Isälläni - jolla ei koskaan ollut ajokorttia - oli kuitenkin hetken aikaa auto: Austin Allegro vm. 1976. Osti sen sukulaismieheltä joskus 80-luvun puolivälissä tilanteessa, jossa meidän veljesten autot (Opel Kadett B ja Vauxhall Viva) olivat niin kovin epävarmoja (ai miten niin, 15-16 vuotta vanhoja yksinkertaisia koneita!). Äitini varmaan komensi sen auton ostamaan, että olis sitten auto, jolla pääsee sunnuntaisin mummua katsomaan. Ei äitilläkään korttia ollut, kuskina oli sitten jompikumpi pojista eli se joka ehti.
Oli se Allegro veikeä vehje. Nelikulmainen rattikin. Olikoos sinä 1.3 kone? Öljyä se ainakin vei reilu satatuhatta ajettuna ihan kohtuuttomasti. Se oli uutena tullu sille sukulaiselle ja se oli varmaan kipannu siihen kaikkein edullisinta öljyä, meillekin se antoi jotain automaattivaihteistoöljyä lisättäväksi moottoriin! 
Allegro oli äärimmäisen edistyksellinen auto, olevinaan. (NOT) Moottori Austin nelisylinterinen
1300 kuutioinen 1940-luvulta, olisikohan siinä vielä venttiilin työntötangotkin. Ylikierroksilla
venttiilit rääkäisivät jonkun kerran pahasti.
Vaihdelaatikko oli moottorin alla, kytkin päässä ja välipyörästö käänsi rattaat taas moottorin alle.
Yhteinen öljytila moottorilla ja vaihteistolla. Moottorissa vain kolme runkolaakeria kampiakselissa,
loppuunkuluneisuuden oireita tosiaan noin 100000 km kohdalla. Itse ajoin auton lähes
uudesta totaaliseen hajoamistilaan asti, mikä tapahtui siinä 130000 kohdalla. Moottori,
vaihteisto, jousitus, pyöränlaakerit, jarrut, runko, sähköt. Täysin kaputt. Vaihdelaatikkokin öljyineen
hajosi levällen asfaltille Pukinmäen Esson kohdalla Kehä I:llä.
Olihan sinä hienojakin toimintoja, kuten mopon luistikaasutin, ja luistin neulaa liikuttava
ryypytin. Juuttuili sekin varsin kyllä, ja sitten sitä neulaa keskitettiin ja säädettiin, jotta saatiin
pehmeästi liikkumaan purkissa se mäntä. Automaattinen imuilman esilämmitys
kaksimetallitermostaatilla. No se katkesi sekin läpän varsi, koska se jousi värisi imuilman vaikutuksesta.
Hydragas kaasunestejousitus oli etupäässä kahdella tukivarrella, jousielementti kannatti ylätukivartta.
Takajousitus oli apurungolla, pyöränripustus kahdella erillisellä taaksepäin osoittavalla tukivarrella,
jousielementit olivat vaakasuunnassa, ja joustoliike tapahtui vipumekanismin välityksellä.
Apurunko oli vulkanoiduilla kumilevyillä kiinni rungossa, ja tietenkin muutaman kymmenentuhannen
km jälkeen irtautui, ja sitten alkoi se paukutus ja kolina, ja vaihtotyö. Neste oli
jotakin glyseriiniä, ei öljyä, piti täytättää BL liikkeessä.
Etu- ja takajousituksen yhdistävä putki teki ajosta nyökkivää lellumista. Ajatus oli ollut, että
pysyisi paremmin "vaakasuorassa", mutta toteutus aiheutti päinvastaisen toiminnan:
nykyään yleiset suojatietöyssyt ylitettäisiin keula asfalttia raapaisten, kun etujousitus pohjasi
ja takajousitus pomppasi samaan aikaan.
Itseltä eivät etu- ja takalasi pompanneet töyssyissä paikaltaan, mutta luukkujen sovitukset olivat
heikot. Siis sitä ongelmaa oli niissä kyykky-austineissa kuulemma. Heh, monikäyttöauton näköinen
viistoperä, mutta postimerkin kokoinen takaluukku, eikä edes monikäyttömahdollisuutta.
Yksi osa, joka ei hajonnut sen taipaleen aikana, olivat vetoakselit. Sähköt, mm. tuulilasinpyyhkimet,
eivät yleensä toimineet, pyyhkimet olivat vaijerityöntäiset, muovi- ja metalliosat, hatara kotelointi, sekä
tankkelia vaseliinia yhdistettynä, eipä toiminut pakkasella sateen jälkeen. Ne mekanismit olivat
siinä vesikaukalossa. Ja taas purkua. Valokytkimet paloivat, pariinkin otteeseen. Samoin
oikareita johtosarjavienneissä. Austin Allegro tarvitsi päävirtakytkimen, todella ! (Otin navan irti parkissa)
Mutta eipä monella ollut samanlaista. Mark II mallissa, joka itsellä oli 1976, ei ollut tuota neliskanttista
rattia sentään.
Mutta Austimen kanssa tottui siihen, että millekään yli 300 km matkalle ei kannattanut
lähteä ilman peräkonttikorjaamoa eikä ilman sammutinta mukana. Olikin melko shokki,
kun seuraavaksi tulleen nissanin sai ajaa vajaat 300000 ajettuna vaihtoautoriviin,
toimivana, tarvitsematta rassata tienpäällä koskaan. Oli niin huoleton, että unohtui
usean kerran katsastuskin, ja huolto-ohjelma, öljyjä tietty vaihdoin silloin kun mieleen tuli.
-SS-
Mieleni palaa 80-luvulle....meidän taloudessa noita oli kaksi. Toinen kullanruskea automaatti ja toinen hopeanharmaa mustakattonen manuaali. Sisarrukset niillä ajeli.
Harmaa vaihtui uuteen valkoiseen bensa-Horizonttiin ja kullanruskea Austini Corollaan. Kullanruskea on vieläkin maatumassa metsässä, ei muistaakseni kannattanut korjata, se vaihteistoko oli syynä, en muista enää....
Hämäriä muistikuvia että olivat aika shaissee....
