toisaalta maitoa ei voi varastoita kovin pitkiä aikoja ja taitaa kuletuskin kaukaa olla aika haastavaa.. mutta eihän alkutuotanto mitenkään voi kultakaivos olla..
No, jos Utsjoelta asti pystyy kuljetusketju kulkemaan Suomen yli, mitaltaan ja ajaltaan samanlainen kuljetusketju tulee Puolan ja Tsekin rajamailta Via Balticaa pitkin, rahtaus Pohjois-Saksasta ja Tanskasta, Etelä-Ruotsista sujuu myös noin samassa ajassa ja samalla polttoaineella.
Mutta autoilu on kallista Suomesta etelään, vastaavasti tuoremaidonkin tuontia Suomeen pakattavaksi puoltaa Euroopan tuontirahdin
kuluttomuus, tuontivilja esimerkiksi kuulemma tulee Fazerin kaatosuppiloon pörssihinnalla, varmaan pienellä Itämeri-vähennykselläkin. Miksei sitten maitokin.
-SS-