Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kylvöt -21  (Luettu 78244 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt -21
Nyt sitten vihmoo lunta ja räntää. Kuinkohan käy ensimmäisille kylvöksille jos viikon liotetaan ja perään hellettä, muuttuuko savi betoniksi ja oras jää sinne? Parhaat taisivat keretä kylvää kolmekkin kertaa viime vuonna.
Oli kauheet ennusteet viikonloppuna tulevasta lumimyrkystä.
Onhan sitä vettä ja lunta iltapäivästä tullut hurjat 2mm mittariin.
Torstaiksi lupaa jo poutaa. Perjantaina voi jatkaa kylvöjä.
Ennusteet eivät koske Pohjanmaata, Suomen lauhaa Uutta-Seelantia.

Lounais-Suomeen ennuste 15 mm 6 vrk aikana, keskilämpötila valtaosan aikaa alle 5 astetta. Kyllä lämpötilallakin merkitys on jyvän alkuunlähtöön.  Laita jyviä vesiastiaan ja jääkaappiin. Eipä ituja paljon näy. Voi tietenkin olla kasvuun hyväkin vaikutus, monet arvostelevat meikäläisen lokakuun syysvehnänkylvöjä, sää etelässä tyypillisenä lokakuuna on kuitenkin lämpimämpi kuin nyt tulevana viikkona, keskilämpötila esimerkiksi Salossa lokakuussa 5,3 astetta.

Aikainen lajike on toinen lähtökohta asiaan, tavallaan satovakuutus, voi kylvää vielä neljäkin viikkoa myöhässä, ilman ongelmia. Jos kesäkuun alkupuoli on pistävän kuuma ja kuiva, niin heinäkuulla sitten tulee jo ukkoskuuroja.  Tekipä viimekin vuonna vappuna kylvetty myöhäinen ohra kaksi satoa samaan peltoon.  Sato oli tummanharmaata masentavan näköistä märkää puuroa. Kesäkuun 5. päivän tienoilla kylvetty Vertti teki puhdasta ja lähes varastokuivaa viljaa, elokuun lopulle.

-SS-

AP120

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1283
Vs: Kylvöt -21
Ainakin tänne päijät-hämeeseen on luvattu ihan 22-25 asteen lämpötiloja ensiviikolle.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt -21
Ainakin tänne päijät-hämeeseen on luvattu ihan 22-25 asteen lämpötiloja ensiviikolle.

Kesä tulee Pohjanmaan suunnasta, jo useana vuonna on ollut näin.  Kyllä se tänne rannikollekin asti vielä tulee. En heittäydy epätoivoon, vaikka eräänlainen luonnonhaitta on eteläistä rannikkoa kiusannutkin kuluneella vuosikymmenellä.

-SS-

eevertti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1244
Vs: Kylvöt -21
30ha vehnää piilossa täällä kaakossa. Yllättävän kuivaa oli, pieniä märkiä silmäkkeitä siellä täällä. Nyt tuli yöllä vettä. Tää päivä huilia ja sitten sänkiä aukomaan lopuilta vehnämailta.

Agronautti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1568
Vs: Kylvöt -21

Kovinpa ne sateet kuihtuivat alkuviikon ennusteista..  ???
"Akkuveäteri" lupailee kaakon kulmalle ensiviikon jälkeen  (pv:t 16-21) koko viikoksi sadetta jota tulisi yht. vajaa 30mm. Kotimaan ennusteet ei vielä sadetta juurikaan povaa. :o

PelleH

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 992
Vs: Kylvöt -21
26 mm tullut vuorokauden sisään ja jatkuu. Lounaan kolkkaa

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt -21
26 mm tullut vuorokauden sisään ja jatkuu. Lounaan kolkkaa

Tuollainen määrä joko vaatii äestämistä kylvetyn maan kuivuessa, tai sitten oraat ovat muutamassa päivässä pinnalla, vähän kylmä on siihenkin. En tasannut kevytmuokattua lohkareikkoa, juuri tuollaisen pitemmän sateen pelossa. Kevätkynnös kuivuu päivässä äestyskuntoon, kun aurinko alkaa paistaa ja kuiva tuuli puhaltaa. Että sitten kun helteet alkavat, on ehkäpä aloitettava rapsista.

Sitten ohrat ja aikainen kevätvehnä.

-SS-

Mikkiss

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 134
Vs: Kylvöt -21
Pinnasta kuivaa ja mukavaa, mutta heti sen jälkeen tiukkaa ja märkää. Ei murustu, vaan on muovailuvahaa. Sanoisin, että viikon menen eteenpäin sen enempää murehtimatta.

Tänään korkattu pari peltoa ja tarkoitus ma-ti vetästä vehnä niihin, kun näyttää sadetta loppuviikon. Viikon olis saanu ollakin, mut jos tuo sääennuste pitää kutinsa niin viikko onkin kaksi viikkoa.

Juu samat on aatokset.. Ennen sadetta saatava vehnät maahan.. Kuivaa näyttää 15 vrk to-pe sateiden jälkeen...

Tollasessa hätäilyssä ei kyllä oo mitään järkeä.  Kylvetään väkisin puolimärkään maahan jyvät, jotka ei kuitenkaan edes idä, jos ennustettu kylmä ja sateinen jakso toteutuu.

Mutta ymmärtäähän tuon sikäli, kun nykyään on muotia viljellä näitä käytännössä neljän kuukauden kasvuajan vaativia kevätvehniä.

Sanoisin että olisi pitänyt kylvää mieluummin vähän enemmänkin ennen näitä sateita. Vehnä pomppaa todennäköisesti viikon päästä pintaan, kun sai nyt 12 mm vettä niskaan ja kohta lämpöä perään. Josko tiistaina pääsis Kauran ja sit Ohran kylvöön.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt -21
Sanoisin että olisi pitänyt kylvää mieluummin vähän enemmänkin ennen näitä sateita. Vehnä pomppaa todennäköisesti viikon päästä pintaan, kun sai nyt 12 mm vettä niskaan ja kohta lämpöä perään. Josko tiistaina pääsis Kauran ja sit Ohran kylvöön.

Kauan sitten, kun meillä oli kevät-ja syysvehnän ominaisuuksia omaavaa Epos-kevätvehnää, silloin saatiin kylvös aikaiseksi huhtikuun lopulla, koko toukokuun alkupuoli oli sen jälkeen räntäsateista ja kylmää. Oras juroi harvalla pienellä piikillä, mutta ei ollut milläänsäkään pikkupakkasista. Orastuminen kesti yli kolme viikkoa. Se oli ainoa vuosi, kun satoa tuli uskomattoman runsaasti. Jokaisena muuna vuonna, jona sitä sittemmin oli, ei sato ollut edes Zebran luokkaa, vaikka oraat olivat hyvät ja tiheät. Otaksun, että silloin yhtenä kertana Epos toimi kylmäkäsittelyn takia kuin syysvehnä.

Vuosi siten vapun aikoihin kylvetty rapsi ei tullut pinnalle ollenkaan, kylmänä jaksona. Kylmyys ei ollut syynä, vaan mullan sisässä piileksivät kirpat, jotka olivat syöneet idun jo siemenestä lähtiessä poikki. Samoihin aikoihin kylvetty Melius -sertiohra ei itänyt kylmässä kurassa kuin noin 50%, vaikka lisäsin siemenmäärääkin varuilta. Kesän jälkiversonta ei välttämättä harvuudesta johtunut, mutta maaperä ainakin kovettui, ja olisi tarvinnut jonkinlaisen muokkauksen orasasteella.

Olikohan se 2010 toukokuussa täällä tuli 200+ milliä neljässä päivässä, kylvetyt pellot olivat veden alla, koko kesänä ne eivät kunnolla toipuneet. Uusintakylvöihinkään ei tahtonut vesijärvien painuttua päästä. Ei ollut hyvä kesä se.

Kevytmuokattu ei taida kuorettua tällaisista sateista, eikä varmaan suorakylvettykään. Onko tällainen tyypillinen toukokuun kylmä räntäkausi kutsu kokeilemaan suorakylvöä, sänget olisivat kantaneet jo maaliskuulla ainakin kevyempää suorakylvökonetta.

-SS-

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2298
  • Moon oikees, soot vääräs.

Itse en usko sitä väitettä että rapsi ei ole millänsäkään kylmästä maasta, kyllä se on, ikinä ei ole rapsi noussut pintaan alle kahdessa viikossa, sen sijaan kun rypsin kylvää toukokuun jälkipuoliskolla tai ihan kesäkuun alussa  lämmenneeseen maahan, se nousee pintaan alle viikossa.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt -21
Itse en usko sitä väitettä että rapsi ei ole millänsäkään kylmästä maasta, kyllä se on, ikinä ei ole rapsi noussut pintaan alle kahdessa viikossa, sen sijaan kun rypsin kylvää toukokuun jälkipuoliskolla tai ihan kesäkuun alussa  lämmenneeseen maahan, se nousee pintaan alle viikossa.

Kyllä kirpalta säästyneet nousivat heti kylmän jakson jälkeen. Mutta liian vähän niitä säästyi. Kesäkuun alun rypsinkylvöistä ei jäänyt käteen kuin keltainen pelto, mutta siementä ei sitten ollenkaan.

17.5. kylvetyistä rapseista kirpat söivät lehdet kesäkuun alkuun osuneissa helteissä:

Proximo rapsi runsas kolme viikkoa kylvöstä.

Oma käsitys on, että rapsi pitäisi saada kasvuun ennen helleaikoja, koska se on hitaampi kehityksessään kuin rypsi. Olen miettinyt idätystä ohuena kerroksena pressulla, harson alla, vesisumutusta, kunnes kuoret alkavat haljeta. Sitten nopea kylvö, pääsisiköhän sillä etumatkalle ötököitä vastaan ?

-SS-

PelleH

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 992
Vs: Kylvöt -21
Saattaa olla nahkeaa kylvettävää ??? Muistan kuulleeni joskus,että rapsi itää 8(?) asteen lämmössä,
rypsi vaatii melkein 15? Rypsin kasvun lämpimässä maassa melkein näkee,rapsi on sellainen juroja.
Yhtäkaikki,riistaruokaa nykyään.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5134
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Kylvöt -21
Aika hiljaista ollut tällä seudulla. Viimevuosien aikaisin aloittaja kävi saveamassa tiet ennen loppuviikon sadetta.. uudella rajanaapurilla on aikaisimmat kylvöt olleet jo kai kohta 3 viikkoa maassa. Ei näy vielä pinnalla mitään, kun viimeksi viikolla ohi ajoin.. odotellaan odotellaan..

Itsellä yksi lohko kynnöstä muokattu ja lantaa ajettu. Josko ensi viikolla pääsisi aloittamaan. Farmit näyttää maanantaille 10mm sadetta et jos tuo tulee niin taitaa siirtyä loppuviikon puolelle kun jatketaan..
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

Forgiven

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1232
Vs: Kylvöt -21
Tänään aloitus vihdoin, luultavasti hyvä ratkaisu jättää silloin... 3 viikkoa sitten tekemättä...

Toivottavasti tänään on kuivempi poutapäivä kuin eilinen poutapäivä, vaikka ei tuo äestystä eilen haitannut...

Marjamäki

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2
Vs: Kylvöt -21
Maanantaina 3.5. alkoi kevätvehnillä täällä Korialla. Ensi viikon lämpimällä jaksolla noussee pintaan toivottavasti, saivat sopivasti vettäkin päälleen.

Näytin olevan (taas) meidän aukean ensimmäinen. Sänget avasin kultivaattorilla, että pääsee sateiden jälkeen jatkamaan mahdollisimman nopeasti. Savesin tien samalla, niin naapurit ei varmaan uskalla pellolle 1-2 viikkoon vielä  ;D