Luulisi näiden rutikuivien kesien purkavan noita tiivistymiä?
Täällä on parina vuonna savi- ja savimullan halkeamat olleet puoli metriä syviä, heinänkorrella mitaten.
Jankkuria en ole kokeillut...
Tietynlaisella jankon rikkomisella saadaan imeytyvää vettä ohjattua tasaisemmin koko pellon alueella. Tällä on merkitystä myös sulamisvesien aiheuttaman eroosion estossa. Mutta sitten taas, jos jankkuroidaan täsmäjankkuroinnilla niin, että ei jankkuroida "koko" peltoa, pystyykö kasvit kasvattamaan juurensa tiivistymän ulkopuolelle. Että jos jankkurin piikit ovat metrin etäisyydellä tai puolen metrin etäisyydellä toisistaan. Ja jos jankkuroidaan koko pelto ja vesitalous on mitä on, voidaan saada paljon upottavaa maata.
Yksittäistä sääntöä on mahdotonta luoda kattamaan kaikkia peltoja, koska on ne maalajit, pinnanmuodot, vesitalous ja viljeltävät kasvit.
Tai jankkuroinnilla voidaan saada aikaan myös paljon kantavampaa maata, kun vesi pääseekin sen kyntökerroksen läpi syvemmälle tai salaojien kautta kokonaan pois pellolta...
Viimeisen kappaleen allekirjoitan täysin! Ei ole olemassa yhtä täysin oikeaa ratkaisua mihinkään maaperän ongelmaan. Jokaisen lohkon, tai jopa lohkon osan, osalta pitäisi ottaa lapio kouraan ja kaivaa ongelman perussyy esille!
Joku erikoisviljelijä joskus muistaakseni jankkuroi sellaisella terämallilla, joka nosti maata ylöspäin koko työleveydellä murtaakseen jankkoa. Jos salaojitus on kunnossa, tällainen maan murtaminen ei välttämättä luo upottavaa peltoa.
Mutta jos ojitus ei toimi, on mahdollista saada aikaan mielenkiintoisia silmäkkeitä. Tällaisesta kokemusta, kun kantavana pohjana on ollut se jankko ja sen harvakin murtaminen on edesauttanut sukelluksia. Kyseessä pelto, jossa ei ole minkäänlaista ojitusta.
No, toisaalta ei ole kokemusta siitä, voiko tosi harvalla piikkivälillä estää upottamista. Ja koskeeko kasvukunnon paranemisen kohdat vain sitten niitä harvoja piikin kohtia. Kun parempaa kasvua ja parempaa olosuhteiden kestoa eri menetelmillä haetaan.