Siihen sitten hankittiin järeästä lapiorullaäkeestä tehty pakkeri. Se tukkeutuu samalla tavalla liian märällä ja lisäksi saattoi kietoa pitkiä olkia tai rikkoja ympärilleen. Oikein toimiakseen se tarvitsisi enemmän ajonopeutta, kuin kultivaattorilla pystyy ajamaan. Oli kyllä edellistä paljon parempi, mutta sekin on jätetty pois.
Laitoin tuollaiseen putsarit joka piikin väliin, niin nyt ei tukkoa. Ehkä se ihan vähän suorittaa tasaustakin, paitsi reunimmaisten piikkien vaot jäävät.
Tulikin juuri mieleen, että mahtaisiko auttaa jos muuttaisi piikkien järjestystä niin, että reunimmaiset piikit olisivat jossain muualla kuin takimmaisessa rivissä.
Edit: Hetken mietittyäni asiaa, ei onnistu. Reunapiikkejä ei saa keskimmäisen riviin, kun siinä on kannatuspyörät, eikä pyörän eteenkään voi laittaa piikkiä.
monenlaista kokeilua tullut tehtyä, eikä hyvää ole tullut vieläkään.
Isoja ojia on vaikea saada millään peittoon, joustopiikkejä ja erilaisia latoja tullut kokeiltua...paikat lähtee hampaista, jos poikittain äestää keväällä. Hanhenjalkaterien jälkeen pinta on tasaisempi, kuin kierreterien. Hanhenjalat vaan ei meinaa mennä kuivissa ja olkisissa oloissa maahan, kun laskee alas niin kulkee pintaa ja kerää oljet kasaan. Hanhenjalat tekee hommaa enemmän maan alla, kuin pinnassa. Kaikki pyörivä jälkiäkeenä menee märässä maassa umpeen, hankmon piikit nostaa kuivasta maasta oljet takaisin pintaan eli huonontaa olkiongelmaa. Hanhenjalkojen ja kierreterien yhdistelmä toimii periaatteessa hyvin, jos kierreterän kärki on riittävän pitkä jaksaakseen vetää koko keksinnön maan alle. Kierreterän kärjen kulmaa täytyy seurata, kun kuluu niin lakkaa menemästä maahan, onneksi terässä on kiinnitysreikiä niin saa laskettua terää alemmas ja tarvittaessa menee ilman lisäpainoa vaikka kiinaan saakka...jos vaan sitä jaksaa joku vetää.
Omassa kultivaattorissa etummaisella rivillä voimakkaasti maahakuiset kierreterät, ovat yhtä reikäväliä alempana muita ja kyntävät todella syvään. Keskimmäinen rivi normikorkeudessa olevia kierreteriä ja viimeisessä hanhenjalkaterät. Takana lata, jolla joskus hyvissä oloissa saa tasattua jälkeä.
Kultivaattorilla on kuitenkin niin paljon hyviä ominaisuuksia, keveys, hyvä työtehokkuus, repivä työtapa, halpuus, sietää kosteutta vähän, että säilyy syksyn muokkausten pääkoneena.