Maatalouspiirihän sen maanostoluvan antoi, eikä sinne varmaan kaan monilla ollut suhteita. Yli 40 ha tiloille ei myöskään myönnetty lupia. Niin isoja tiloja ei pidetty perheviljelminä.
Eikös rajalta saanut ostaa etenkin jos oli paras tarjous ?
Ei. Erittäin yleinen harhaluulo tuo oli.
Laki oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata oli ehdoton, jos paikkakunnalla oli yksikin
keskikokoinen laajentava maatilalainakelpoinen viljelijä. Suurtilatkin olivat paitsiosssa, ja pelattiin tällä lailla ulos laajentamisesta. Päätökset ja esitykset nimenomaan tehtiin paikallistasolla, vasta valmiit päätökset lähtivät maatilahallitukselle. Lakia ei sovellettu, :
1) kun myyjänä oli valtio tai kunta;
2) kun ostajana oli myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 luvun mukaan voisi periä myyjän, myyjän ottolapsi tai kasvattilapsi taikka heidän puolisonsa;
3) kun myydyn maan pinta-ala ei ylittänyt kahta hehtaaria (jopa 120000 mk/ha olivat kovimmat pikkupalojen tarjoukset silloin) ;
4) kun maa hankittiin käytettäväksi asuntoalueena, rakennuspaikkana, varastoalueena, maana, kivilouhoksena, hiekan, soran, saven muun tarveaineen ottopaikkana, liike-, teollisuus- tai kaivostoimintaa varten, opetus- tai tieteellisiin tarkoituksiin tahi leirintä-, ulkoilu- tai muuna virkistysalueena; myös kuntien maanhankinta oli ulkopuolella lain, ja edelleen
5)
kun saanto perustui pakkohuutokauppaan. Tämäkin ilmaisee selvästi, että tämä maanhankintalaki romutti maan hinnanmuodostusta, pankit ja valtio ja muut velkojat tämän kyllä pitivät huolen 5. pykälän lisäyksestä. Eihän se edes olisi ollut tarpeen, jos lailla ei olisi ollut vaikutusta kauppahintoihin !
Muissa tapauksissa tarvittiin
ostolupa, jonka myönsi paikallinen "maataloustoimisto". Luvan saattoi evätä, jos maa-alue sopi rakennemuutostavoitteen mukaiseen tilakoon suurentamiseen ja samalla oli lunastettavissa valtiolle tätä tarkoitusta varten.
Ostolupa voitiin myöntää
1) lisämaan hankintaan maatilalle, jos sen katsottiin edistävän rakennemuutosta tai sopi paikallisten laajentajien kuvioihin
2) koko tilan asuttamiseen, jos alkoi maanviljelijäksi eikä tilakauppa haitannut kohdan yksi toteutumista
3) kun kysymys on saannosta, jonka lupaviranomainen on 12 §:n nojalla ilmoittanut tulevansa hyväksymään, eli kyse oli
ennakkoon annetusta ostoluvasta. Usein tämä ostolupa-asia kävi maatalouslautakunnan kokouksessa, ja vuorollaan isännät kävelivät ulos sovίttuaan ensin äänestyskäyttäytymisen. (Mulle-sulle-menetelmä) . Tämä lappu taskussa sitten tultiin lauantaiaamuna puhisemaan postilaatikolle, että "
mä nää sun maat sitte otan. Muille ei anneta ostolupaa"
Eli käsitys siitä, että rajalta aina sai ostaa, ei aina toteutunut, tietyissä tapauksissa hintaeroa saattoi olla tarjouksissa jopa 100% , mutta siltikään ei toiminut. Myös kolmelta sivulta rajoittavalla pellolla ei ollut merkitystä, vain ostolupa ratkaisi.
Myös ainakin yksi koko tilan kauppa romuttui, koska kähmintä oli niin voimakasta. Ulkopaikkakuntalaisia ei hyvällä katsottu, ja se on ihan luonnollista.
Kauan tämä sosialismin erityissovellus ei sentään jatkunut, ehkä noin 10 vuotta. Pakkohuutokauppaan joutuneiden tilojen valuminen eläinlääkäreille ja lentokapteeneille aiheutti kylläkin vuosikymmenien katkeruutta; ne sukset eivät oikene tässä elämässä enää. Ovat kuitenkin ihan siistejä hyvin ylläpidettyjä tiloja, että uskon katkeruuden johtuneen siitä, että tämä laki ei pystynyt turvaamaan laajentavien isäntien intressejä pankkien ja valtion saatavien edestä.
-SS-