Suurien tehojen siirtäminen sähköllä ei sinänsä ole ongelma mutta puimuriin se ei välttämättä sovi hirmuisen hyvin. Suuret sähkökoneet ovat isokokoisia ja painavia.
Nykyään saadaan pölliauto, kaivosdumpperi, veturi ja ruotsinlaiva kyllä liikkumaan sähköllä mutta se ei enää ole pientä ja näppärää.
Siksi puintikelalle kannattaisi ehkä säilyttää mekaaninen voimansiirto. Samoin nykyinen hydrostaattinen ajovoimansiirto on ihan toimiva.
Mutta suurin osa muista puimurin hihnakäytöistä on kuitenkin melko pienitehoisia ja siksi ne pystyisi kyllä siirtämään sähkölle helpommin. Ja juuri ne yleensä aiheuttavat sekalaisen sijaintinsa vuoksi sen 'hihnahelvetin'.
Ehkä 10 vuoden kuluttua näemme ensimmäisiä yritelmiä aiheesta.
Tänään oli eka kertaa ongelmia JD:n purkupuolella, murtopultti paukkui heti päivän ekalla säiliöllisellä. Puitu tänä vuonna suht paljon murskeviljaa, ja Sunnuntaina 12ha hernettä, joka 2 aaria vaille maata myöten ja multaa on pöydällä ihan jatkuvasti, maat kun ei oo mitään kovia savikoita. Tänään samaa mullan puintia lakokaurassa, oli puolenpäivän jälkeen vielä liian nihkeää ja ehkä se aiheutti murtopultin katkeilua. 3h meni näppärästi hyvää puintiaikaa kun hain lisää pultteja kaupasta ja valutella niistä valurautakulmavaihteen pienistä luukuista viljaa pois. Lumikauhallinen riitti, kun sai hieman pyörähtämään ruuviakin pultin päästä pitkällä varrella. Tuo tyhjennys on käytännössä kaikissa puimureissa se heikoin paikka kun puidaan kaikkea muutakin kuin kuivaa viljaa eli ruuvit tahmaantuu. Katoin viime viikolla että 100hv vie tyhjennys paikallaan kun oli nihkeetä sekulia tyhjennyksessä, ei ihme että heikko huokaa kun lakoista kauraa pui ja samalla vauhdista tyhjentää multamaalla. Eläkeläinen eilen kysyikin että miks ajoin niin hiljaa tyhjentäessä, ihan kaikki oli pelissä kokoajan

Sanoisin ihan samoin, että puintikelat ja ajovoimansiirto voisi olla mekaanisella vedolla kuten nytkin, hydrauliikalla tai kardaanilla mutta tuohon tyhjennykseen kaipais kovasti vaikka hydrauliikkaa. Kaikissa puimureissa mitä ollut, tyhjennyksen vetoon on tehty remonttia, puitavat kun ei oo useinkaan niitä helpoimpia. Rosvottaisiin sitten hydrauliikkaa vaikka ajovoimansiirrolta, sinne enemmän kapasiteettia. Vai onko hydrauliikan hyötysuhde niin karmean huono, ettei mitään järkeä vs. hihnalla toimiva suora veto. Se hihna ainakin tuossa omassa koneessa melkoisen lyhyt ja suoraan kampiakselin vaiko vaihdelaatikon päässä, hihnapyörä pyörii aina ku moottorikin. Sähköllä toimiva esim. 50kw tehoinen paketti varmaan melkoinen möykky, vaikka olisikin taatusti varmatoiminen ja ennen kaikkea säädettävissä miten haluaa.
Mitään vinkki vitosta kuinka saisi puimurin tyhjennyspuolen putsattua takaisin puhtaan kiiltäväksi, kuivurilta ei viljaa saa kierrätettyä säiliöön ja sieltä purkupuolen kautta takaisin. Liekö tekoälyn tuottama video/kuva, jossa puimureita rivissä, ensimmäiseen pumpattiin vettä järvestä tms. ja sitten purkutorven kautta puimurista seuraavaan jne.

Vois arvailla että kestovoidellut laakerit ei tykkää vesikylvystä.