Ninn jos sateet sulattaa aikaisin varmasi vaikutaa jyvien kpl määrään ja täytää ne kun ravintoa riittä, vs se että kaikki kerralla keväällä ja ne muuttu semoseen muotoon että ei kasvi ota.
********
se on pitkä aika jotka ne ravinteet pitää riittää.
Tuo keväällä maahan sijoitettujen ravinteiden muuttuminen sellaiseen muotoon, että kasvi ei niitä enää ottaisi, on uusi löydös, ja asettaa luomussakin käytetyn edellisen kesän varastolannoituksen uuteen valoon.
Vielä ehkä 70 vuotta sitten keinolannoitteet ja lanta levitettiin pintaan, sitten tutkimukset keskittyivät sijoituslannoitukseen ja vähän myöhemmin yhdistelmäkylvöön, ja oletus oli, että lannoitteiden - ja myös lannan - hyväksikäyttöosuus paranisi, kun ravinteet vietäisiin kasvien juurten ulottuville. Sijoituslannoitus saattaakin näin esille tulleiden uusien tosiasioiden valossa olla kaikkien aikojen suurin maataloustieteen harha-askel koskaan.
Kuitenkin, vaikka niin luulisi, ei vielä ole tehty laajaa kaksoissokko-kontrollitutkimusta, joissa ravinteiden kokonaismäärä pysyy täsmälleen samana, annosteluajankohdan vaihdellessa kontrolloidusti. Ainoat vähänkin lähelle osuneet tutkimukset ovat 1960-luvun alussa tehdyt rivilannoituskokeet Vakolan prototyypillä, ja näissä kokeissa maahan kylvörivin läheisyyteen sijoitettu keinolannoite antoi noin 25% paremman käyttöhyötysuhteen kuin hajalevitys (eli sentään maahan muokattu, mutta hajalleen)
Useimmiten kokeiden jaettu lannoitus onkin peruslannoituksen lisänä, ei kevätlannoituksen sijasta. Tämä tietenkin on aivan tarkoituksenmukaista, silloin kun tavoitteena on todistaa jaetun lannoituksen hyötyjä.
Olen kokeillut syysvehnän toukokuun lopun typpiruiskutuksia 1980-luvulla, sadontuotto oli silmämäärin parempi, mutta raelannoitteetkin piti silloisen maataloustieteen suosittelemana levittää vasta kesän kuiville. Keltaisen värin sijasta ruiskutetut oraat olivat sentään vaaleanvihreitä. Hip-hei !
Syysvehnän myöhäisen toukokuun raelannoituksen siunaus ei auennut parinkymmenen vuoden sinnikkään pään seinäänlyömisen aikana. Aloin uskoa, että puolella tonnilla salpietaria ei nyt vaan kokokesän keltaisesta voi saada enempää satoa kuin sen kaksi- kolme tonnia.
Sitten täysin vastoin valtavirtaa, palasin edesmenneen naapurin linjalle, salaa pimeällä yöpakkasen kovettamalle maaliskuun lopun oraalle salpeetaria miettien, että menikö hukkaan.
Skagen oli syksyllä laossa pyörteinä ja puiminen oli rasittavaa. Mutta satoa tuli yli kaksi kertaa verrattuna totuttuun. Voisi sanoa, että lähes kolme kertaa.
Nyt on ihmeellistä katsoa, kun syysvehnä tuuheutuu nopeasti, ja on jo tummantuuhean sinivihreää siinä vaiheessa, kun kevätviljat ovat vasta piikillä, käristävän kuivuuden uhkaamana.
-SS-
