Tässä sinänsä hyvässä ja tärkeässä keskustelussa kulminoituu Suomen talouden suuri ongelma: olemme hinnoitelleet itsemme ulos omilta markkinoiltamme.
Suomalaiset nimittäin haluavat niin korkeaa palkkaa, että eivät ole enää itse valmiita maksamaan tuotteista ja palveluista sitä hintaa, minkä niiden tuottaminen tällä palkka- (ja muulla kustannustannus-) tasolla maksaa. Tai sama toisin päin: haluamme hyödykkeemme hintaan, jolla niitä ei pystytä täällä tuottamaan.
Maatalous on tässä tietysti klassisin esimerkki. Koska ruoasta ei halua maksaa sen tuottamisesta aiheutuvaa hintaa, sitä subventoidaan alkutuotantoa tukemalla ja arvonlisäveroa alentamalla. Ja sittenkin valtaosa on sitä mieltä, että ruoka on liian kallista. Se ei saisi maksaa oikeastaan mitään, mutta kuitenkin jonkun pitäisi tuottaa raaka-aine ja jonkun pitäisi kuljettaa, jauhaa, teurastaa, leikata, sekoittaa, maustaa, maistaa, paistaa, jäähdyttää, pakata, kuljettaa ja myydä - ja alkutuottajaa lukuunottamatta näille kaikille pitäisi maksaa kunnon palkkaa, mutta tuotteen hinnassa se ei saisi näkyä.
Suomalaisten mielestä Viro on oikea paratiisi, koska siellä autokorjaamo, hammaslääkäri, parturi, ravintola ja viinakauppa laskuttavat vain murto-osan siitä, mitä samaiset palveluntuottajat Suomessa. Siispä eteläsuomalainen palkansaaja, eläkeläinen, opiskelija, työtön ja yrittäjä jonottavat samaan laivaan tehdäkseen ostoksia hinnalla, joka on mahdollinen vain, koska palkat ovat matalat ja verotus yhtä olematonta kuin verovaroin kustannetut palvelutkin.
Ehkä kaikkein absurdein tilanne meillä kuitenkin on rakennusalalla. Yritys, jolla on suomalaisia työntekijöitä; joka maksaa heille Tessin mukaisen palkan sivukuluineen; huolehtii työturvallisuudesta; ostaa ja myy kaiken kuittia vastaan; hoitaa jäte-, melu-, pöly- ja muut ympäristövelvoitteensa lain määräämällä tavalla; hoitaa tarkastukset, luvat, maksut, ilmoitukset, tulityökortit ja kaiken byrokratian tunnollisesti; rakentaa huolellisesti hyvistä materiaaleista ja lopuksi antaa keisarille sen, mikä keisarille kuuluu, ei voita yhtään tarjouskilpailua. Edes valtio, joka pelisäännöt on määrännyt, ei tilaa tältä yritykseltä yhtään mitään. Urakat menevät sille, joka tekee halvimmalla ja se tuskin koskaan täyttää noita kaikkia asetettuja vaatimuksia.
En tiedä, onko meillä liian korkeat palkat vai harhainen kuvitelma oikeasta hintatasosta. Joka tapauksessa meillä ei ole varaa tähän ostovoimaan. Ostovoimaa on vuosia pidetty yllä velkaantumalla. Osa uskoo kai itsekin tämän julkisen elvyyttämisen nostavan meidät suosta, mutta sitä se ei tee. Ei ole ainakaan tehnyt tähän asti.
Toisaalta ei tämä ahneus yksin meidän kansamme synti ole. Myös Norjalaiset ovat perin juurin kyllästyneitä palkkatasonsa ja verotuksensa aiheuttamaan korkeean hintatasoon, mutta kukaan ei ole valmis sielläkään alentamaan työvoimakustannuksia ja tinkimään "ilmaisista" palveluista.
Vain Saksassa tämä on onnistunut. No, pienipalkkaisimmat eivät ole tyytyväisiä sielläkään, mutta vienti vetää ja työllisyys on alhaalla.
No jokainen Suomalainen itkee kun Keski-Virossa* saa pihvin perunoilla ja muilla höysteillä ruoka oluen kanssa 4-6€ ja suomessa sama maksaa vähintään 20€!
Juuri näin. Ja sitten vasta itkettääkin, kun kotiin palattua pitäisi mennä täällä ravintolaan töihin ja tehdä vastaava annos samalla hinnalla!
Samaan aikaan eläkeläinen Keski-Virossa hakee kellarista kaalia, koska 150 euron kuukausieläkkeellä ei ravintolapöytiin ole asiaa - paitsi pyyhkimään niitä. Valtaosa Viron eläkeläisistä tekee töitä elääkseen.
*Luin aluksi, että kuski Virossa...
