Toisaalta ainakin vehnä Matif on jo jonkin aikaa pyörinyt siellä alle 190eurossa, että ei se nyt suoranainen pelastus ole vaikka ulko maille kauppaa. En tiedä paljonko on rahti mutta en ihmettelisi jos olis välillä 10-15eur Euroopan markkinoille etenkin omasta siilosta joka ei nyt ole satamassa.
Varmaan vielä saa lähelle tuota hintaa, mutta ensi syksynä on melkoisen korkea todennäköisyys sille, että ainakin syysvehnällä 150 alitetaan niin että heilahtaa. Rehuvehnä voi olla samanhintaista kuin leipäsyysvehnä, joka on ensi syksyn ongelmajäte. Tai sitten ei ole. Kukapa talvesta tietää. Kauran voimalliset vientimarkkinat rauhoittavat kauran hintaheilahteluja. Rypsin hinta pysyy virkeästi 450 euron tienoilla, mutta neljä viidestä viljelijästä ei etelässä saa kevätrypsistä sitä 2 t satoa, vaan pikemminkin 1 tonnin sadon, näkyypä tuo Suomen keskisadoissakin.
Eli tonnin rypsisatolla mennään kuuhun. Öljykasvihan pelastaa suomen peltoviljelyn kannattavuuden jes. Kirpat sirkuttavat tiedosta iloissaan talvehtimispaikoillaan höpöheinäpalstojen ruohikossa.
-SS-
Taas menee puurot ja vellit sekaisin (siis tuossa alkuperäisessä postauksessa, otin SS:n mukaan selkeyden takia). Ajattelin jo kerran ettei lähdetä näistä vääntämään kun lähtee heti väärille kierroksille. Mutta aidosti helpottaisi kaikkien elämää kun puhuttaisiin oikeilla termeillä. Lähtee ihan vääriä käsityksiä kiertämään, joten kerran vielä:
On pörssimarkkina ja fyysinen markkina. Fyysinen markkina noteeraa Euroopan eri alueiden ja eri laatuisten vehnän hinnat SUHTEESSA pörssihintaan.
Yleisin kauppalaatu on 12,5 % valkuaisen vehnä, jossa sako min 250. Tämä laatu maksaa maailmanmarkkinoille Baltiasta tällä hetkellä LAIVAAN LASTATTUNA noin 3-4 EUR yli joulukuun pörssihinnan. Eli se kuuluisa BASIS on +3-4 Jos myyt vaikka 11,5 valkuaisen tavaraa, se on ainakin 5 EUR ALLE joulukuun pörssihinnan. Eli basis Baltiasta on noin -5.
Suomeen käännettynä nämä hinnat on vähintään 5 euroa alle Baltian, koska rahti, satamakulut ja ammattiliitot (eli ei viikonloppu/yötyötä).
Sitten otetaan Viljavan sisäänottokulut, analyysikulut, varastointikulut ja sitten laivaan lastauskulut, analyysikulut jne jne. Hinnasta lähtee vielä KAKSINUMEROINEN summa pois, että ollaan edes nollassa.
Siitä voi laskea, kuinka kannattavaa se vienti on tällä hetkellä.
Ja vielä: jos haluaisi itse kuskata laivallisen vehnää Keski-Eurooppaan, pitäisi maksaa ainakin 15 EUR SEN JÄLKEEN kun nuo yllämainitut kulut on jo otettu huomioon. Ja tämä koskee isoa laivaa, 20000 tonnia tai enemmän. Pienellä laivalla hinta on huonompi ja rahti kalliimpi.
Suomesta vaikkapa Saksaan pikkulaivojen rahdit on tänä päivänä lähemmäs 30 euroa tonnilta.
Kiteytettynä:
kotimaiset myllyt maksaa tällä hetkellä vehnästä paljon parempaa hintaa kuin viennistä saa. P.S. -SS- olet oikeassa syys(rehu)vehnästä, matala valkuainen maksaa jo tällä hetkellä viennissä melkeinpä ihan yhtä hyvin/huonosti kuin rehuvehnä