Minusta on silti aika amatöörimäistä että kun puhutaan MAKSUVALMIUSlaskelmasta, käytetään metsän tuotto-odotusta vaikka kymmenen vuoden ajalta ja jaetaan se tasan kaikille vuosille, esim. 2500 euroa/ vuosi. Oikeasti pitäisi osata arvioida, onko vaikkapa 5 vuoden päästä mahdollisuus myydä parilla kympillä metsää tjsp.
Kyllä tuo on mahdollista tehdä MAKSUVALMIUSlaskelmassa, ja ihan timantikovana ammattilaisena....
Mutta se edellyttää, että metsän menot on realistisesti huomiotu ja metsää on juuri myyty tai ollaan ihan aikuisten oikeasti myymässä riittävän paljon. Verojen ja mahdolliseten uudistukulujen jälkeen jäävä raha talletetaan omalle tilille, josta nostetaan rahaa sopivasti vaikka samalla viikolla kun tulee lainanlyhennyslappu. Sopivasti päättyvissä määräaikaistileissä on hyötyä, jos on taipuvainen "sijoittamaan" itseensä.
Tosiaan on tärkeätä arvioida, onko esim. viiden vuoden päästä myytävää ja onko mahdollista myydä. Mutta metsätuloissa on sellainen huono puoli, että pystykaupoissa hakkuuaika on usein kaksi vuotta kaupan tekemisestä. Joten rahojen saamiseen (ilman puukauppaa vastaan tehtyä lainajärjestelyä) voi kulua pidempi aika kuin luulee. Siksi mieluimmin tuo etukäteen myyminen.