Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset  (Luettu 140332 kertaa)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Tarkoitin että olisi itsekästä olla huomioimatta muuttuvaa toimintaympäristöä. Siellä oli ei-sana.  Siihen viittasin koska joidenkin loputon laajennusvimma ei ota laantuakseen vaikka mikä olisi. Voi kyseenalaistaa myös pankkeja kun lähtevät isoihin hankkeisiin mukaan.

Siltä osin ihmisellä pitää olla itseohjaus valta, kun ne tilat jotka EIVÄT ole aiheuttaneet tätä maitotulvaa niin heidän ei pitäisi joutua homman maksajiksi. Tarkoitan tiloja joilla EI ole ollut investointeja ja joiden keskituotos on pysynyt matalampana.

Myönnän että oli sekavasti kirjoitettu.
Samat tilat maksaa myös ymppisekoilun,mutta näistä tiloista parsinavetoista halutaankin eroon.
Tai sitten niinkuin sorkkis totesi tuolla toisaalla kun ei kai osanut enää muuta sanoa ja myöntää ei voi, että sikatilojen olisi pitänyt neuvotella tuistaan.. hyvähän siinä neuvotella yksittäisen tilan. Voisi sanoa että muut tilat maksaa naudan tuet.

Hommahan ei koskaan saada tasapuoliseksi, mut vois sitä ainakin yrittää. Se et onko oikein että ne jotka ovat tuotostaan nostaneet niin nyt nykästään matto alta. Kyl asialle ois pitäny tehdä aikasemmin jotain. Jatko nyt sit näyttää et miten tossa toimitaan jos vapaita kiintiöitä tulee niin kelle ne annetaan. Ne pitäis sitten jakaa ekaksi niille ei investoinneille joilla haluja olisi. Jos jotain tasapuolisuutta yritetään rakentaa. Kun ei menty vapaaseen kilpailuun kerran.

Muista nyt sitä Kokoomuksen edustajaa joka ton lehmä tuen tänne etelään neuvotteli . Hän sai tehtävän , hoiti sen . Mikse sikapuoli tehnyt samaa ? Ei nautapuolen tuet ole sianlihantuottajilta pois vaikka sellaista väität .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso

Kyllä sitä käsittääkseni neuvoteltu on, mutta ei ole tukea tullut ja nyt loputkin lähtee..

Mitä rahoihin tulee niin kyl ne nyt vaan on niin et eka on se budjetoitu iso potti ja siitä aletaan jakamaan. Toiset saa toiset ei..
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

Eli jos on palkkatöihin pyrkimässä , kaksi hakijaa ja toinen valitaan niin se ketä ei valittu saa parkua toisen paremmasta palkasta , oman mahdollisuuden menetyksestä .

Maidontuottaja on siis syyllinen sialihan tuotannon kannattamattomuuteen . Kirjoitat kyllä höpöjä .  ;D

Kyse ei ole kannattavuudesta vaan tasa-arvoisesta kohtelusta mitä tukien jakoon eri tuotantomuotojen välillä tulee..

Mitenkäs se ilmenee ? Etelässä emolehmäpalkkiot mitään suuria ole . Maidontuottaja ei saa vapaa porsitukseen tukea , sialihan tuottaja ei saa maidontuotantotukea , minun mielestäni ihan oikein .

Osta maidontuotanto tila , Somerolla vissiin olis yksi myynnissäkin . Tutulta kuulin .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

carhu

  • Vieras
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Tuo se on juurrikin hyvä ohoje niille jotka luulee notta ruoho seon vihireämpää aidan toisella puolen. Arenahan on vapaa.Jos viellä ostaa maetovilijely tilan tuntralta niin sillon sitä onki jo  kaeken maksimoinu. :D :D

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Niinkuin täälläkin joskus olen todennut kun valitetaan sikatuista että osta sikatila kyllä niitä on myynnissä. Se on vaan "nollasta" huono lähteä. Sama pätee tähän. Se on aika suuri kynnys veivata tuotanto ihan joksikin muuksi kuin mihin suuntaan tilaa on vuosikymmeniä viety.

Sorkkis ei kai tiedä et kyl nautatiloillekkin on ehk niinkuin sikatiloillekkin josta tuo vapaaporsitus korvaus maksetaan. Lisäksi sinne nautatilalle tulee muitakin tukia kuten mainitsemasi eläinpalkkiot tai pohjosessa sitten litratuki..

Mun puolesta asian vääntäminen voidaan lopettaa tähän. Totuus on kuitenkin se että nautatila saa eniten erilaisia tukia, palkkioita ja korvauksia. Että jos jonkun toiminta ei silti kannata niin ehkä on syytä katsoa peiliin miksi ei. On tietysti selvää että markkinat osaavat kyllä ulosmitata tuet mitä tila saa. Niin se tapahtuu kaikilla tuotannonaloilla. Siinä on vaan homma hoidettava hyvin jos meinaa pärjätä. Toisiin leireihin vaan sitä rahaa ja huolta kannetaan enemmän ja se ärsyttää...

Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Niinkuin täälläkin joskus olen todennut kun valitetaan sikatuista että osta sikatila kyllä niitä on myynnissä. Se on vaan "nollasta" huono lähteä. Sama pätee tähän. Se on aika suuri kynnys veivata tuotanto ihan joksikin muuksi kuin mihin suuntaan tilaa on vuosikymmeniä viety.

Sorkkis ei kai tiedä et kyl nautatiloillekkin on ehk niinkuin sikatiloillekkin josta tuo vapaaporsitus korvaus maksetaan. Lisäksi sinne nautatilalle tulee muitakin tukia kuten mainitsemasi eläinpalkkiot tai pohjosessa sitten litratuki..

Mun puolesta asian vääntäminen voidaan lopettaa tähän. Totuus on kuitenkin se että nautatila saa eniten erilaisia tukia, palkkioita ja korvauksia. Että jos jonkun toiminta ei silti kannata niin ehkä on syytä katsoa peiliin miksi ei. On tietysti selvää että markkinat osaavat kyllä ulosmitata tuet mitä tila saa. Niin se tapahtuu kaikilla tuotannonaloilla. Siinä on vaan homma hoidettava hyvin jos meinaa pärjätä. Toisiin leireihin vaan sitä rahaa ja huolta kannetaan enemmän ja se ärsyttää...
Tuottahinnat pudonneet maidontuotannossa ja nyt vielä pitäis tuetkin peruuttaa .  :o
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

mustaviiksi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 414

Maatalous perustuu pitkälle urakointi laskutukseen. Eräskin järjestö näyttelee 1 robon tilan tulosta että 50000€ jää viivan alle tulosta ja 3 henkilön yhtymässä työaika on 5 tuntia päivässä per lärvi ja viikovapaat kaikilla. vertailuna toinen missä urakoitsia paikkaa rehuntekoja 2 henkeä vetää 8-10 tunnin päiviä ilman vapaita ja tappio n.50000€ vuoteen.

Eli maatalouden tulosta tehdään siirtämällä alan sisällä olevaa rahaa taskusta toiseen ja osa hommaa leipärahaa sektyorin sisälle viellä prisman kassalta tai sairaan tai kodinhoitajan palkalla. Tämä ei ole terve kehityssuunta.

carhu

  • Vieras
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Niinkuin täälläkin joskus olen todennut kun valitetaan sikatuista että osta sikatila kyllä niitä on myynnissä. Se on vaan "nollasta" huono lähteä. Sama pätee tähän. Se on aika suuri kynnys veivata tuotanto ihan joksikin muuksi kuin mihin suuntaan tilaa on vuosikymmeniä viety.

Sorkkis ei kai tiedä et kyl nautatiloillekkin on ehk niinkuin sikatiloillekkin josta tuo vapaaporsitus korvaus maksetaan. Lisäksi sinne nautatilalle tulee muitakin tukia kuten mainitsemasi eläinpalkkiot tai pohjosessa sitten litratuki..

Mun puolesta asian vääntäminen voidaan lopettaa tähän. Totuus on kuitenkin se että nautatila saa eniten erilaisia tukia, palkkioita ja korvauksia. Että jos jonkun toiminta ei silti kannata niin ehkä on syytä katsoa peiliin miksi ei. On tietysti selvää että markkinat osaavat kyllä ulosmitata tuet mitä tila saa. Niin se tapahtuu kaikilla tuotannonaloilla. Siinä on vaan homma hoidettava hyvin jos meinaa pärjätä. Toisiin leireihin vaan sitä rahaa ja huolta kannetaan enemmän ja se ärsyttää...
Tuottahinnat pudonneet maidontuotannossa ja nyt vielä pitäis tuetkin peruuttaa .  :o

Noenhan sinäki oot suunnitellu,notta tuntralta tuvet helevettiin. :D :D

Mielestäni ee kannata kovin vääntää siitä notta kenellä se huonoimmin menee. Kaikilla se on jotenkin vaikeaa ja toisilla vaan viellä enemmän. Sehän on ala kun ala niin jotkut pärjää ja jotkut ee. Jos toisten tekemiset/saavutukset ärsyttää,niin niistä kun pääsee yli ihan hyvin kuitenki menee.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2856
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Jos sianlihaa olisi kallista tuottaa niin ei kai Prismassa olisi Wilhelmi 1,29€ paketti juhannusviikolla? :D

paalipoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 697
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Ei kai se makkaran hintaan vaikuta sianlihan hinta? HÄH? Eiköhän siihen eniten vaikuta pakkasvarastojen koko, eli kumman on saatava pakkaset kesän aikana tyhjiksi.

Nimenomaan tämä. Kauppa tilaa ison määrän tavaraa pakkaseen ja hintaneuvotteluiden aikaan vähentää ostoja teollisuudelta. Siinä alkaa teuraspuolen pomoilla sukat pyöriä jalassa,kun linja suoltaa Hiillosta punaisena ja kauppa sanoo että myynti vähän takkuaa.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Valio ja tuottajakohtaiset tuotantorajoitukset
Niinkuin täälläkin joskus olen todennut kun valitetaan sikatuista että osta sikatila kyllä niitä on myynnissä. Se on vaan "nollasta" huono lähteä. Sama pätee tähän. Se on aika suuri kynnys veivata tuotanto ihan joksikin muuksi kuin mihin suuntaan tilaa on vuosikymmeniä viety.

Sorkkis ei kai tiedä et kyl nautatiloillekkin on ehk niinkuin sikatiloillekkin josta tuo vapaaporsitus korvaus maksetaan. Lisäksi sinne nautatilalle tulee muitakin tukia kuten mainitsemasi eläinpalkkiot tai pohjosessa sitten litratuki..

Mun puolesta asian vääntäminen voidaan lopettaa tähän. Totuus on kuitenkin se että nautatila saa eniten erilaisia tukia, palkkioita ja korvauksia. Että jos jonkun toiminta ei silti kannata niin ehkä on syytä katsoa peiliin miksi ei. On tietysti selvää että markkinat osaavat kyllä ulosmitata tuet mitä tila saa. Niin se tapahtuu kaikilla tuotannonaloilla. Siinä on vaan homma hoidettava hyvin jos meinaa pärjätä. Toisiin leireihin vaan sitä rahaa ja huolta kannetaan enemmän ja se ärsyttää...
Tuottahinnat pudonneet maidontuotannossa ja nyt vielä pitäis tuetkin peruuttaa .  :o

Noenhan sinäki oot suunnitellu,notta tuntralta tuvet helevettiin. :D :D
Kai nyt itsekkin ymmärrät miten C-2 pohjoisesta alkaa tuet reippaasti nousta . Kun ajatellaa pohjoisen kuljetus matkoja kertyy pohjoisen tuotannosta kuluja muidenkin maksettavaksi .