...ei millään olisi viitsinyt rahdata kaluja takaisin sinne kauas......niin pyritään äestämään matalarikkainen sänkikesanto kylvöalustaksi.... Lene kyllä ehtinee vieressä kasvavan Sylvesterin mukaan jos vaan itää. Vuonna 2020 kylvin Vertin 8.6. ja puin elokuussa.
-SS-
Tuli harjoitukset valmiiksi. Kylvötoimi oli muutaman tunnin homma mutta melko monta muokkausta piti tehdä, koska maaperä oli kuivan halkeillutta. Kysyin kyllä suoraankylvöurakointia, mutta kesäkuussa voittopuolisesti ensimmäisestä sanan äänensävystä kuuluu, että kone on jo pesty ja varastossa. En minäkään lähtisi. Eli vääräänkylvö tuli tehdyksi omalla kalustolla.
Eli se koneiden ja tavaran kuskaus sinne ja takaisin on se aikaa vievin homma. Toki olisin voinut tehdä samalla kun jo ne viereisetkin tein kolme viikkoa aikaisemmin, mutta eipä ollut tietoa. Ihmettelin kyllä, mihin kyseinen viljelijä oli mennyt, kun ei enää sitä peltoa ollut viime kesänä eikä tänä keväänä pidellyt.
Uskon vakaasti, että sopivasti pakkaajan varaston pohjilta löytynyt Lene kerkiää valmistumaan, jos viikonlopun sade tosissaan on tulossa. Eli en edes taida käydä jyräämässä, vaikka meinasin.

Nyt on pakko nauraa, anteeksi vain.
Ja samalla täytyy ihmetellä, että mistä tämä helvetinmoinen intoa viljellä noita perseen aloja? Käyttää omaa aikaa selvitellekseen et kuka omistaa, kelle vuokra maksetaan, ja vaikka mitä muuta...
Kyllä vuokraisännät löytyivät ilman kovin vaikeita operaatioita, puhelimella ajoneuvossa kuulokkeita käyttämällä ei edes tullut lovea muihin aikatauluihin, Vipussa näkyy myös tilusrajat tarvittaessa, joten jakaminen oli pienen harjoitustuokion jälkeen aika suoraviivaista. Kyseisellä alueella on myös passiiviseksi merkittyjä samaan tilakokonaisuuteen kuuluvia tiluksia, mutta aktivointia kysyttäessä en halunnut ikinurmia alkaa niittelemään.
Oletan, että näitä mainittuja 'seenaloja tulee myös kaupungin varannosta tarjolle joltisellakin jopa alle 800 euron hehtaarivuokralla enemmänkin lähivuosina, todellisuudessa EFA/tuottamaton ala aiheutti melkoisen kilpailun näistä mainituista anatomiapalstoista, kun niitä lähinnä niitettiin, viiden prosentin velvoitteen aikaansaamiseksi.
Ei kasvi sitä tiedä, kuinka kaukana se rajaoja on, että pieni palstakin kasvaa sen mitä kasvaa, alallaan.
-SS-