Pussi kädessä, toivo poissa: Viljanpuuron myymälämatka
Viljanpuuro seisoi peltonsa laidalla, kädessään pieni pussi, joka oli hänen toivonsa ja taakkansa. Ensimmäiset näytteet, huolella kerätyt jyvät, olivat vihdoin valmiit. Kosteus oli sopiva 12,8%. Hän oli odottanut kauan, taistellut öljynsuodattimien, Claasin tärinän ja liimalakoontuneen vehnän kanssa. Nyt hän kulki kohti ulkomaalaisen osuuskunnan myymälää, tuota lasista ja teräksestä rakennettua linnoitusta, joka kohosi Kanta-Hämeen tasankojen yllä kuin maamerkki.
Oli perjantai, ehtoo, ja kello lähestyi palkollisten työpäivän päätöstä. Myymälän ovet avautuivat raskaasti, kuin vastentahtoisesti, ja Viljanpuuro astui sisään. Hänen kätensä puristivat pussia, jyvät kahisivat hiljaa, kuin kuiskaten hänelle rohkeutta. Myyjä, pitkä ja kalpea hahmo tiskin takana, nosti katseensa papereistaan. Hänen ilmeensä valahti, kulmat painuivat alas, ja silmissä oli jotain, mikä sai Viljanpuuron tuntemaan itsensä kutistuvan. "Joku viljelijä taas," myyjän katse tuntui sanovan, "kerjäämässä, että ottaisimme hänen jyvänsä."
"Minulla on näytteet," Viljanpuuro sanoi, äänensä hapuileva, melkein anteeksipyytävä. Hän ojensi pussin, mutta myyjä ei liikahtanut. Tiski oli heidän välillään kuin muuri, ja myyjän hiljaisuus oli raskaampi kuin peltojen märkyys. Myyjä katsoi lävitseen, kuin Viljanpuuro olisi ollut pelkkä varjo, ei ihminen. Jyvät tuntuivat raskaammilta nyt, kuin ne olisivat imeneet hänen epätoivonsa. Lopulta myyjä sanoi "Laita nimellä ja lajiketiedoilla viljanäyte pahvilaatikkoon, otetaanko DON ja T2-HT2 mittaukset? Hinta on 50€ per mittaus" Viljanpuuron pulssi nousi, vielä parkkipaikalla hänellä oli rahankiilto silmissään mutta nyt osat olivat vaihtuneet ja hän oli maksajan roolissa. Hän punnitsi mielessään myytävää vehnämäärää ja mietti kustannuksia tonnia kohden, lopulta hän sai sanotuksi "Otetaan donit".
Omamyyjä, joka tuotantopanosten ostoaikaan oli hymyillyt, tarjonnut kahvia ja puhunut säistä, oli nyt kylmä, kasvot kuin kiveen hakatut ja ystävyys, joka kerran oli lämmittänyt hänen kättään kätellessä, oli poissa, haihtunut kuin kosteus hänen viljastaan, jota kukaan ei halunnut.
Viimeksi muokattu: 15.08.25 - klo:18:41 kirjoittanut 4viljanpuuro
Faija aina hoki et "tuosta meidän pojasta ei tuu kyllä ikinä yhtään mitään...." Nyt jälkeenpäin ajateltuna, hän saattoi olla aivan oikeassa.