Miten tämän nyt ilmaisisi, että kukaan ei pahastuisi: jo seniori-ikää lähestyvänä (siis katsantokannasta riippuen se on jossakin 45 - 75 vuoden välillä) huomaan tietyn sukupolvikuilun olevan olemassa tuolla maatalouskaupan piirissä.
Eläkeikää lähestyvät omamyyjät osaavat olla empaattisia, on yhteinen historia vanhentuvan viljelijäväestön kanssa, mutta nykypäivän hektinen maailma puhelimen piipittämisineen ja jatkuvine sähköposteineen tuntuu ylikuormittavan kovasti, ja unohteluja sattuu, keskittyminen herpaantuu ja tietokoneen kommervenkit siinä pöydällä ovat niin kuin yhteinen vihollinen. Tätähän se on: soittoja, Facebookkia, Whatsappia, sähköpostia, Teamsia, X:ää ja Vipua joutuu päivystämään, ettei syömään kerkiä. Hiirenkorvilla oleva ruutuvihko pöydällä ei integroidu luontevasti SAP järjestelmään, jonka suunnittelija kumminkin on joku seviottipukuinen nörtti, joka ei ole traktoria tai viljanjyviä nähnyt.
Nuoret virkeät omamyyjät toimivat siinä ympäristössä kuin kotonaan; sen huomaa siitä, että juttelevat sujuvasti asiakkaan kanssa, vaikka hiiri napsuu ja näppäimet krapisevat siinä samalla. Nuori jaksaa vielä painaa hommia ja etsiä meille vanhoille partatontuille ratkaisuja, ehkäpä myymäläpäällikön urakehitys väikkyy mielessä ?
Toki näissä nuorissa on se ongelma, että jotenkin ajattelevat taaksepäin, että 1970- luvulla maatiloilla vielä elettiin turvemajoissa ja hevosella ja risukarhilla kaskea tasoiteltiin.
-SS-