Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 461

Viestit - Paalinpyörittäjä

Jonkin verran aiheutti tuo tukisiirtymä säätötarvetta veroilmoituksessa ja myös viime vuoden lopun hankinnoissa, mutta jotenkin siitäkin selvittiin. Ymmärrän osakeyhtiöittämisen kiinnostavuuden tällaisten heittelehtivien tukimaksatustenkin takia eli tulos voi vaihdella normitilan veroilmoituksella aika paljonkin kalenterivuosittain, mutta todellisuudessa rahaa ei tule sen enempää. No onneksi tänä vuonna "liika" tukiraha ei sitten aiheuta enää ongelmia, kun ne tulivat viime vuoden puolella.

Eikös osakeyhtiönkin maatalousverotus tehdä maksuperusteisesti ?
Mielestäni muun toimialan osakeyhtiöllä on vähemmän mahdollisuuksia
suunnitella verotusta, ainakin pitää olla sitten jo alihankkija, toimittaja- ja
asiakasverkoston juonessa mukana, jotta voi pelailla päivämäärillä.

-SS-
Osakeyhtiössä on vakio veroprosentti, eikä tuloksen vuosivaihtelu aiheuta veroprogression kovenemista.
Tätä just meinasin. Nykyisellä tilakoolla alkaa tuo tasausvarauksen summa olla jo melko pieni suhteessa noihin vuosittaisiin vaihteluihin, joten voi jonakin vuonna progressio nousta turhankin suureksi, jos vertaa osakeyhtiön 20% tämän hetkiseen yhteisöveroon.
Just näin, tasausvarausmahdollisuus enää baltiarallaa 10 pinnaa ja siis aikansa elänyt. Tuo euromääräinen katto tulisi poistaa. Osakeyhtiön paras puoli just tuo 20% tasavero ja tuloksen voi jättää kassaan odottaan tulevia tarpeita..
Miksi muuten kotieläin puolta tuetaan voimakkaasti? Eläimethän nauttivat jo kerran subventoitua ravintoa.

Toi se on kumma juttu. Lisäksihän eläintilat saa pelloistaan isommat hehtaarituet, eläintuet ja maitotuet hyvinvointitukineen, sitten vielä Valio vie leijonan osan oikeitten viljelijöiden tuesta. Sitten saavat vielä lomittajat tekemään hommansa, kun itse makoilevat kylpylöissä ympäri maata "kuntoutumassa". Voe helevata!!!  ;D
Omalla kohdalla tuossa ei ole muuta kummaa kuin se, että ilman eläintukia en tuottaisi yhtäkään kiloa sillä kahdella ja puolella eurolla, vaan siirtyisin köntyksen tavoin kasvinviljelijäksi nostamaan samoja tukia ehkä neljäsosalla nykyisestä työmäärästä.

Ei Köntys saa samoja tukia kun eläintila, likimainkaan, ehkä kymmenens osan.
Voi voi, missä oot mokannu ku saat vaan satasen hehtaarilta?
Miksi muuten kotieläin puolta tuetaan voimakkaasti? Eläimethän nauttivat jo kerran subventoitua ravintoa.

Toi se on kumma juttu. Lisäksihän eläintilat saa pelloistaan isommat hehtaarituet, eläintuet ja maitotuet hyvinvointitukineen, sitten vielä Valio vie leijonan osan oikeitten viljelijöiden tuesta. Sitten saavat vielä lomittajat tekemään hommansa, kun itse makoilevat kylpylöissä ympäri maata "kuntoutumassa". Voe helevata!!!  ;D
Omalla kohdalla tuossa ei ole muuta kummaa kuin se, että ilman eläintukia en tuottaisi yhtäkään kiloa sillä kahdella ja puolella eurolla, vaan siirtyisin köntyksen tavoin kasvinviljelijäksi nostamaan samoja tukia ehkä neljäsosalla nykyisestä työmäärästä.
Kun puhutaan maataloustuista, eikä viljelijätuista, niin tosiaan ne 20 isointa per maakunta nappaa aika ison osan tuista ja sieltä löytyy prorahastusta, metsäkeskusta, valioo yms yms viljelijät tulee sitten noiden jälkeen listauksissa..


Vaikka sää oot välillä melkonen k yrpä niin on siellä k yrvän takana ihan fiksu mies.

Tää oli kohteliaisuus, muista se.

Kiitos, tässähän on ihan otettu, sekä lauseen alku-että loppupään "kehuista", molempia on yritetty olla :)
Kirjastossa kävin lukemassa oliko se nyt viime syksynä MT lehden siinä etusivulla oli isolla "80 %
maataloustuesta päätyy muutamille kymmenille tiloille " pitääkö tämä paikkansa,kiinnostais palkansaajana kovasti ja sen tuen maksajana.

Ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Kyllä ainakin tuhansia tiloja tarvitaan, luultavasti yli 10 000, ennen kuin 80% tuista on täynnä.
Jotain tämän suuntaista mäkin luulen, keskipeltoala on 45ha ja tuhat suurinta taitaa olla jotain kax ja puolisataa? Tiloja yhteensä alle 50 000 ja iso osa niitä pieniä harrastetiloja, joille tuilla ei ole toiminnan kannalta merkitystä. Esimerkkinä vaikka vajaan kymmenen hehtaarin harrastehevostila, joka ei tuota yhtään elintarvikkeita ja saa tukia vain joitakin tuhansia euroja.
Joku ilta päissäni laskeskelin, että semmonen 6-7 kilsaa pohjoisempana olis tullu jo tähän mennessä noin puoli miljoonaa euroa enemmän tukea , mutta ompahan oppinut tekeen tulosta pienillä katteilla, eikä ole mitään kriisejä päässy syntyyn kuin joillekkin, jotka hesassa asti kävivät itkemässä.
Nykyisin tukiero kaikkine hömppineen ei ole montaa tonnia vuodessa ja kun näitä kommentteja lukee, niin kyllä siellä pohjoisessa tarvitaankin enemmän rahaa kuin täällä, sen verta huonompaa näkyy olevan taloudenpito..
mutta miä nyt tarkoitin ; että jos pohoseen ei enää maksettais tukea niin miksi ne pitäisi maksaa sitten eteläänkään?   eihän se tuen osotteen muutto olis kuin paskan siirto lahkeesta toiseen...  ei varmasti kuluttaja enää haluis maksaa yhtään tukea maataloudelle jos ei sitä tartteis maksaa pohoseenkaan..                  ja mistä löytyis se rahahana joka rahoittais net etelän tyhjästä lähtevät tuotannontilat?   ja mistä löytyis yrittäjät niille tiloille ja miksi niille olis sitten parhaista oloista maksettava jotain ylimääräistä?                     ja lisäksi mikä kaupunki haluaisi naapurikseen todella ison roponavetan joka korvaisi pohosen tuotannon?                                  vai ostaisko valtio ruuan ulkomailta kuten tekee kehitysmaat avrikassa?

En nyt tiedä mihin tämä sun vuodatus liittyy, mutta jos puhutaan kansallisesta tuesta, niin sitähän ei enää makseta täällä etelässä.
Puutarhatuotannolla pärjää aika pienelläkin pinta-alalla, mutta se onkin aika eri laji viljanviljelyyn verrattuna...
Varmaan myös perunalla.
Mihin sinä sitä lisäpeltoa luomussa tarvitsisit? Tuottaa voi niiden speksien mukaan mitä on, itekkin vuokrasin osan pelloista jo pois.
En usko sen naapurin rehurallin johtuvan luomusta, vaan pikemmin siitä että alueella pelto on niin kilpailtu artikkeli, että sitä ei läheltä löydy niin paljon kuin ahneus tarvitsee ;)
Itelläkin peltoja kaukana, mutta kaikki rehu tuotetaan lähellä ja kauempana sitten niitä kuivikkeita ja hömppiä.

Säilörehu kasvaa oikein hyvin luomunakin.
En tiedä, mutta olen kuullut että tavisviljatilalla taytyy olla aloitustukiin 80ha ja luomulla reilu 50 riittää..
Mitähän niissä tehokkaissa maissa on tehty paremmin? En nyt jaksa uskoa pelkän tukien poiston ratkaisevan ongelmia, tuotepaletti vaan vääristyy lisää, eli tuotetaan vaan enemmän sellaista, jota on jo nyt liikaa.
Ruotsissa kauppa ei ole niin keskittynyttä kuin suomessa ja kuluttajat vaatii kotimaista, niin esimerkiksi naudan hinta on sitten aika hyvä.
Antixi poistaisi hetimiten tuet emoilta ja luomuilta, että pääsisi tuottamaan lisää maitoa tukkoisille markkinoille, vaikka kuluttajat juuri haluaisivat lisää luomua ja pihviä.
Maitotilojen "tase" usein näyttää äkkiseltään hyvältä, mutta aika monet maitotilat ovat kuin pieniä teollisuuslaitoksia johon rekat tuo ja vie tuotantopanoksia, mutta jos ostorehujen tuotantotilojen hehtaarit ja tuet hömppineen laskettaisiin mukaan, niin "tase" muuttuisi aika oleellisesti.
Hei! Mihin tästä ketjusta on jäänyt kaikki ne heitot, että jos ei itse verojaan tee, niin ei voi olla kärryillä tilan taloudesta tai kyllä verot pitäisi itse osata tehdä jne? Häh, ihmeellistä.
Varmaan sen takia kun en ole näitä kauheasti jaksanut lukea, kun täytyy noita veropapereita plärätä :D
http://www.farmit.net/talous/2017/02/20/valtiontakaus-riittaa-kaikille-hakeneille-maatiloille

487 pikkukreikkaa ovat saaneet hakemansa valtiontakaukset vakauttamislainoilleen. Lainasumma keskimäärin
84000 €

Saa tuolla 150 ha vuokratuksi ensi kesäksi, ihan hyvälläkin vuokralla.

-SS-

Kahdessa vuodessa huippuhinnoista on sulanut 5000-6000e/ha.

2015 mentiin 15000-18000e hinnoissa palasista riippumatta. Nyt ollaan maltillisessa 10000-12000e haitarissa. Onhan siinä johtokunta ihmeissään kun huippuhetkinä kelpas savi 10000e vakuudeksi ja omasta pussista loput. Nyt pelätään pahinta että hinnat valahtaa 2000-luvun puolivälin 6000-9000e. Nää demari-jukat mersuissaan joutuu ottamaan isommalla suuttimella ventolinea....

Että ihan ymmärrettävää nuo laskutaidottumuuspaketit.
Vieläkin löytyy alueita joissa maksetaan 20k€/ha, ei ole kriisistä tietoa.
Toihan on vaan matematiikkaa ja jopa halpaa jos vuokrataso on 600, niin on luonnollista että pelto maksaa 20ke.. Täällä pelto maksaa siinä kympin pintaan ja vuokrat 300 paikkeilla..
Tää keskustelu voisi mennä aika syvälle ja filosofiseksi jos läpi ei paistaisi nyt se totuus, että vahvimmin lihansyöntiä perustelevat ihmiset tekevät lihantuotantobisneksellä rahaa... Jos raha jätettäisiin yhtälöstä pois niin mitä sitten pitäisi ajatella?

Pitäisi ennemmin kysyä kysymyksiä:

1. Kuka oikeasti haluaisi tuottaa lihaa JOS kasvintuotannolla tienaisi yhtä paljon?
2. Kuka OIKEASTI haluaa tappaa ja silpoa eläimiä, siis niinkuin vain omaksi ilokseen?
3. Voisiko kasvisruoka olla hyvää ja ravitsevaa jos vaan kokeilisi?
1. Hep, tuotan lihaa, vaikka suurin osa tuloistani ihan kasvintuotannosta tuleekin.
2. En usko, että kukaan täysipäinen, ellei omaksi iloksi lasketa kulinaristista herkutteluhetkeä ja silloin eläin lopetetaan sekä paloitellaan ei tapeta ja silvota.
3. Kyllä voi, usein iltaisin syömme salaatteja, kratiineja, uunijuureksia yms yms ja hyvin maistuu jopa ilman lihaakin, mutta kyllä lihaa täytyy saada kuitenkin silloin tällöin :)
Jatkossa liha palaa takaisin ylellisyystuotteeksi kuten aiemmin ja suuri syy siihen tulee olemaan nämä arvostuskysymykset ilmastovouhotuksen ohella.
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 461