Itse pidin kyllä yhtenä parhaana ministerinä Hemilää, sai vipinää tänne maatalouden rakenteisiin, hänen jälkeen on ollut enempi puolustamista, mutta hyökkäykset puuttu ja joskus tehty omia maaleja.
Toki Hemilä oli myös EU-ajan avannut ministeri, mutta Lipposen hallituksilla oli muutenkin hyvään aikaan osunutta hyvää tekemisen meininkiä. Nyt mennään vaan kriisistä kriisiin ja kerätään irtopisteitä. Toki jos kaikki kynnelle kykenevät eivät olisi keskittyneet kampittamaan Sipilän kaikkia yrityksiä, sieltäkin olisi voinut jotain kohtuullista tulla.
Mutta Orpon hallituksesta voi tulla ihan hyväkin, pidetään peukkuja. Ainakin positiivisesti asetti parikymmentä ratkaisukeskeistä kysymystä muille puolueille, eikä niin että riittää että on joku mielipide. Nykyään tuntuu että on vähän unohdettu että ratkaisuja edes tarvitaan, kun niin olennaista on, että kaikilla on joku mielipide ja arvoja ja visioita.