Oli 12 m Ylö Pneuma, ja rullien läpi menevä kuusikulmainen akseli lipsahti muovirullan vetolevystä, yksi kerrallaan. Pari vuotta pinnistelin sillä tavalla, että ruuvasin kolmelta rullan sivulta ruostumattoman teräväkärkisen ruuvin kevyesti kiinni akseliin, jolloin taas alkoi pyörimään mukana. Purkaminen ja saneeraus ei oikein tuntunut toimivalta, oli niin paljon ruostetta siellä päissä, josta olisi tarvinnut lähteä purkamaan. .
Elho Pneuma on ollut tähän asti vaivaton, mutta hihnat pohjaavat, jolloin vitisee ikävästi. Pitänee investoida uusiin remmeihin.
-SS-
Alunperin tässä ylössä oli syöttölaite vedetty kasaan niillä pitkillä pulteilla niin lujasti, että ne rullat ei pyörinyt vaan ketjut hyppi rattaalta ylitte. Ensin laitettiin ketjuille kiristin että ei sitten muuten hypi, mutta vetoa ei saanut silloin pois päältä. Silloin välähti että tässä on jotain vikaa.
Ehkä viiden vuoden jälkeen rusautin keväällä ensimmäisellä säiliöllä syötön päällee ja se kuusikulma akseli katkes. Onneksi säiliössä oli tullut mukana toisetkin syöttölaitteet ja vaihdoin sellaisen tilalle. Sen jälkeen on osannut herkistellä 17mm lenkillä ensin syöttölaitteen liikkumaan ja sitten vasta lanta säiliöön. Tosin tähän liittyy tuo öljyllä kyllästäminen. Se syöttölaite vaikka näyttää muka olevan muovia pitää öljytä kunnolla käytön jälkeen. Toissa kesänä yksi syötin oli alkanut pyöriä sen kuusioakselin päällä, mutta silloin hajotin sen ja otin osat siitä toisesta käyttämättömästä. Yksi elho on varakoneena ja sille varaosakone, mutta molemmat on kait jo kuppa syönyt. En tykkää elhosta , säiliö pitää ajaa tyhjäksi tai sillä ei saa säkkiä enempää liikkumaan. Lisäksi se sihti seula pitää heittä huidsin jorpakkoon , jos ja kun pitää lantaa tasoitella. Veto menee pois ja päälle kyllä paljon helpommasti kuin ylössä.