Koneet, laitteet ja tekniikka / Vs: Kultivaattori(n piikki) multamaan juolavehnälle?
: 04.08.25 - klo:06:25
Vastaavassa tilanteessa ollut. Kyntöauralla riittävän syvään, ettei lautannut silläkin. Kun alkoi vähän vihertää, meni melkein läpi myös kultivaattorilla (Tempo hanhenjaloilla). Otin muutaman piikin siitäkin pois ja ajoin ensimmäisen ajon ristiin kahteen kertaan. Sen jälkeen sujui jo normaalilla piikkijaollakin. Wibergs Wilrich kierreterillä läpäisi kyllä Tempoa paremmin. Alkukesän kesanto ja sen jälkeen sakea "nurmikasvusto" kaurasta ja yksivuotisista heinistä aiheutti riittävästi kilpailua, ja juola hävisi, niinkuin se vain voi multamaalla hetkeksi hävitä. Toki nurmikin piti vielä kerran tai pari niittää, koska yksivuotiset rikat olisivat muuten ehtineet nurmikasvien edelle.
Toisessa kohteessa Kvikup ei toiminut lainkaan. Vaati minulla, että menee normaalista kultivaattorista läpi suosiolla. Sen jälkeen roottori kyllä nostaa juolat pintaan paljon peruskultivaattoria tehokkaammin ja torjuu juolaa paremmin.