Nyt voisi olla aika miettiä jotakin muuta turvasatamaa sijoitusvarallisuudelle ja tuloilleen, koska väistämättömät veronkorotukset ovat edessä, kun katsoo valtakunnan talousajattelijoiden kerman suunnitelmia, kuten Minja Koskelan esittelemää miljonääriveroa.
Brittiläisessä Daily Telegraphissa kirjoitettiin sikäläisistä suunnitelmista rangaista ns. varakkaita, koska varakkaat ovat yhteiskunnan syöpä. Tämä sai ajattelemaan ja loinkin elämänohjeen, joka voisi olla syytä opettaa omalle jälkikasvulle ainakin.
Älä säästä tulojasi talletuksiksi tai osakkeiksi.
Älä perusta yritystä.
Älä osta kakkosasuntoa tai arvokasta liikennevälinettä, tai metsää.
Älä neuvottele palkankorotuksesta, vaan lisää vapaa-aikaasi. Jos voit rottailla ilman työtä, tee niin.
Alä opiskele mitään vaikeata STEM -alaa vaan yhteiskunnallista aktivismia ja vähemmistöuhriutumista
Älä varaudu eläkkeisiin millään omaeläkejärjestelyllä, koska kyllä valtio hoitaa.
Älä pyri mihinkään elämässäsi
Minusta nuo ovat melko hyviä ohjeita, ja varsinkin progressiivinen ansiotuloverotus on tehokas kannustin leppoistamista ajatellen. Lisäksi puheet julkisten laitosten ja palvelujen rahoituksesta, lisäperimällä suurempia asiakasmaksuja varakkailta, ja kategorisesti kieltämällä liiketoiminnan muodossa tarjotut vastaavat yksityiset palvelut, on erinomainen kannustin toteuttaa kestävän kehityksen elämää: Et omista mitään, ja olet onnellinen.
Käytännön toteutuksena voisi ajatella esimerkiksi todella vanhan vuosimallin auton hankkimista ja vähäistenkin säästöjen käyttämistä auton uudistamiseen uuden veroiseksi. Mitä tahansa pystyy käteisellä tekemään oman ympäristönsä parantamiseksi, tee se pimeästi, ja mahdollisimman paljon omin voimin. Koska kaikki julkisissa rekistereissä esiintyvät saneeraukset nostavat omaisuutesi arvoa, näitä kannattaa välttää. Omankin asunnon myyntiä kannattaa harkita ja siirtyä vuokralle asumaan. Tätä helpottaa ns. käänteinen asuntolaina, jossa otat asuntoasi vastaan reilun kulutusluoton ja poltat rahat sitten itseesi, tarjoat kaikille kierroksen. Silti saat asua asunnossa, kunnes se takavarikoidaan juhlimisen päätteeksi. Kiinteistönomistajana yksi mahdollisuus olisi hankkia polttoaineita ja muita arvokkaita käyttötavaroita (esimerkiksi aurinkosähköä, akkupakettia) yksityishenkilönä, koska omaisuusverotukseen tarvitaan jonkinlainen kiinteän omaisuuden rekisteri, osakkeet, kiinteistöt, talletukset, asunnot, kulkuneuvot, yhtiöt, kaikki ovat nyt jo verottajan nähtävänä olevissa rekistereissä. Jopa Bitcoin on yhtä tyhjän kanssa: Ensi vuoden alusta Bitcoinin anonymiteetti todennäköisesti loppuu EU-alueella, nimittäin tulee voimaan DAC8 - raportointivelvollisuus, ja yhteensä noin 50 maata on sitoutunut tähän CARF - kehykseen, myös Yhdysvallat, Kanada ja Japani. Ei ole enää anonyymiä Bitcoinia (jos koskaan on ollutkaan)
Että kryptot todennäköisimmin tulevat rekisteröidyksi omaisuudeksi ja myyntivoitot miljonääri- ja solidaarisuusverojen alle. Mutta verottajalla ei liene resursseja tulla katsomaan tyynyn alle vähitellen kerättyä myttyä, perunakellariin haudattua kultakolikkopussia tai muita jalompia metalleja, tynnyreihin piilotettua dieselöljyä ja niin edes päin. Toki rahanpesusäännökset ovat tällaista harmaaseen talouteen siirtymistä luotu estämään jo valmiiksi.
-SS-