Toivoa on, että ensi keväänäkin myydään lannoitteita. Koko tämä taannoinen juhannushintahössötys on täysin epäkiinnostavaa, mutta yritys kääntää lannoitemarkkinat sellaiseksi, että lannoitteita ei enää myytäisi kuin jotain alle kahden tunnin ajan vuodessa, 10 kuukautta ennen käyttötarvetta, on vähän liian törkeää.
Oletettavasti lannoitteita saa hankituksi ympäri vuoden joissakin muissa maissa kuin Suomessa, ehkäpä erilaiset pientuojat tai vaikkapa kemikaalitukkurit onnistuvat säilyttämään edes pienen järjen häivähdyksen asiassa.
-SS-