Välysten syntyyn saattaa vaikuttaa myös käyttötapa. Olen tavannut Nova-kylväjiä jotka pitävät varmuuden vuoksi vannaspainon aina lähes täysillä; itse taas painotan niin vähän että ne etupyörät juuri seuraavat maata, ei yhtään enempää. Käytännössä mulla painotus on usein lähellä minimiä, muokattuun maahan kylväessä menee aina nollilla.
Riippuu maalajeista ja äestyksestä. Jos äestellään 2-3cm, niin siemenen asettelukin täytyy mennä just kohdalleen. Jos vannaspaino on varovainen, niin ei välttämättä jaksakaan upota niissä kovissa kohdissa. Saattaa olla kiusaus tehdä juuri tuota ylipainotusta varmistuksen vuoksi.
Mutta tuo renkaan kantokyky askarruttaa minua, kun kävin katsomassa kollegan kylvöä keväällä. Oli vaihteleva lohko, jossa suurimmaksi osaksi todella multavaa maata. Katsottiin ensin kovemmalla kohtaa, että kylvää hyvin 3-4 senttiin, mutta sitten, kun mentiin siihen multavammalle osuudelle, niin siemenet oli jossain 7-8sentin paikkeilla. Kollega vähän hätkähti, mutta totesi, että kyllä ne tuolta nousee, kun on niin pehmeetä maata ja myöhemmin kesällä katselin, että näin olikin käynyt. Siinä kylväessä vaan seurailin sitä etupyörän toimintaakin, niin ei se mitenkään uinut niissä pehmeissä paikoissa. Vannaspainotusta toki oli, se mitä nyt suositellaan ja sitä toki tarvittiin niissä kovemmissa paikoin. Mutta jäi mietityttämään tuo, että voiko vannas painua syvälle siitä etupyörästä huolimatta. Eikö tuon etupyörän homma ole juuri pitää tuo kylvösyvyys kohdallaan. Tuossa toinen kollega, kova Rapidin mies hänkin, on minulle sanonut, että Rapidin hyvä puoli on noissa pehmeissä paikoissa tuohon takarenkaaseen kytketty ohjuritanko, joka ikäänkuin estää vantaan yltiöpäisen painumisen liian alas, koska se on käytännössä jossain suhteessa koneen asemaan. Jos mennään tosi syvälle, niin silloin on koko kone painumassa. Kysymys kuuluu, oliko tuossa Novakylvössä vaan optinen harha tuolla pehmeessä vai voiko vantaassa olla niin paljon voimaa, että painaa holtittomasti syvälle. Sekava selostus, tiedän