Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Syyskylvöt 2020  (Luettu 39418 kertaa)

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7085
Vs: Syyskylvöt 2020
Ruista ei kauheasti kylvössä näytä täälläpäin olevan. Jääntivilja on tehnyt niihin jonkinverran aukkoja. Ihan hyviltä nekin pääsääntöisesti näyttävät.
Syysvehnä ei enää hirmuisesti vettä tarvitse, eikä se toisaalta ihan helposti hukukaan. Tautitorjunta ennen kukintaa on yleensä paikallaan. Leipälaatua ei välttämättä kannata yrittäkään. Teollisuusvehnästäkin pääsääntöiseti saa kohtuullisen hinnan.

Syysvehnä tarttis lämmön lisäksi vettäkin, että heräisi tuo ruskean violetti kasvusto edes jotenkin eloon. Kumpaakaan ei oo ollut tarjolla, vettä ei lainkaan ja lämpöä oli tänään pitkästä aikaa "paljon", tais olla 7 asteen nurkilla päivän ylin.
Yli kaks viikkoa ollut todella raikasta, näkyy vehnä tykkäävän kyttyrää kun lämpimällä jaksolla, siis kolmena päivänä, alkoi heräilemään henkiin. Liekö peli menetetty, huonompaan suuntaan on menty ja paljon, kevään lumien paljastumisesta ja näteistä oraista.
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Paavo

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 339
Vs: Syyskylvöt 2020
Sanoisin että peli ei ole menetetty. Kyllä se sieltä lähtee..

Paavo

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 339
Vs: Syyskylvöt 2020
Ruista ei kauheasti kylvössä näytä täälläpäin olevan. Jääntivilja on tehnyt niihin jonkinverran aukkoja. Ihan hyviltä nekin pääsääntöisesti näyttävät.
Syysvehnä ei enää hirmuisesti vettä tarvitse, eikä se toisaalta ihan helposti hukukaan. Tautitorjunta ennen kukintaa on yleensä paikallaan. Leipälaatua ei välttämättä kannata yrittäkään. Teollisuusvehnästäkin pääsääntöiseti saa kohtuullisen hinnan.

Samaa mieltä. Kevätlannoitus ja yksi lisälevitys saa riittää. Leipävehnää tulee jos on tullakseen.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Syyskylvöt 2020
Ruista ei kauheasti kylvössä näytä täälläpäin olevan. Jääntivilja on tehnyt niihin jonkinverran aukkoja. Ihan hyviltä nekin pääsääntöisesti näyttävät.
Syysvehnä ei enää hirmuisesti vettä tarvitse, eikä se toisaalta ihan helposti hukukaan. Tautitorjunta ennen kukintaa on yleensä paikallaan. Leipälaatua ei välttämättä kannata yrittäkään. Teollisuusvehnästäkin pääsääntöiseti saa kohtuullisen hinnan.

Syysvehnä tarttis lämmön lisäksi vettäkin, että heräisi tuo ruskean violetti kasvusto edes jotenkin eloon. Kumpaakaan ei oo ollut tarjolla, vettä ei lainkaan ja lämpöä oli tänään pitkästä aikaa "paljon", tais olla 7 asteen nurkilla päivän ylin.
Yli kaks viikkoa ollut todella raikasta, näkyy vehnä tykkäävän kyttyrää kun lämpimällä jaksolla, siis kolmena päivänä, alkoi heräilemään henkiin. Liekö peli menetetty, huonompaan suuntaan on menty ja paljon, kevään lumien paljastumisesta ja näteistä oraista.
1,8mm näkyi olevan toukokuun sademäärä. Jos ei vettä sada,ei tarvitse tehdä myöskään säilistä tälläkään kasvukaudella kesäkuulla muutamaa paalia enempää ha.

Mikkiss

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 133

Suomi on iso maa, toukokuussa tullut 32 mm täällä varsinaisessa suomessa, vaihteluväli 10-40 mm paikasta riippuen. Toi 1,8 mm olis ollut parempi kevätkylvöjen suhteen jotka on alkutekijöissä.

Kylvökone hallissa valmiina starttiin aamusta, kiertokokeet otettu jne. ja siemen sekä apulantakuormat valmiina. Toinen jo pellollakin, mutta piti pressu vetää päälle... Poutaa on ollut, mutta kun kylvään pitäs, onkin sateen uhka päällänsä. Lumena on viime viikkoina tullut vähät sateet mitä satanut, pari viikkoa sitten satoi kyllä lunta ihan kunnollakin, vettäkin, milleinä 20-30 milliä. Mittarikin oli pihalla pyynnissä, muttei ehtinyt aamupäivän lumisateet sulaa kun mittari oli jo tyhjennetty apureiden toimesta. Ja toisen kerran iltapäivän vesisateista  ;D
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2267
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Syyskylvöt 2020
Lämpö on riehaannuttanut  syysvehnät niin kovaan kasvuun, että nyt on jo kiire niiden rikkaruiskutuksiin, sillä kyllä rikkaakin on nyt paljon.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford

Kevätviljat eivät ehkä enää ole parhaissa lähtöasemissa, joten vain perushoito. Täällä syysvehnäpelloille ryntäsivät kovalla kiireellä tekemään lisälannoituksia. Onneksi sain silloin huhtikuulla edes jotakin lumien alle, ei ole ollut aikaa paapoa syysvehniä...voi olla, että maaperä vettyy niin, ettei pääse edes syysvehnille ruiskuttamaan enää...

Nyt herää myös kysymys, pitäisikö tuota kesannointiruista käydä hoitelemassa; satasen tonni, on sekin enempi kuin nolla tonnia. Ehkä turvaudun rukiin levitinkylvöön toistekin. Pahaa tekee pedantille, kun on tottunut kyntämään, sitten hinkkahinkkaamaan äkeellä kokkareita miljoona kertaa, sitten kylvämään tarkasti ja apulantaa säästämättä, sitten levittämään sluxxit, ruiskuttamaan kahukärpäset, torjumaan syysrikat ja lopuksi lokakuun kuraan annostelemaan parhaimmat ja kalleimmat lumihomeaineet. Ja samanlainen hailakka kasvusto keväällä kuin levittimellä kylvön, lapiorullaäestyksen ja sijoilleen unohduksen jälkeen.

-SS-

Joozeppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1999
Vs: Syyskylvöt 2020
Täällä oli vissiin ollu syysruiskutuksista juttua ni palasin langoille.

Ajoin syyskuun alussa kylvetyille vehnille syyskuun lopun tosi lämpimillä keleillä pari pyttyä. Kevytmuokatut maat ja jääntiviljaa näytti tulevan reilusti, sen torjunta oli ykkösprioriteetti. Samalla tuli torjuttua kahut, joille oli pieni riski kun kelit oli vielä +20 astetta.

Kauralla olleille lohkoille ajoin Mateno Duo + Swipe 0,7 + mangaani + kahut. Tuon Swipen teho jääntikauraan oli täydellinen ja nopea. Reilusti pienempi annoskin olisi jättänyt kaurat jalkoihin. Mateno onnistui myös täydellisesti. Pienet alueet, joille annos ei osunut, ovat nyt täynnä isoja rikkoja. Ruiskutetulla ei käytännössä mitään, muutama kevätitoinen sirkkataimi. Menin ihan perusannoksella Sekatoria nuo lohkot nyt läpi ja keskityin lähinnä laontorjuntaan ja hiveniin.

Ohralla ollut lohko sai 160g  Broadway Star + mangaanit + kahut. Ohra otti pikkuhiljaa nokkiinsa, mutta selvästi hitaammin kuin kaura otti hukkismyrkystä. Tehosi kuitenkin selvästi marraskuuhun mennessä. Broadway vei myös rikat todella hyvin. Juolavehnää näyttää olevan hieman myöhemmin kylvetyillä kynnetyilläkin syysvehnälohkoilla, mutta tällä käsitellyllä kevytmuokatulla ei yhtään piippaa, joten oletan sen vieneen syksyllä nekin alut.

Todella onnistuneet syysruiskutukset siis. Mangaanin ja kahumyrkyn vasteet jäivät hieman epäselväksi. En yleensä harrasta syysruiskutuksia edes rukiilla, joten tämä oli poikkeus. Tarve oli kuitenkin selkeä ja huippukelit niin vetäisin. Lumihomeaineita en yhdistänyt, koska ajankohta oli niille aivan liian aikainen.

Viimeksi muokattu: 19.05.21 - klo:11:05 kirjoittanut Joozeppi

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2020
Syyskuu oli niin lämmin, että etelämpänä kylvettiin vasta syyskuun lopulla.

Jääntiohrat tai kaurat olivat orastuneet siinä vaiheessa hyvin, joten muokkaus teki niistä selvää.

Toki myöhäisessä kylvössä on riskinsä, mutta säiden kehittyessä tällä tavalla, voi olla, että syysviljojen talousviljelyssä  myöhäinen kylvö on yksi vaihtoehto.

Ainakin viirukaskaan ja vehnän virustaudin torjunta on kahukärpäsestä erillinen haaste, opin kerrasta.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2020
Keltaruostetta hiukan  jo syysvehnissä. Kuuman sään piti puhdistaa, mutta tällainen vain lähes helle, leppeät tuulet ja yökasteet, saattaa levittää ruosteita nopeasti.

Comet Pro ja kannunpohja Prosaroa tähkivälle vehnälle ehkä tuo pari viikkoa jyvän täyttymiseen.

Peitekasvuruis - kuten arvata saattaa - on 160 cm korkeata, harvaa ja taipuisaa, ehdottomasti helpoin viljelykasvi kesannon jälkeen.

-SS-

Paalimies

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1547
Vs: Syyskylvöt 2020
Kysyin Fazerilta luomurukiista tarjousta. 170€ tonni syksyllä 22 ja ei se hinta siitä paljon talven aikana olisi noussut. 200 lisää niin voisin jo kylvää. Naurettava tarjous

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2020
Kysyin Fazerilta luomurukiista tarjousta. 170€ tonni syksyllä 22 ja ei se hinta siitä paljon talven aikana olisi noussut. 200 lisää niin voisin jo kylvää. Naurettava tarjous

Joo Fazerilla on jo lähisopimukset kasassa tavanomaisestakin, nyt tarvitaan narreiksi sadonvarmistelijoita, 2023 edes ei ole hinta nousussa, laskussa pikemminkin. Antaahan se muutamalle sopimushybridilohkolle kannattavuutta, mutta kansallista rukiin viljelyvarmuutta tuolla ei paranneta.

Miten hienoa ja vaivatonta onkin rukiinviljely kesantokasvina, ilman erityisiä kemiallisia lannoitepanoksia ! Maan rakenne paranee ja uusi siemen on valmiina. Ei ihme, että luomurukiin markkinoilla ahdistaa.

-SS-

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2267
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Syyskylvöt 2020
Olen "hurahtanut" syysvehnään. Näyttää tänkin kesän kasvusto hyvältä. Vehnän hinta on tasaisempi kuin rukiin. Rukiista tuli toissa syksynä erittäin hyvä sato, mutta hinta oli pettymys.
Syysvehnä on helpompi puida, eikä isostakaan sadosta tule valtavaa olkimassaa, ei varsinkaan lyhyestä Ceylonista.  Eikä mene kovin helposti lakoon vahvakaan kasvusto, lisäksi kylvöikkuna pidempi kuin rukiilla. Tosin nykyään syksyt  on  niin pitkiä ja lämpimiä, niin että ruistakin voi  kylvää varsin myöhään syyskuussakin. Rukiin kylvöohjeissa ei tätä seikkaa kyllä ole huomuoitu, koska suositukset rukiin kylvöajoista on samat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Mutta toistaiseksi rukiin viljely ei houkuta, syysvehnä hakkaa kaikissa viljelyyn liittyvissä seikoissa mennen tullen myös kevätvehnän.

Viimeksi muokattu: 26.06.21 - klo:12:03 kirjoittanut Rakkine

Peukalo

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 849
Vs: Syyskylvöt 2020
Kyllä, on se syysvehnä komeeta katsottavaa verrattuna ohraa, joka jäi sateen liottamaksi.. Pahaa tekee katsella harvahaippuista ohraa.. Uskaltaako syysvehnää pistää vehnän perään.. suorakylvönä.