Maatiloja saivat ennen ostetuksi vaikkapa ahkerat kalastajat ja pikkuliikemiehet, kun aateliskartanoiden väeltä loppui rahat. Kieltolain aikana moni yrittelijä rannikkolainen sai pesämunan tilalliseksi pääsyyn, onnistuneet liiketoimet ovat vaikenemisen muurin alla, tietenkin hyvämaineista ja laillista toimintaa se on varmaan ollut, muu on pahantahtoista vihjailua, tai jotain. Jotkut menestyneemmät torpparit saivat lunastetuksi tilansa, merkittävänkin kokoiset, pitkäjänteisen työn tuloksena, vaurastuivat jopa emätilaa paremmin. Yleensä mullistusten aikana, kuten sodan jälkeen, tapahtuu maan uusjakoja, kyse on silloin henkilökohtaisesta suhdetoiminnasta, asutustoiminnan yhteydessä yleensä jotkut tilat vain päätettiin hajottaa, jos vaikka ei ollut sopivaa jatkajaa, niin muut ympäristön isommat kartanot kuittasivat parhaat palat keskeltä aukeaa ja luovuttivat metsänreunojansa evakoille. Tämä tietenkin taas on vain arvailua, kinkeripiirin mahtitalon kyökissä käytyjä keskusteluja ei ole jälkipolville jäänyt kirjatuksi kuin vanhusten epämääräisissä muisteluissa.
Jossakin vaiheessa tiloja ei oikeastaan voinut kaataa edes talonväen omien ponnistusten seurauksena väkisin, aina löytyi valtion vakauttamislainoja ja lisäavustuksia, jotta taas saatiin jatkoa hommiin. En tiedä, miksi asiaa välteltiin, ehkä kyse oli laista, laki oikeudesta ostaa maa- ja metsätalousmaata, siinä selvästi sanottiin, että konkurssitilat eivät kuulu ostorajoitusten alle, liikemiehiä ja virkamiehiä ehkä yritettiin tällä tavalla estellä pääsemästä tilallisiksi, käyttämällä neliapilapankkia hyväksi, siis ei paras tarjous, vaan sopivin, voitti. Muut pankin asiakkaat siis hoitivat lisämaat eturiville, kuittaamalla omissa kuluissaan.
Onhan samanlaisesta toiminnasta esimerkkejä myöhemmältäkin ajalta.
-SS-