Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset  (Luettu 140341 kertaa)

nautafarmari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1865
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset

Joka alalla mahtuu onnistujia ja epäonnistujia. Syitä on monia. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että maito ja miksei nautatiloille on yleisesti annettua suomessa paremmat lähtökohdat. Viljatiloilla homma on kaikkiaan koko eu ajan ollut vaikeaa, muutama hetkeä lukuunottamatta. Sikapuolella jouduttiin nopeasti huomaamaan mihin kisaan jouduttiin mukaan ja silloin alkoikin voimakas rakennekehitys. Sitä en kiellä alussa homma oli kannattavaa, mutta ei se sitä enää ole.

Itse olen sitä mieltä monesti kyse on ajoituksesta, teetkö oikeaan aikaan oikeita ratkaisuja. Onneakin ja tuuria tarvitaan. Oletko miettinyt mistä oma kohtalosi mahtaa johtua?

[/quote]

Ihan ensinnäkin kysyisin että oletko/oletko ollut maidontuotantoalalla, vai onko sulla siis sikoja? Sitä ihmettelen että mihin tuo sun puhe paremmista lähtökohdista perustuu. Jos viitsit eritellä tähän edes pari niin olisin tyytyväinen, eikä tämä ihan oikeasti siis ole mitään vinoilua vaan puhdasta uteliaisuutta, haluan tietää että mitä asioita tarkalleen tarkoitat. Olen ehkä niin leipiintynyt ja sokeutunut tähän alaan että pidän joitakin asioita itsestäänselvyytenä. Itse en ota enkä aio ottaa kantaa tuohon sikahomman kannattavuuteen, koska en niistä asioista mitään tiedä. En siis ole vastakkainasettelemassa tässä maidontuotantoa ja sianlihantuottamista kuten sinulla on ehkä tarkoituksena - enhän minä mitenkään voi niitä vertailla koska en tiedä sianlihan tuottamisesta käytännössä mitään. Minulla on vain oman elämäni mittainen kokemus maidontuotantoalalta. Olen nähnyt hyviä aikoja, huonoja aikoja ja tilanteita siltä väliltä eikä mielipiteeni perustu olettamuksiin ja maatilan pellervon hehkutusartikkeleihin, vaan jokapäiväisen elämän kokemukseen. Sanontakin kuuluu, että sinulla ei ole oikeutta mielipiteeseesi, vaan sinulla on oikeus perusteltuun mielipiteeseesi.

Totta kai joka alalla on onnistujia ja epäonnistujia, ja totta kai omilla päätöksillä ja niiden ajoittamisella on suuri vaikutus nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Tämä on ihan sanomattakin selvää. Mutta kun ne omat päänsisäiset päätökset ja ajoitukset eivät aina riitä. Tässähän olisi itselläkin ihan hyvä tilanne jos asioiden sujuminen edellyttäisi vain omasta itsestä riippuvia tekijöitä. Esim mun kristallipallo oli just sillon rikki kun Venäjän rajat meni kiinni ja tuottajahinta tippui. Ei myöskään ollut minusta kiinni että maitokiintiöt poistuivat, joka laski tilityshintaa entisestään. 

Kysyt että olenko miettinyt mistä oma kohtaloni mahtaa johtua. No arvaa olenko. Ikäänkuin olisimme vaan ajelehtineet tähän tilanteeseen ilman että edes olisimme yrittäneet korjata niitä asioita jotka ovat vielä korjattavissa.
Jos olet sikapuolen yrittäjä, ja jos sinulla menee huonosti tuottajahintojen, vähäisen kysynnän, liian vähäisten tukien tai jonkin muun asian vuoksi, niin olen ihan oikeasti pahoillani. Tiedän kyllä tunteen.

Juuri tämä minua tässä sananvaihdossa eniten vaivaa - myötätunnon puute. Ei säälin tarjoaminen ja voivottelut tietenkään tilannetta käytännön tasolla paremmaksi tee, mutta on vaan kauhean tympeää että tullaan vaikeassa tilanteessa olevalle ihmiselle sanomaan että olisit tehnyt silloin parempia päätöksiä, sulle on kuitenkin annettu ihan hyvät lähtökohdat jne jne. Täällä ruudun toisella puolella on kuitenkin ihan oikea ihminen. Se tuntuu näiltä nettineuvojilta välillä unohtuvan.
[/quote]

Hyvin kirjoitettu, myötuntoa sais löytyä enemmän, maatalous on sen verran murroksessa, ja väliinputojia on, itekin.  :)

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Ehkä ja101 tarkoitti sitä, että näin pohjoisessa kuin Suomi on, niin nurmiviljelyyn perustuva  karjatalous luonnistuu täällä paremmin kuin viljanviljely. Viljanviljely panos-tuotos suhde on heikko. Suomi on liian pohjoisessa kunnolliseen viljanviljelyyn.

kissankello

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 63

Saattoi tarkoittaa sitäkin, ja varmasti tuolta osalta on ihan oikeassa. Olin vain joissakin kommenteissa aistivinani jonkinlaista katkeruutta ja kaunaa nimenomaan maidontuotantoa ja muuta nautahommaa kohtaan ja nimenomaan siksi koska sikapuolella ilmeisesti menee niin huonosti (voi toki huonosti mennäkin, en ole viime aikoina seurannut). En vaan ymmärrä tätä vastakkainasettelua, menee liian mustavalkoiseksi. Kun maataloudesta on kyse, niin varmasti joka tuotantosuunta-alalla menee jollakin huonosti, toisella alalla enemmän ja toisella vähemmän, ja toki sitten yksilötasoillakin on paljon vaihtelua riippuen vaikka lainojen määrästä ja milloin on tehty suuria investointeja ja millä rahalla jne. Osaan parhaiten tämän asian ajatella vain maidontuotannon kannalta koska siitä on se oma kokemus, eikä pelkästään oma vaan lähipiirin kokemus sillä tyyliin puolet suvusta on jossakin vaiheessa elämäänsä kyykkineet navetassa (valtaosa ei kyyki enää vaan ovat hakeutuneet vieraalle töihin ennen pitkää). Lisäksi maidontuotantoon liittyviä uutisointeja ja liikkeellä olevia puheita tulee toki automaattisesti seurattua hyvin tarkasti. Se että kaiken kokoisilla maitotiloilla on taloudellisia ongelmia kertoo kyllä alan tilanteesta jotakin.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9602
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
No herra Oksalla tuskin on taloudellisia ongelmia vaikka maidontuotantoa harrastaakin. Ja täytyy omasta puolestanikin sanoa, että ei mitään pahaa ongelmaa sillä saralla. Tosin tilakaupat tehtiin maatalouden alhaisimpaan hintatasoon aikaan ennen Eu.ta. Velkaa oli silloinkin ihan maltillisesti ja sen jälkeen kaikki investoitu "käteisellä" . No yhteen lisämaakauppaan piti ottaa lainaa leimaverovapauden takia. Tätä kokemustani peilaillen investoimattomat ja tilaansa kehittämättömät voivat kyllä muutkin menestyä ihan ok. Ai niin tällainen tuotanto on rumaa ja tila ei kehity. Ai niin miksi pitäisi? Omat kersat ei jatka. Venäjä pakotteiden takia verotettavat tulot tippui kait n. 20 000, mutta tuostakin verottaja periaatteessa antoi puolet anteeksi. Itte tuskailen ja pähkäilen lypsyn lopettamista, mutta oma syy ei ole taloudellinen vaan lähinnä nyt olkapääni. Leikkauksilla ei enää näitä kuntoon saa.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2856
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
European Dairy Farmers järjestö vertailee maakohtaisia maidon tuotantokustannuksia niin että laskee mukaan kaikki tuet yms. Sen vertailun perusteella maidon tuotantokustannus Suomessa on muistaakseni 31-32 senttiä / litra kun lasketaan kaikki muut tulot ja kaikki menot mukaan. Toki syynä on suomen keskimääräistä korkeammat tuet mutta kuitenkin. Ja toki suomen ryhmässä on mukana lähinnä erittäin hyvin hoidettuja keskimääräistä isompia tiloja.

Tietenkään kaikki tuottajat eivät saa hommaa kannattavaksi 32 sentillä mutta parhaat kyllä...

Kallion tilalla esim 4 robottia: https://www.finder.fi/Maataloustuotteet/Kallion+tila+Oy/Nivala/yhteystiedot/2275670

Viimeksi muokattu: 08.04.20 - klo:18:20 kirjoittanut antti-x

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21952
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Ehkä ja101 tarkoitti sitä, että näin pohjoisessa kuin Suomi on, niin nurmiviljelyyn perustuva  karjatalous luonnistuu täällä paremmin kuin viljanviljely. Viljanviljely panos-tuotos suhde on heikko. Suomi on liian pohjoisessa kunnolliseen viljanviljelyyn.

Maitotalous onnistuu täällä vain ja ainoastaan poliittisessa suojelussa.
Kaikilla muilla sektoreilla ylituotanto on maksatettu tuottajilla itsellään. Kantaneet siitä vastuunsa.

Kyllä Suomessa tuetaan viljan viljelyäkin enemmän kuin euroopassa keskimäärin. Ja se tuki sitten epäsuorasti auttaa viljaan perustuvaa kotieläintaloutta (linnut ja siat).

Mutta ei se väärin ole että tuetaan, omavaraisuus ei muuten säily millään. Jos kakka kunnolla osuisi tuulettiimeen niin pelkästään suomessa olevista naudosta (ainakin noin puoli miljoonaa eläintä) olisi proteiinia kansalle  enemmän kuin hetkeksi vaikka niitä ei sähkön ja öljyn puutteessa pystyisi lypsämään. Ne naudat voisi käsipelillä ruokkia olemassa  olevilla rehuvarastoilla ja valtaosan tarvittaessa syödä pois.

kissankello

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 63
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
No herra Oksalla tuskin on taloudellisia ongelmia vaikka maidontuotantoa harrastaakin. Ja täytyy omasta puolestanikin sanoa, että ei mitään pahaa ongelmaa sillä saralla. Tosin tilakaupat tehtiin maatalouden alhaisimpaan hintatasoon aikaan ennen Eu.ta. Velkaa oli silloinkin ihan maltillisesti ja sen jälkeen kaikki investoitu "käteisellä" . No yhteen lisämaakauppaan piti ottaa lainaa leimaverovapauden takia. Tätä kokemustani peilaillen investoimattomat ja tilaansa kehittämättömät voivat kyllä muutkin menestyä ihan ok. Ai niin tällainen tuotanto on rumaa ja tila ei kehity. Ai niin miksi pitäisi? Omat kersat ei jatka. Venäjä pakotteiden takia verotettavat tulot tippui kait n. 20 000, mutta tuostakin verottaja periaatteessa antoi puolet anteeksi. Itte tuskailen ja pähkäilen lypsyn lopettamista, mutta oma syy ei ole taloudellinen vaan lähinnä nyt olkapääni. Leikkauksilla ei enää näitä kuntoon saa.

Hyvä jos jollain menee jotenkuten hyvin. Taitaa nimenomaan olla juuri niin että velattomat pienet tilat pärjäävät hyvin, siinä mielessä harmi että meijeri niitä yrittää hävittää.

Onko sulla se ns. jäätynyt olkapää? Sukulaisella on ja myöskin lypsylehmien kanssa tapellut ikänsä. Navetta tyhjeni pari vuotta sitten pakon edessä. Stressi loppui ja elämä alkoi, kuuskymppisenä kylläkin mutta alkoi kuitenkin.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64950
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
ite nyt vaan pitän noita elikkoja koska en keksi mitään parempaa tuon tilan täytteks.    ja ihan kivasti tuosta saa rahaa joka kuu, kun ei muuten olis tuloja..      mut miksi ei nykysuomessa just karjatalous olis hyvö elinkeino?        työllistää hyin ja maisema onsäällisen näkönen.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9602
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset

Taitaa nimenomaan olla juuri niin että velattomat pienet tilat pärjäävät hyvin, siinä mielessä harmi että meijeri niitä yrittää hävittää.

Onko sulla se ns. jäätynyt olkapää?

No en mä tiedä yrittääkö meijeri jotenkin pieniä hävittää. Tai on kait siinä joku raja mitä kerralla pitää vähintään olla. Ihan tuo ei vielä ole mua häirinnyt. Jotenkin mä oo ajatellut , että nyt ei Valio justiin tarvitte lisää maitoa, siksi kiintiöt ja jos noita "rukataan" kuukausittain , niin samalla Valio saa halpaa maitoa, jota ei pystytä kunnon katteella jalostamaan. Siis ehkä pahimmin kohtelee niitä jotka aikoivat laajentaa ja lisäksi laskee hintaa kaikilta kausiluonteisesti

Niin mun olkapäistä tuntuu hajoavan jänteet. Oikea leikattiin , hajos kuntoutusvaiheessa … toinen leikkaus , tuli hyvä. Nyt syksyllä kaaduin vasemman paskaksi. Leikattiin tammikuussa ajatuksella, että muuten ei olisi yritetty edes korjata, mutta tarviin kättäni töissä. Leikkauksen jälkeen ortopedi sanoi, että 50/60 tuloo kuntoon. Nyt vaikuttaa että yksi kolmesta korjatusta ainakin on taas irti. Toki tästä voi vielä käsi tulla, mutta kannattaako niitä navetas hajottaa. Onneksi oikea on vieläkin melko hyvä ;)

Mä oon vähän samaa mieltä. Ihan tosissani mä tienaan reilusti kaks kertaa sen mitä akka paljon vastuullisemmasta työstään. Se varmaan tuo nykyään enemmän töitäänkin kotiin kuin minä. Tai nyt mä oon saikulla, mutta kyllä sellaiset yöllä poikimisten yms seurannat on vaan vuosien aikana lähes unohtuneet. Kyläläisillä on kuulemma nyt sellainen leikkisä huoli, että he pelkäävät laiduntavien elukoiden katoavan tien varrelta, jos päätän tai joudun elukat hävittämään. En tiedä pitääkö mun nyt jotain kausityövoimaa yrittää haalia muutamaksi päiväksi, että edes ens kesäksi sais taas aidat tehtyä. tai kyllähän mä muut , mutta puuseipäitä sinne tänne ja nurkkiin :) Ihan monen vuoden suunnitelmalla en näitä edes yritä pitää, mutta jos nyt jonkun aikaa ja ihan vaan rahan takia.

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Onpas kauas karannut keskustelu alkuperäisestä. Alkoi myös vähän risoo kun porsaantuottajat tulevat tikuilla sohimaan meitä silmiin kun maitoala saa lisää kylmää kyytiä. Kyllä sitä on saatu ihan riittävästi, ei tarvitse huolehtia.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset

Taitaa nimenomaan olla juuri niin että velattomat pienet tilat pärjäävät hyvin, siinä mielessä harmi että meijeri niitä yrittää hävittää.

Onko sulla se ns. jäätynyt olkapää?

No en mä tiedä yrittääkö meijeri jotenkin pieniä hävittää. Tai on kait siinä joku raja mitä kerralla pitää vähintään olla. Ihan tuo ei vielä ole mua häirinnyt. Jotenkin mä oo ajatellut , että nyt ei Valio justiin tarvitte lisää maitoa, siksi kiintiöt ja jos noita "rukataan" kuukausittain , niin samalla Valio saa halpaa maitoa, jota ei pystytä kunnon katteella jalostamaan. Siis ehkä pahimmin kohtelee niitä jotka aikoivat laajentaa ja lisäksi laskee hintaa kaikilta kausiluonteisesti

Niin mun olkapäistä tuntuu hajoavan jänteet. Oikea leikattiin , hajos kuntoutusvaiheessa … toinen leikkaus , tuli hyvä. Nyt syksyllä kaaduin vasemman paskaksi. Leikattiin tammikuussa ajatuksella, että muuten ei olisi yritetty edes korjata, mutta tarviin kättäni töissä. Leikkauksen jälkeen ortopedi sanoi, että 50/60 tuloo kuntoon. Nyt vaikuttaa että yksi kolmesta korjatusta ainakin on taas irti. Toki tästä voi vielä käsi tulla, mutta kannattaako niitä navetas hajottaa. Onneksi oikea on vieläkin melko hyvä ;)

Sain apua noihin vaivoihin tai siis tarkemmin sanottuna : Jännetupen tai kiertäjäkalvon tulehduksissa tapahtuu haurastumista jota kortisooni pistokset edesauttaa . Jänteitä pitää vahvistaa jumppaamalla ja samalla lisäravinteita jotka jänteitä vahvistavat . Tietysti ammut minut pelsepuupina mutta fitut siitä koska mun tarttee vielä noin 10 vuotta töitä tehdä eli siis eläkkelläkin .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9602
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset

Sain apua noihin vaivoihin tai siis tarkemmin sanottuna : Jännetupen tai kiertäjäkalvon tulehduksissa tapahtuu haurastumista jota kortisooni pistokset edesauttaa . Jänteitä pitää vahvistaa jumppaamalla ja samalla lisäravinteita jotka jänteitä vahvistavat . Tietysti ammut minut pelsepuupina mutta fitut siitä koska mun tarttee vielä noin 10 vuotta töitä tehdä eli siis eläkkelläkin .

Niin ei ole ollut tuppien eikä jänteiden tulehduksia eikä kortisoni hoitoja. Molemmissa käsissä mutta onneksi eri aikaan onnettomuuksissa syntyneitä massiivisia jänne repeämiä. Oikeassa kolmen joista kaksi irtos kuntoutusvaiheessa . Leikattiin ja korjattiin tuli hyvä. Nyt vasen jonka leikkauksessa kiinnitettiin kaksi ja kolmatta korjattiin. Nyt noista kiinnitetyistä toinen luultavasti ainakin on taas irti. Uudelleen leikkausta ei tule, sillä ensimäisessäkin ne olisi jätetty huonon hoitoennusteen takia kiinnittämättä ,jos en tarvitsisi räpylää työssäni. Riski otettiin, mutta tulos olis voinut olla parempikin toki huonompikin. Ja nuo ei tuonne uudestaan kasva eikä kiinnity. Toki muut lihakset kompensoi sitten joskus, nyt tökkii pelkkä nostokin, mutta kyllä se tästä

Yhden asiakkaani Vaimolle oli määrätty vitamiinia ja hivenainetta kiertäjäkalvon repämään , Pienirepeämä joka parantui .Ennen leikkausta kannattaa aloittaa eräiden lisäravinteiden syönti koska kehon rakennusaineet auttavat parenemisiin . Kaikki lääkärit ei niitä hyväksy mutta asia näin on .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .