Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Muut meijerit  (Luettu 16024 kertaa)

Hoitoemo

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 43
  • Mitä sitä suotta turhia hötkyilee
Muut meijerit
Laajennetaampas tätä keskustelua. Kovasti nyt pyörii vain Valion ympärillä ja kun meitä muitakin tuottajia on. Mitenkäs Arla, siellä on vielä näin julkisesti ollut aika hiljaista? Samoin muutamat muut meijerit. Hiukan tässä olen viime päivät haistellut muutakin kuin lehmän paskan hajua ja kysellyt mahdollisista muutoksista. Kaikkialla tuntuu kuitenkin olevan agendana odotella, miten arla reagoi tilanteeseen. Olempa myös kuullut huhuja, että ei ne kaikki pienet ole kovinkaan kovalla kädellä tuottajiaan rankaisemassa. Toki huhut ovat huhuja, mutta aina niissä joku totuuden siemen itää. Yhden tappio on toisen voitto.

Se, mikä joskus korpeaa itseä, on se, että kun  aikanaan tissinkoittelijaksi aloin, niin en kyllä muista, että silloin tuottajat tällä tavalla olisivat toisiinsa suhtautuneet. Toki silloinkin oli ison talon isäntiä ja emäntiä ja sitten niitä, joiden mielestä pieni on kaunista. Kuitenkin koin, että silloin puhallettiin paljon paremmin yhteiseen hiileen, Jokainen oli oma persoonansa, mutta tätä nykyisen kaltaista nälvimistä oli kyllä huomattavasti vähemmän. Tunnen tuottajia pitkin poikin armasta kotimaata, jokaista tuottajaa tuotantoalasta riippumatta kunnioitan. Mikä siinä on ongelma, jos joku tienaa? Tuli tulo sitten maidosta, viljasta, lihasta, urakoinnista jne. Eikö se ole pääasia että tienaa? Jos nyt maitosektorilla taas rytisee, niin miten se liittyy esimerkiksi siihen, paljonko viljamies saa tukea tai naapurin mullinkasvattaja lompakontäytettä?

Tämä ala nyt on semmoinen, jossa on hyvä, jos matikka on 10 ja uskonto 4, silloin realiteetit vie eteenpäin. Toisinpäin jos nuo suhteet on, niin paljon kyllä silloin laskee muiden varaan. Kun se vastuu kuitenkin pitää itse asioistaan kantaa. Elämä on valintoja, Välillä menee putkeen, välillä taas persiilleen. Kupaa tahtoo itse enemmän? :D

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2855
Vs: Muut meijerit
Olempa myös kuullut huhuja, että ei ne kaikki pienet ole kovinkaan kovalla kädellä tuottajiaan rankaisemassa. Toki huhut ovat huhuja, mutta aina niissä joku totuuden siemen itää. Yhden tappio on toisen voitto.

Niin, se tuntuu sinullakin olevan se aika vähän yhteen hiileen puhaltava asenne, että jos toinen tuottaja menettää ja sinä sillä hetkellä et, niin sinun voittosi. Vai miksi muuteen tuollaista ilmaisua käyttäisit? :)

Valion hinta ei koskaan ole laskenut siksi että suomalaiset kilpailijat olisivat jotenkin kovin päteviä. Ne vaan ovat vahvassa viranomaisen suojelussa ja tuottavat maitoa vain Suomen markkinalle, jolla Valio saa vähintään yhtä hyvää katetta kuin pienet kilpailijat. Valiolla nyt on ongelmana se, että maailman tilanne on aika eri kuin 5 vuotta sitten. Eikä Suomen markkinoilla saa kilpailla jotta Arlan+kavereiden katteet pysyisivät kovina. Se on sitten pakko myydä halvalla muualle, kun Venäjän rajakin meni kiinni.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Muut meijerit
Aika mielenkiintoinen ajatus:  kovalla kädellä tuottajiaan rankaisemassa.. Onko nyt ajateltavissa, että kun Valion on pakko myydä maitoa hankintahinnalla muille meijereille, nämä tekevät sillä katteensa ja kurittavat näin valiolaista maidontuottajaa.. Nyt olisi sitten joukkopako Valiosta odotettavissa.
Valio hoi, laske vielä lisää hintaa, että kaikki kynnelle kykenevät vaihtavat meijeriä.. Saadaan siipiveikoillekin omat tuottajat niin ei tarvi kivi-maidolla katteita tehdä. Onko tämä hinnanlasku nyt eräänlainen "pakohuone" Valiosta...

Hoitoemo

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 43
  • Mitä sitä suotta turhia hötkyilee
Vs: Muut meijerit
Niimpä, ja kun minä menetän, niin toinen voittaa senkin edestä ;). Hyvä juttu, eikö?

Syitä asioiden kulkuun on monia, mutta olen 20 vuoden ajan tällä alalla päätoimisesti ollut ja saanut naapureikseni vielä pidemmän uran tehneitä tuottajia, joiden kanssa tätä eloa olemme enemmän tahi vähemmän rinnakkain eläneet. Muistan, kun sonnilihalla teki naapuri hyvää tulosta, maidolla tienasi ja jäi vähän ylikin. Kaivinkoneen omistajalla riitti töitä ja tuloa. Kauas on tultu niistä ajoista. Silloin oli traktoritkin akselivetoisia, taitaa monella nykyään olla enempi vekselivetoisia. Jos sitä aikaa peilaa tähän päivään, niin...

Positiivista latausta tarvitaan enemmän. Sitä tuskin tällä alalla, tässä hetkessä ja tilanteessa paljoa ompi tarjolla, mutta eikös sitä tällä palstalla voi viljellä ihan ilmaiseksi :D? Tuskin siitä kenenkään päivä ainakaan huononee, vai?

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI

Pikeminkin ne oli ennen tukkivetoisia.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Muut meijerit
Laajennetaampas tätä keskustelua. Kovasti nyt pyörii vain Valion ympärillä ja kun meitä muitakin tuottajia on. Mitenkäs Arla, siellä on vielä näin julkisesti ollut aika hiljaista? Samoin muutamat muut meijerit. Hiukan tässä olen viime päivät haistellut muutakin kuin lehmän paskan hajua ja kysellyt mahdollisista muutoksista. Kaikkialla tuntuu kuitenkin olevan agendana odotella, miten arla reagoi tilanteeseen. Olempa myös kuullut huhuja, että ei ne kaikki pienet ole kovinkaan kovalla kädellä tuottajiaan rankaisemassa. Toki huhut ovat huhuja, mutta aina niissä joku totuuden siemen itää. Yhden tappio on toisen voitto.

Se, mikä joskus korpeaa itseä, on se, että kun  aikanaan tissinkoittelijaksi aloin, niin en kyllä muista, että silloin tuottajat tällä tavalla olisivat toisiinsa suhtautuneet. Toki silloinkin oli ison talon isäntiä ja emäntiä ja sitten niitä, joiden mielestä pieni on kaunista. Kuitenkin koin, että silloin puhallettiin paljon paremmin yhteiseen hiileen, Jokainen oli oma persoonansa, mutta tätä nykyisen kaltaista nälvimistä oli kyllä huomattavasti vähemmän. Tunnen tuottajia pitkin poikin armasta kotimaata, jokaista tuottajaa tuotantoalasta riippumatta kunnioitan. Mikä siinä on ongelma, jos joku tienaa? Tuli tulo sitten maidosta, viljasta, lihasta, urakoinnista jne. Eikö se ole pääasia että tienaa? Jos nyt maitosektorilla taas rytisee, niin miten se liittyy esimerkiksi siihen, paljonko viljamies saa tukea tai naapurin mullinkasvattaja lompakontäytettä?

Tämä ala nyt on semmoinen, jossa on hyvä, jos matikka on 10 ja uskonto 4, silloin realiteetit vie eteenpäin. Toisinpäin jos nuo suhteet on, niin paljon kyllä silloin laskee muiden varaan. Kun se vastuu kuitenkin pitää itse asioistaan kantaa. Elämä on valintoja, Välillä menee putkeen, välillä taas persiilleen. Kupaa tahtoo itse enemmän? :D
eikö nyt kaikki mee ihan arlalaisten unelmien mukaan, suomalaiset talonpojat lopettaa,  tanska ja ruotsi kiittää ja kumartaa :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

versu213

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 516
  • Tuottajan asialla...

missä se valiolainen teletappi sievistä on,ku komi ei oo "vielä" persiellään...kivipaskaa tulee vaan.. :D

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: Muut meijerit
Ei kai maitotalouden pitäisi olla poikkeus, miksi olisi.
Maitosektori ollut poliittisessa suojelussa ja menty maito edellä.

Kaikki muut sektorit taistelleet koko EU-ajan ulkomaisia voimia vastaan.
Kauppa tuonut ulkoa vaikka kalliimmalla, jotta kotimaisen hinta pysynyt kurissa.

Nyt on vihon viimein maidon vuoro tulla aikaan jossa ainoa varma asia on epävarmuus.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626

Eetu olisi kivin virkamieheksi sopiva.On oman saunantaus tai tässä tapauksessa pottukuoppa hyvin hyvin rakas.Eetun markkinataloutta.

sorjone

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1437
  • Karjala takaisin.
Vs: Muut meijerit
Ei kai maitotalouden pitäisi olla poikkeus, miksi olisi.
Maitosektori ollut poliittisessa suojelussa ja menty maito edellä.

Kaikki muut sektorit taistelleet koko EU-ajan ulkomaisia voimia vastaan.
Kauppa tuonut ulkoa vaikka kalliimmalla, jotta kotimaisen hinta pysynyt kurissa.

Nyt on vihon viimein maidon vuoro tulla aikaan jossa ainoa varma asia on epävarmuus.
Eetu olisi kivin virkamieheksi sopiva.On oman saunantaus tai tässä tapauksessa pottukuoppa hyvin hyvin rakas.Eetun markkinataloutta.
  Kyllähän Eetu on osittain aivan oikeassa. 
FIXIT

Köntys

Se on MTK:n vikä tää jyvänmonistajien ja tissinkoittajien vastakkainasettelu. Viljan hinta kun tippuu, niin MTK:ssa ollaan kusi sukassa hiljaa, maitosektorilla kun tulee hinnanalennuksia, alkaa kauheet kriisipalaverit.

läpärii läpärii, mä taas laitan läpärii läpärii ja mä taas laitan läpärii läpärii hömpäntömpällä höystettynä juuu...Viljan kriisitukee juujuu.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
Vs: Muut meijerit
Ei kai maitotalouden pitäisi olla poikkeus, miksi olisi.
Maitosektori ollut poliittisessa suojelussa ja menty maito edellä.

Kaikki muut sektorit taistelleet koko EU-ajan ulkomaisia voimia vastaan.
Kauppa tuonut ulkoa vaikka kalliimmalla, jotta kotimaisen hinta pysynyt kurissa.

Nyt on vihon viimein maidon vuoro tulla aikaan jossa ainoa varma asia on epävarmuus.
Eetu olisi kivin virkamieheksi sopiva.On oman saunantaus tai tässä tapauksessa pottukuoppa hyvin hyvin rakas.Eetun markkinataloutta.
  Kyllähän Eetu on osittain aivan oikeassa.

Se on MTK:n vikä tää jyvänmonistajien ja tissinkoittajien vastakkainasettelu. Viljan hinta kun tippuu, niin MTK:ssa ollaan kusi sukassa hiljaa, maitosektorilla kun tulee hinnanalennuksia, alkaa kauheet kriisipalaverit.

Miten niin osittain?

Kissinpoikien silmät alkaa aueta? Köntyksenkin? Vaikka veemeli koitetaan jatkuvasti vaientaa ja dissata? Veemeli ilmaisee asian tökerösti ja jankkaa samaa asiaa, mutta itse asiassahan hän on pitkälti oikeassa?

 Kun sais sen kateuden ja kaunan sävyn häivytettyä.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari

Jep .

Ei viljamiehillä voi huonosti mennä , peltoa vuokraavat kovaan hintaan , koneet vaihtuu .

Viljanviljelijällä ei ole soluongelmia , saa nukkua aamuisin pitkään , kerkii sivuansioon . Elämä laiffia .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

 Vain sorkkahoitajilla on lokoisampaa? Uusitaan mitsua ja rälläkkää uutta hoitohäkkiä ja laskutetaan kilometreistä.