Miksi lyöt ohran suhteen hanskat tiskiin?
Ohra on mielestäni liian nirso kasvi viljeltäväksi
.....
Kyllä ohran viljely on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana tosi paljon täällä Lounais-Suomessa, joten ilmeisesti en ole yksin havaintojeni kanssa.
Mielestäni osuin jo tuossa aikaisemmin mainitsemiesi ongelmien piiriin. Ohran lajikemarkkinointi ja jalostuksen painotusten keskittyminen Pohja(tto)nmaan multavien vesimaiden rehuviljelyyn, on rikki, ei ohran viljely sinänsä ole muuttunut. Mutta kosteus ja valtaisa ylilannoittaminen painottavat lajikkeissa täysin eri ominaisuuksia kuin kuivanmaan keinolannoiteviljelijä tarvitsisi. Toki ohran hinta on varsinkin syksyllä alhainen, mutta on syysvehnänkin silloin tällöin.
Väitän, että ohralajikkeissa palaaminen tiettyihin kauan sitten Etelä-Suomessa toimineisiin lajikkeisiin voisi tuottaa miellyttävän yllätyksen. En kyllä yhtään hahmota, mitä ne voisivat olla. Muistan Kustaa-ohran, jolle piti antaa 80 kuutiota sianlietettä pohjalle, ja tähkä kasvoi suoraan maasta kuivina vuosina, eikä yli 10 jalan puimakoneilla saanut kuin puolet tähkästä terän päälle osumaan - ehkä toisessa päässä pöytää. Rehuviljan viljely oli viime vuosikymmenillä täällä "vehnävatipäiden" alueella käytännössä kuollut, harvat mallasohraviljelijät olivat tietynlaista ihailtua rälssiä, ja saivat sen verran hyvän mallaspreemion, että olivat oikein kunkkuja. Nyt ohrista pitää seuloa tiheäpiikkisellä kammalla sopiva lajike ja testata sitä itse: lajikekokeet ovat toimeksiantajillaan niin taitavasti suunniteltuja, että jokainen siemenliike voi näyttää oman lajikkeensa olevan se paras kaikista sadasta lajikkeesta. Sitten ne avainvertailut, matala taso, savimaa & hapan maa puuttuvat useimmilta kiinnostavilta lajikkeilta, jopa ne kuivat vuodet menevät lajikkeilla ristiin, jos vuosivertailuja haluaa ajaa aineistosta läpi.
Lajikekokeet on jotenkin rakennettu siten että yhdestä lajikkeesta pystyy talousviljelyssä ottamaan koeruutusatoja, mutta toisesta vain enintään puolikkaan verran, jos sitäkään. Kun niitä viljelee samaan aikaan, ja kyseinen ero realisoituu vastoin koetuloksia, ei viljelijän "ammattitaito" voi valikoitua lajikkeen mukaan ? Houkutellaanko isäntiä ostamaan sitä kentällä surkeasti menestyvää lajiketta, jotta saadaan kantasiemenet ja sellaiset kulumaan siemenbisneksestä pois ennen kuin otetaan uutta viljelyyn ?
-SS-