Vakuutusyhtiö ei millään tuotteella ole tappiota tekemässä ainakaan pitkän päälle.
Olen samalla minimi linjalla, vituttaa sitten jos itselle osuu joskus mutta...
...pidemmän päälle vakuuttamisessa voittaa vakuutusyhtiö, ei itse, jos ei satu olemaan todella keskivertoa huono onnisempi.
Eivät tee tappiota pitkän päälle keskimäärin.
Empiirisen tutkimuksen mukaan voin kertoa että kerran myrskyn kourissa olleesta metsästä katuu puita melko herkästi kun tuuleekin eri suunnasta. Eikä niiden puiden tarvitse edes kaatua, riittää kun kallistuvat. 
Toisaalta en ole kenellekään väittänyt että pitäisin metsävakuutuksia voimassa maailman tappiin.
Njoo, voi olla paikkoja joissa vakuutusyhtiön laskut eivät kohtaa oikein arvioitua riskiä.
En tiedä esimerkiksi arvioivatko myrskyjäkään alueittain, ja voiko niitä edes arvioida, varmaan saavat jotain dataa senkin pohjalta mille alueelle joutuvat maksamaan eniten korvauksia, mutta kohdentavatko vakuutustarjouksissaan näille alueille korkeampaa hintaa vai mennäänkö maan keskiarvolla, myrskyjen alueetkin tuppaavat vaihtelemaan vuodesta toiseen kovin paljon.
Ja jos tosiaan tietää että paikallisen maantieteen takia myrskyt helposti ohjautuvat juuri omaan metsään niin kait se sitten kannattaa. Toistaiseksi talvessa kaatunut sen verran vähän puita että ne on sieltä jaksanut hakea ja itse sahata, ja yleensä ovat olleet ihan sahuu kuntoisia, juuresta nurin eikä ylempää poikki, suurin osa.