Myös päätöksentekoon kuuluvassa riskinarvioinnissa on toki noudatettava kulloinkin voimassa olevia säädöksiä. Niistä ei voida mielihalujen mukaan poiketa.
Mutta kuten itsekin kerroit, lait eivät ole Jumalan sanelua eivätkä kiveenhakattuja. Siksi näin ei-virkamiehenä niitäkin voi kritisoida. Pointtini oli se, että riskinarviointi ja sitä kautta hyväksyttävyys arvioidaan puhtaasti luonnontieteellisinkin kriteerein erittäin kapeasti.
...perusongelma on, että otat viljelyjärjestelmät ja -kasvit annettuna ja sitten ruvetaan viilaamaan niitä tehokkaammiksi...
Viljelyjärjestelmät ja -kasvit eivät ole "ihmiselle annettuja" (kuten tietyt, pienet uskonsuunnat julistavat). Olemme joutuneet ne itse kehittämään tarpeisiimme paremmiksi - melko tehottomista alkumuodoista liikkeelle lähtien - 11 000 vuoden työllä.
Muuta vakavasti otettavaa lähtökohtaa ei ole käytettävissämme. Tyhjästä on paha nyhjästä - aivan uuden viljelykasvin kehittäminen vie kovin kauan, jopa nykyisellä "geneettisen ymmärtämyksen" aikakaudella.
Valmiiksi kohtuullisen hyvästä biologisesta lähtökohdasta on jotain toivoa päästä eteenpäin (eko)tehokkuudessa. Sitä juuri tarvitaan, kun vaatimuksena on siirtyä "fossiilimaailmasta biotalouteen".
Esimerkki: sokeriruo'on sokeripitoisuus on kaksinkertaistettu geenimuuntelulla
www.geenit.fi/Sokerir.pdf - pienemmältä alalta saadaan kohta paljon enemmän bioetanolia (eikä metsiä tarvitse raivata pelloiksi).
Paljon lisää tehoa nimen omaan tarvitaan - muuten ajamme yhteiskunnat ja luonnonvarat "hurskailla toiveilla" ja viherhypellä köyhdytysautomaattiin ja konkurssiin .
[/quote]
En ajatellut tuota viljelyjärjestelmäjuttua ihan 11000 vuoden takaa... Mutta yksi juttu, joka on dokumentoitu USAssa (Reganold, muistaakseni 1987 Naturessa), jossa tuloksena oli, että luomuviljely tuotti merkittävästi vähemmän eroosiota kuin ns. tavanomainen. Muistettakoon, että siellä pitävät viljelymaan "kulumista" vakavana uhkana viljelyn tulevaisuudelle. Keskusteluosiossa artikkelissa todettiin, että väkilannoitteet ja torjunta-aineet sinänsä eivät aiheuta eroosiota, mutta viljelyjärjestelmä, jonka ne mahdollistavat, on ongelmallinen. Halvan agrokemian avulla kannattava tuotantosysteemi on yksivuotinen maissi-soijapapu -linja, jossa maa on ison osan vuodessa ilman kunnon suojaavaa kasvipeitettä. Luomuvaihtoehdossa viljeltiin enemmän nurmia (typpitalous) ja viljoja (small grains), jotka suojaavat maata eroosiolta paremmin.
Riippuen tuotantopanosten hintasuhteista ym. talousasioista jompikumpi edellämainittu on kannattavampi. Ja varmaan ymmärrät, että nämä hintasuhteet eivät ole luonnonlakeja, vaan poliittisella päätöksenteolla tehdään olosuhteet, jossa erilaiset biologiset järjestelmät ovat vaihtelevalla tavalla kilpailukykyisiä.
Vaikka koto-Suomemme: moderni agrokemia on mahdollistanut tuotannon alueellisen erikoistumisen, joka uusiutumattomien luonnonvarojen käytön näkökulmasta ei ole erityisen tehokas vaihtoehto (nurmiviljelyn maan rakennetta parantava vaikutus, lannan tehokashyväksikäyttö, lopputuotteiden kohtuulliset kuljetusetäisyydet ym.). Uskoisin, että edellisten esimerkkien tapaisia juttuja löytyy ympäri maapallon.
Yksi historiallinen meillä anekdootti liittyy hukkakauraan. Muinoin, kun meillä peltoviljely ja niittyviljely olivat tiukasti erillään toisistaan ("Jumalanpilkkaa kasvattaa eläinrehua ihmisviljapellossa"), oli hukkakaura yleinen viljapeltojen vitsaus. 1800-luvun loppupuolella alkanut viljelyn modernisointi viljelykiertoineen ja viljelynurmineen käytännössä hävitti hukkakauran meiltä, nurmikierto on myrkkyä ko. rikkakasville. Nyt hukkakaura on jälleen seuranamme, kiitos agrokemian tarjoamalle mahdollisuudelle taas erikoistua viljelyssä.
Tai vaikka rypsi ja luomuviljely. Parikymmentä vuotta sitten hommaa pidettiin täysin mahdottomana, rapsikuoriaisen takia. Kunnes eläinekologit tutkittuaan ko. otuksen elinkiertoa kehittivät viljelytekniikan, jolla ko. otuksen luontaiset viholliset pitävät kuoriaiskannan kurissa. Ainoa muutos liittyi muokkaustekniikkaan ja -ajankohtiin sekä viljelyn spatiaaliseen suunnitteluun viljelykiertoineen. Nyt menee hyvin, luomurypsillä. Harmi vaan tuotantopanosteollisuudelle, että kun tämä knowhow on yleisesti tiedossa, niin mitään lisää ei pysty viljelijälle myymään.
Tämänhetkinen gmo-kaupallistamisen valtavirta tapahtuu nykyisen agrobusineksen ehdoilla. Joille tuotantojärjestelmien muutokset ja low- input -viljely on kauhistus. Ja vaikka tuolla USAssa, jossa maissi-soija -viljelyn suhteellisen helppo gmo-viritys (verrattuna vehnä ym. -viljoihin tai ristipölytteisiin nurmikasveihin) tulee sementoimaan ko. viljelysysteemin kilpailuetua vaihtoehtoihin. Vaikka pohjimmiltaan sen ekologinen kestävyys on kyseenalainen.
Kuten tuo biopolttoaineasia henkilöautoissa: jotain on tehty, mutta oikeasti kunnollista ratkaisua (koko liikkumistarpeemme ja sen tyydyttämiseksi liikennejärjestelmien uudelleensuuntausta) se vain lykkää, kun kuvitellaan, että homma on "hanskassa".
Tätä tarkoitin, kun sanoin, että ei ole aivan väärin väittää, että geenimuuntelu on osa nykyisen ekologisesti arveluttavan viljelykäytännön ongelmaa, ei ratkaisu siihen.
Itselläni ei ole fundamentaalista karsastusta geenimuunteluun; monissa suljetuissa sovelluksissa se toimii loistavasti. Muunneltujen organismien luontoon laskemissa näen kuitenkin riskejä. Siksi haluan, että vaihtoehdot perataan kunnolla läpi, ei mitään "Kemiran luomua", jossa vain jätetään lannoitteet ja torjunta-aineet pois tekemättä mitään muuta viljelylle. Se johtaa melko varmasti objektiivisesti kuvailemaasi "köyhdytysautomaattiin ja konkurssiin". Turvautumalla pelkästään geenimuuntelun mahdollisuuksiin en kuitenkaan näe kestävää elintarviketuotantoa näköpiirissä.
Ja vaikka
periaatteessa vastakkainasettelua geenimuuntelun ja muiden ratkaisujen välissä ei olekaan (rinnakkaiselo olisi siis mahdollinen), niin käytännössä on. Kilpailu perustutkimusmäärärahoista, panosteollisuuden soveltavasta kehitystyöstä ja koko viljelyn kehittämissuunnista (ja sieltä kumpuavista voitoista) johtaa
käytännössä siihen, että jompikumpi. Valitettavasti.
Petri
