Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe viljan hinta  (Luettu 932821 kertaa)

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: viljan hinta
90-luvulla tuli rypsistä aina satoa yli 2 tn vaikka teki työt vasemmalla kädellä huilatessaan. Vuoden 2014 jälkeen ei ole päässyt edes 1,5 tn rapsilla. Jotain on siemenessä tai maailmassa muuttunut, koska työmenetelmät ei olennaisesti ole erilaisia.

Sitähän mäkin olen täällä yrittänyt selittää, että jotain on pielessä, jos monella  öljykasvien viljely on mennyt huonoon suuntaan.  Tietysti sitten ilmaantuu aina näitä, jotka kertoo ettei mitään ongelmia ole ollut. Onko nuo tuholaisten esiintymiset sit niin satunnaisia, että toisten pelloille ne iskee lujemmin kuin toisten, vai mikä on vikana? Tutkimus saisi syvällisemmin etsiä syitä, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan, ihmetellään vaan miksi viljelyalat laskee, ja pistetään pystyyn kampanja, josko ne innostuisi taas kylvämään.

Syvällisempi tutkimus siksi, että yksittäisten viljelijöiden omakohtaiset kokemukset ei kerro juuri mitään, joku onnistuu joka vuosi, joltain toisilta tuholaiset syö koko sadon.  Ainakin alueelliset vaihtelut säässä ja tuholaisten esiintymisissä ovat yksi osatekijä, mutta ei ainoa, koska näitä vaihteluita on ollut aina, myös silloin "hyvinä aikoina".


PelleH

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 992
Vs: viljan hinta
SS:lle varoituksen sana sen rapsin tihennetyn kylvön kanssa,suurella tod.näköisyydellä menee ns. vihkoon.
Rapsi haaroittuu voimakkaasti,ovat kylväneet jopa joka toisella vantaalla. Joku kirosi Tumeaan, kun ei saanut
menemään tarpeeksi vähää (5 kg/ha) siementä,sanoi että seuraavaksi olisi kolopyörän saanut kääntää nollaan.
Kannattaa siihen ruiskutukseen vaan panostaa. Rapsi tulee kylmässäkin maassa pintaan n. viikossa. Sitten se jää
siihen pitkäksi aikaa,joten ainakin kirpat saa torjua. Tuo edellä mainittu 2 x Karate hiukan ihmetyttää,kirpat menee,
mutta kuoriaisiin ei kai ole vuosiin enää tehonnut? Ainakaan kovin pienillä käyttömäärillä??. Vettähän nuo öhtiäiset
sitten siihen torjuntaan kaipaa,250l/ha alkaa olla alarajoilla,ainakin perinteisellä tekniikalla. Eli vesihuolto kuntoon.

kärmeskytö

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1445
Vs: viljan hinta
Ilmoittaudun myös tähän laskevien rypsisatojen saajien joukkoon.1997 ensimmäiset kevätrypsit,2340 kg/ha keskisato ja siitä tultu alaspäin  vaikka ruiskua on ulkoilutettu riittävästi ja yritystä ollut muutenkin. Peittausaineiden muuttumisten syyksi ainakin laitan osan ja tuntuu että nuo lentävät öttiäiset ei heitä henkeään vaikka tekee minkälaisen koktailin. Toissakesän kuivuudessa sai Proximosta kuitenkin kiskottua sen 2200 kg/ha hyvälaatuista tavaraa.Toukokuun loppupuolella rypsit on tavattu kylvää näillä main eepeetä kun maa lämpiää tarpeeksi. No,viime vuodet on vähän muuttaneet kaikkea.Syyskylvöiset ei oikein tunnu säilyvän talven yli .

fote

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 444
Vs: viljan hinta
Ei koskaan rapsia tai rypsiä 2019  oli  8 ha rapsia parhaissa maissa, satoa tuli yhteensä 3100 kg eli hehtaarilta  387 kg

Peukalo

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 850
Vs: viljan hinta
Herneellä näkys hinta nousevan hieman. Ootteko herneet myiny jo vain kui? meinasin astronauttia pistää 5 ha, mutta karitaa vihreetä 3ha, ei vissiin haittaa rehuksi myynnissä jos keltaista ja vihreetä sekasin?
Nuppikuorma noita harjoitteluherneitä tuli helposti, tulis vaan hakija.

Viimeksi muokattu: 21.03.20 - klo:19:46 kirjoittanut Peukalo

Kaikki

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1511
Vs: viljan hinta
Sen verran Kaikki tienpyörtnöt  ja hömppäpellot kasvaa keltakukkaa että öttiäis invaasio ei vähene enää koskaan .

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19864
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Ei koskaan rapsia tai rypsiä 2019  oli  8 ha rapsia parhaissa maissa, satoa tuli yhteensä 3100 kg eli hehtaarilta  387 kg

Tämä on monella muullakin ollut kokemus.  Ehkä tarvitaan erityisen ravinteikas multamaa, kuten Pohjanmaalla, niin öljykasvit jaksavat kasvaa tuholaispainetta nopeammin.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19864
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Eipä korona ainakaan vielä ole hinnoissa näkynyt, ja itämerivähennyskin on korkeimmillaan. Hinta ei todennäköisesti tämän kriisin aikana tule nousemaankaan. Pakkotoimimihallinto voi nopeasti sinetöidä viljavarastot, jos viljassa näkyy vaikkapa kympin nousupainetta.

-SS-

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: viljan hinta
Nyt tulee sitten luonnollinen rajasuoja. Valtiot alkavat kasvattamaan varmuusvarastojaan, tämä vähentää maailmankaupassa liikkuvan viljan määrää, ja voi jonkin verran nostaa viljan hintoja. Entä mikä on tilanne muun maailman kylvöissä? Eikös monissa koronasta kärsivissä maissa ole jo kevätkylvösesonki menossa, miten sairastelu vaikuttaa töihin, onko heijastuksia viljan hintoihin kylvötöiden vaikeutumisella, ja syysviljojen lannoitusten ja ruiskutusten vaikeutumisella, kun työvoima sairastaa. Näitä voi pohtia.

Viimeksi muokattu: 28.03.20 - klo:22:47 kirjoittanut Rakkine

Kaikki

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1511
Vs: viljan hinta
Nyt tulee sitten luonnollinen rajasuoja. Valtiot alkavat kasvattamaan varmuusvarastojaan, tämä vähentää maailmankaupassa liikkuvan viljan määrää, ja voi jonkin verran nostaa viljan hintoja. Entä mikä on tilanne muun maailman kylvöissä? Eikös monissa koronasta kärsivissä maissa ole jo kevätkylvösesonki menossa, miten sairastelu vaikuttaa töihin, onko heijastuksia viljan hintoihin kylvötöiden vaikeutumisella, ja syysviljojen lannoitusten ja ruiskutusten vaikeutumisella, kun työvoima sairastaa. Näitä voi pohtia.
Kaikki neuvoo sua että ala menetä toivorikkauttasi ,Kiinalaiset on jo tästä epidemiasta selvinneet ja ottavat nyt maapallon talouden haltuun .YLLÄTYS että saivatkin homman heti hanskattua kun paska levisi maailmalle .
Maanviljelijät on kuitenkin aika perustervettä ja kovakuntoista sakkia että eiköhan Kaikki maat tule viljeltyä ja suurin osa tissejä lypsettyä . Kansasta maapallolla häviää muonavahvuudesta tämän koronan takia noin 3prosenttia porukasta.Ruokaa siis menee vähempi. 99prosenttia kuolleista on vanhuksia ja heikkokuntoisia tai vakavasti sairaita ihmisiä .joten materiaali vain vahvistuu vaikka hetkellisesti vähenee . Tämä selkkaus olkoon varoitus tulevasuudessa ahneelle  ihmiskinnalle omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä -seuraava koronakierros voi olla vielä hauskempaa hulapaloota  :D

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19864
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Vehnä on jo USA:ssa aika pitkälti lannoitettu ja ruiskutettu. Tulee puintiin jo ennen juhannusta. Muokkaukset ovat käynnissä, ja maissin kylvö alkaa etelästä lähtien. Maissin ylituotanto tulee olemaan suuri, koska polttoaineisiin ei mene niin paljon maissietanolia kuin odotettiin, ja ala voi kasvaa edelleen. Myäs soijan tuotanto kärsi ylituotanto-ongelmista viime vuonna.  Ainoa positiivinen vire on rehuohralla. Vehnä on halpaa, niin kuin viimeiset viisi vuotta. Rapsi menee viljaliikkeiden noteerauksissa kohta alle 300 euron täällä, en kyllä ymmärrä miksi, koska ei muualla Euroopassa rapsi ole niin paljon romahtanut.

Markkinat eivät ole hinnoitelleet koko maailman kansojen kuolemista koronaan. Ja aika usein ne ovat olleet oikeassakin,.

-SS-

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: viljan hinta
Nyt tulee sitten luonnollinen rajasuoja. Valtiot alkavat kasvattamaan varmuusvarastojaan, tämä vähentää maailmankaupassa liikkuvan viljan määrää, ja voi jonkin verran nostaa viljan hintoja. Entä mikä on tilanne muun maailman kylvöissä? Eikös monissa koronasta kärsivissä maissa ole jo kevätkylvösesonki menossa, miten sairastelu vaikuttaa töihin, onko heijastuksia viljan hintoihin kylvötöiden vaikeutumisella, ja syysviljojen lannoitusten ja ruiskutusten vaikeutumisella, kun työvoima sairastaa. Näitä voi pohtia.
Kaikki neuvoo sua että ala menetä toivorikkauttasi ,Kiinalaiset on jo tästä epidemiasta selvinneet ja ottavat nyt maapallon talouden haltuun .YLLÄTYS että saivatkin homman heti hanskattua kun paska levisi maailmalle .
Maanviljelijät on kuitenkin aika perustervettä ja kovakuntoista sakkia että eiköhan Kaikki maat tule viljeltyä ja suurin osa tissejä lypsettyä . Kansasta maapallolla häviää muonavahvuudesta tämän koronan takia noin 3prosenttia porukasta.Ruokaa siis menee vähempi. 99prosenttia kuolleista on vanhuksia ja heikkokuntoisia tai vakavasti sairaita ihmisiä .joten materiaali vain vahvistuu vaikka hetkellisesti vähenee . Tämä selkkaus olkoon varoitus tulevasuudessa ahneelle  ihmiskinnalle omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä -seuraava koronakierros voi olla vielä hauskempaa hulapaloota  :D

Hyvä kunto ei koronalta pelasta:
https://www.suomifutis.com/2020/03/koronasta-toipuva-paulo-dybala-muistuttaa-taudin-vaaroista-hyvakuntoisillekin-pystyin-hadin-tuskin-hengittamaan/

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19864
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Hyvä kunto ei koronalta pelasta:
https://www.suomifutis.com/2020/03/koronasta-toipuva-paulo-dybala-muistuttaa-taudin-vaaroista-hyvakuntoisillekin-pystyin-hadin-tuskin-hengittamaan/

Tuohan on suoraan tupakkatehtaiden pelikirjasta: Yksikin tupakoimaton keuhkosyövän saanut osoittaa, ettei tupakointi aiheuta suurta syöpäriskiä, vaan kaikki saavat sen.

-SS-

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: viljan hinta
Hyvä kunto ei koronalta pelasta:
https://www.suomifutis.com/2020/03/koronasta-toipuva-paulo-dybala-muistuttaa-taudin-vaaroista-hyvakuntoisillekin-pystyin-hadin-tuskin-hengittamaan/

Tuohan on suoraan tupakkatehtaiden pelikirjasta: Yksikin tupakoimaton keuhkosyövän saanut osoittaa, ettei tupakointi aiheuta suurta syöpäriskiä, vaan kaikki saavat sen.

-SS-

Jaa että kaikki saa keuhkosyövän, kyllä oot epäselvä ja sekaisin.

Ruisrypsimohralvehnä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 341
Vs: viljan hinta
Mielenkiinnosta seuraan koska elintarviketeollisuus oikeasti arvostaa meitä Korona kriisin tärkeinä ratkaisu henkilöinä nostamalla viljan hinta samalle  tasolle, kun se oli kuivana vuonna 2018. Eli noin  200 euroa/tonni. On se kumma kun silloin oli varaa heillä maksaa se 200 ja vielä ei ole merkkejä siitä että nyt voisi. MMM kyllä kehottaa kylvää normaalisti nyt keväällä ne jotka pystyvät ja eivät ole taudin kourissa. Ainoa minkä ne antavat on lainantakaus. Jos eivät parempaan pysty. Niin me viljelijät emme pysty vastaamaan huoltovarmuuden toimivuuteen. Heti 100 euroa /ha kriisitukea..Ja teollisuudelta lupaus syksyn hinta 200 euroa tonni. Nämä kaksi toimenpidettä ainoastaan varmistavat kylvöt 2021. Koska syömme myös talvella 2021-22