Lainaus jutusta:
Vuonna 2019 maanviljelijöistä 39 prosenttia omisti suoraan pörssiosakkeita ja 37:llä prosentilla oli rahasto-omistuksia. Varallisuustietojen perusteella osuudet ovat pysyneet jokseenkin näillä tasoilla vuodesta 2009. Silloin maanviljelijöistä pörssiosakkeita omisti samat 39 prosenttia kuin vuonna 2019. Rahasto-omistuksia oli 32:lla prosentilla.
Eli kovin monella tilallisella näyttää olevan joutilasta rahaa, jota voi sijoittaa osakkeisiin ja/tai rahastoihin.
Ja samaan aikaan huudetaan päivästä toiseen maatalouden kriisiä ja itketään milloin minkäkin tuotantopanoksen ja koneiden kalleutta ja huonoja tuottajahintoja, eli ainakin uhriutuminen osataan hyvin. Eli turha ihmetellä, jos muu väestö suhtautuu nihkeästi maanviljelijöiden itkuvirsiin. Mutta tunnettuahan on että etujärjestöjen edunvalvontataitoihin kuuluu uhriutumisen vaikuttava osaaminen, millä kalastellaan suuren yleisön sympatioita.
Maanviljelijät eivät sijoitusmielessä yksityishenkilöryhmänä eroa paljonkaan muista väestön työikäisistä. Onhan meillä kohta miljoona yksityiskansalais-osakesijoittajaa Suomessa. Useimmiten maanviljelijän omistuksessa on kyse maa- ja metsätalouden omistuksista, koska esimerkiksi metsänmyynnissä helposti tuputetaan metsäyhtiön omistusta metsäkaupan rahojen väliaikaiseen säilömiseen. Raisiota omistavat monet maanviljelijät, samoin maaseutupankkeja, ym.
Että tuosta ryhmätiedosta ei todellakaan voi päätellä yhtään mitään. Pitäisi tietään osake
portfolio ja sijoituksen kokonaisarvo.
-SS-