Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe viljan hinta  (Luettu 1532066 kertaa)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12528
  • Virolaista kiitos!
Vs: viljan hinta
Syksyn näyttelyssä juttelin pakkaamon ihmisten ja Raision tädin kanssa Calisperosta ja sellaisen näkemyksen sain, että aika suosittu lajike Etelä-Suomessa ja pitäisi olla ihan asiallinen myös kenttäolosuhteissa.

Minulle sanottiin, että Leijona jää jo pois lisäysviljelyksestä Peltosiemenellä. Vähän ihmettelin, kun juurihan se vasta tulikin. Kollegalla sitä oli nyt parina vuonna. Ihan samalla lailla otti nokkiinsa kuivuudesta kuin Helmikin, mutta jyväkoko oli kuitenkin isompi.

Calispero vaikuttaa lupaavalta, kahden kuivan kesän kokemuksen perusteella. Laatu ei mitenkään poikkea Sibeliuksesta, jyväkoko on ehkä vähän pienempi. Viime kesänä hyvin maltillisella lannoituksella (85 kg N/ha) tuli valkuaista 16 %, sako 220. Hehtaarisadolla ei voi kehua, ehkä pari tonnia tai vähän yli, niin kuin tämän alueen kevätvehnillä yleensä. Sakoluvun kesto on huomattavasti parempi kuin esim. Amarettolla. Mistralillahan sitä sakoa ei juuri muodostu, oli keli mikä tahansa.
Ok. Aika kevyillä lannoilla menty, varmaan ihan perustelluista syistä. ;D Minä uskalsin sijoittaa ja laitoin 100kg typpeä. Helmin keskisato 3200kg, mikä ei ilmeisesti ollut sitten kuitenkaan aivan katastrofi siihen nähden, mitä tästä lounaaseen oli. Lopetin kylläkin Helmin viljelyn tähän. 4700kg taisi jäädä kuuden vuoden jaksolta huippusadoksi. Missään nimessä yli viiden ei menty koskaan. Se mitä olen puheista ymmärtänyt, niin hyvissä olosuhteissa ei ole ylärajaa, mutta siellä kasvaa sitten kaikki muukin. Katsotaan mitä saan tulevaksi kesäksi viljelyyn, en tiedä vielä, mitä pakkaamo toimittaa. Annoin muuten vapaat kädet lajikkeelle, mutta ei Helmiä.

Filosofi

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1386
Vs: viljan hinta
Sitä voi sitten miettiä, mikä on leivän ja rehun hinnanero milloinkin, ja millä tavalla tulee paras tulos. Kuivina vuosina tuon Quarnan kanssa on aika heikkoa, kun se ei tee kortta eikä tähkää. Mutta jos jollain ilveellä saa tavaran nousemaan pöydälle ja siitä eteenpäin muutaman jyvänkin säiliöön, niin niissä saattaa valkuainen olla vaikka 20.
Aina ei voi onnistua.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20998
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford

Tuo on kasvupaikkakohtainen asia, altakasteluolosuhteissa ja lantakasassa kasvaneet satoisat viljalajikkeet eivät sattumoisin kosteana vuotena valmistu kunnolla eivätkä tuota valkuaista. Silloin jokin Quarna loistaa varmasti.

Kuivilla kasvupaikoilla satoero ei jää kahteen tonniin, vaan ero on suuruusluokkaa kasvusto kuollut - vastaan kolme-neljä tonnia.

Lajikekokeista on lähes mahdoton löytää eroa haastavien kasvuolosuhteiden varalta, usein on pellolla epäonnistuttava katkerasti kaksi- kolme vuotta, ennen kuin pystyy vakuuttumaan, toimiiko lajike ollenkaan vai ei. Joskus käy tuuri ja osuu näyttö jo ensimmäiseen tai toiseen  vuoteen. SW Mitja oli hyvä esimerkki, Elmerin kanssa kaksi vuotta rinnakkain, Elmerin sato kaksinkertainen. Mitjan jälkeen Melius oli erinomainen kasvultaan, mutta herkkä jälkiversoutumiselle ja valmistumisen viivästymiselle.

Nyt kun teollisuus on varma, ettei enää juurikaan saa korkeasakoista korkeavalkuaisvehnää vuoden -23 sadosta, voivat hurskaasti tarjota nyt sen neljäkymppiä enemmän laadusta, mutta eipäs ensi syksyksi ole varmasti luvattu samanlaista hintaeroa.

-SS-

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5851
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: viljan hinta
Edelleen kun olen tässä rehuohran saatavuutta selvitellyt niin on tullut harvinaisen selväksi et kauraa kylvetään todella paljon. Nyt jos ei kauroja kiinnitetty viimeiseen jyvään asti niin kannattaa suunnitella sitten varastoivansa tavarat pitkäksi aikaa. Tai etsiä polttolaitoksen numero valmiiksi.

Kuulemma nykyinen hyvä kaurankysyntä on peräisin muualla epäonnistuneesta sadosta. Jos sadot ensi kautena muualla ja täälläkin onnistuu edes kohtalaisesti niin sopimusten ulkopuoliset jyvät eivät sitten liiku mihinkään.

En haluaisi kuulostaa pessimistiseltä kuten SS mut tässä näyttää nyt olen ainekset erittäin suureen katastrofiin. Toki kaikki on kiinni siitä kasvukaudesta. Ja kaikki kun ei ole kuten  joozeppi joka osaa aina kiinnittää kaiken viimeiseen kiloon asti niin voi olla et todellinen keskihinta onkin kaurasadolle melko surkea syksyllä.

Muutenkin näyttää tuo viljamarkkina paluuta normaaliin. Ainoastaan kulut jäi ylös.  :P
Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆

A-rehun takuuhinta 200e oli hyvä ja muutenkin tuo takuuhinta käytäntö on mielestäni parasta, mitä tähän kiinnitä-sido-kärsi linjaan on viime vuosina tullut. Takuuhinnalla tietää, mitä nyt minimissään tulee saamaan ja voi hahmotella kulurakennetta sen mukaan. Kaikki takuuhinnan päälle on sitten pelkkää (toivottavaa) plussaa. Mitä tulee tuohon kauran suosioon, niin kunnon homevuosi ja markkinan romahdus ylitarjonnasta ajaa kyllä porsaan kotiin. Tosi kova pelimies satsaa tulevana kesänä esim. rypsiin. ;D

Paalimies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2213
Vs: viljan hinta
Laittakaa ohraa tai vehnää niin tulee kunnollisia olkia🙂🙂!!!

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20998
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
A-rehu ei tee kuin porttihintasopimuksia. Ilmoittaa sivuillaan tästä. Takuuhinnat sitoisivat alenevaan markkinaan liikaa.

-SS-

Filosofi

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1386
Vs: viljan hinta
Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka viimeiseen kiloon asti nuo kaurat tosiaan on jo kiinnitetty! Tuota tuossa jo vähän sivuttiin, mutta ajatellaanpa, että koko eteläinen Suomi jämähtäisi touko-, kesä- ja heinäkuun ajaksi käristyskupolin alle ja elokuun hana vuotaisi 400mm:n rankkasateilla helteet pois. Jos silloin jostain sattuisi löytymään villiä viljaa, voisi se olla kovassa arvossa. Epätodennäköistä toki.
Aina ei voi onnistua.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20998
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Villi kaura saattaa ensi syksynä ollakin  todella riskialtista. Ja sitä tulee noista kiinnitetyistä lisää, jos käy huono tuuri. Vaikka olisi 250 euroa kiinni, ei ole ehkä viisasta kiinnittää esimerkiksi 4 t satoa, vaan kolme tonnia, koska voi tulla niin kuivaa, että kolme tonnia on tiukassa. Nutta sitten kun tuleekin kuusi- seitsemän tonnia, on käsissä ehkä puolet eli +10%  250 euron viljaa ja toinen puoli 40 euron polttokauraa. Keskihinta 145 euroa, jos saa polttokauran menemään jonnekin.

Olisihan tuo vielä ihan tyydyttävä kokonaishinta, mutta optimitilanne olisi saada hyvänä vuotena panoksia säästöön, niin että sato ei nousisi liikaa yli kiinnitysmäärän. Hivenet, tautiruiskutukset, hifossit ja tehokkaimmat rikka-aineet, tehokuivaus ja puhdistinpyöritykset. Mutta kiinnittämättä häviää vieläkin varmemmin.

Mikään ei halvauta pientilan toimintaa enempää kuin rajalliset  siilot täynnä ongelmajätettä.

-SS-

Paalimies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2213
Vs: viljan hinta
Meille voi tuoda ongelmajäte viljaa, porttimaksu 100€/tn. Otan kaiken vastaan😉😉

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20998
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Meille voi tuoda ongelmajäte viljaa, porttimaksu 100€/tn. Otan kaiken vastaan😉😉

Olin juuri aikeissa ehdottaa tuota. Jospa uskaltaisi Feedwayta ja Wishiä kiinnittää 2,5 t/ha, hyvänä vuotena hyvinkin tulee satoa 5 t/ha, jos ei lannoitteissa kovin säästele. Jos nyt saisikin ohraa kylvöön, ja satovuosi olisi hyvä, niin siinä olisi jokaiselta 20 ha:n alalta rekkakuorma ylijäämää tarjolla melko omakustannushintaan, riippuen siitä, kuinka hyvän sopimushinnan saa kiinni. Ajattelin, että jos 147 €/ha asettaisi tavoitehinnaksi, niin silloin jos sen 2,5 tonnia saisi kiinnitetyksi 190 €/t, tarvitsisi saada  ylimäärästä  (2,5 tonnista) 104 €/t. Sadon aletessa keskihinta on helpompi saavuttaa:  3,5 tonnin sadosta jäisi vain 1000 kg ylimäärää, joten tavoitekeskihintaan pääsisi 40 € tonnihinnalla ! Tämä  147 €/t olisi siis sellainen keskihinta, joka oli ennen hintakuplaa, johon voisi olla ihan tyytyväinen, jos sen saa rahana tilille. Silloin ei saanut.

Tässä tuon kiinnityssopimuksen ylittävän määrän hinnan voisi asettaa takuuhinnaksi, ettei sitä ylitettäisi, mutta ostajalle tulisi samalla määräriski, ettei saisi ennakoitua määrää, vaan mahdollisesti vähemmän, mutta ylijäämähinnan tonnihinnan aleneminen jättäisi ostajalle perusteen ottaa vähän vähemmänkin vastaan (rahtikulujen kompensaatioksi voisi tuota ajatella)  . Myyjälle taas määräriski poistuisi, koska tietää kiinnityksen ylittävälle määrälle varman menekin olevan olemassa. Tässä voisi tietenkin tehdä yhteistyötä, ja vaikka viljelytarkastuksen, että myyjä ei haksahtaisi ohimyyntiin. Avoimilla korteilla tuossa pitää toimia. Samalla osapuolet voisivat keskustella kasvukauden aikana mahdollisista lisätoimenpiteistä, joilla voisi sen ennakoidun määrän saada täyteen, ostaja näin pystyisi ainakin neuvottelutasolla vaikuttamaan saatavaansa. 

Vaihtoehtonahan tässä on mahdollisuus, että kiinnittämättöman viljan hinta on koko alalta sen 147 € tai jopa vähemmän, esimerkiksi 120 €/t . Siinä ei voita kuin viljaliike, yksityinen ostaja häviää  silti hinnassa ja viljelijä häviää varmasti. Tämä ajattelemani ratkaisu olisi tavallaan takuuhintajärjestely myyjälle, kiinnityshinta koko sadolle 147 €/tonni, määrästä riippumatta, mutta suojaisi paremmin heikolta sadolta. .

Toki jonkinnäköinen maksuposti pitää asiassa olla, voisi ehkä olla mahdollista käyttää Viljatavastiaa sen mahdollisen ylijäämän maksujenvälittäjänä ja takaajana. Sinne se kiinnityksestä yli jäänyt osuus ehkä tulisi muutenkin laitettua markkinoita odottelemaan.

Tällainen järjestely, jos se muuttuisi todellisuudeksi, muuttaisi suunnitelmia ,siten että voisi tuota ohraa laittaakin. Tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä, että ohra tulisi viljelysuunnitelmaan, koska ohrien satotaso  tuntuu vaihtelevan kuivuudesta / märkyydestä johtuen eniten.

-SS-

Viimeksi muokattu: 13.02.24 - klo:00:28 kirjoittanut -SS-

Jaksat siis vieläkin uskoa 5-6, jopa 7 tonnin kevätviljasatoihin. Mulle on jo päivänselvää, että maaliskuussa pelkällä auringonvoimalla sulavat lumet ja juhannuksen 20mm:n sade eivät pysty tuollaisia satoja muodostamaan. Varsinkin kun tuolle välille osuu vielä lisäksi ainakin kahdeksi viikoksi 30 asteen helle.
Aina ei voi onnistua.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5851
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: viljan hinta
Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka viimeiseen kiloon asti nuo kaurat tosiaan on jo kiinnitetty! Tuota tuossa jo vähän sivuttiin, mutta ajatellaanpa, että koko eteläinen Suomi jämähtäisi touko-, kesä- ja heinäkuun ajaksi käristyskupolin alle ja elokuun hana vuotaisi 400mm:n rankkasateilla helteet pois. Jos silloin jostain sattuisi löytymään villiä viljaa, voisi se olla kovassa arvossa. Epätodennäköistä toki.
Nooh ne pari ostajaa jonka kanssa nyt puhunut niin sitä puolikasta ne on puhuneet et puolet kiinni. Parin myyjän kanssa jutellut niin ymmärsin et toinen laittanut enemmänkin ja toinen sen noin puolet. Tää myyjäpuolen raapaisu nyt on hyvin pieni. Mut kai noilla parilla ammattimaisella ostajalla jokin oikeansuuntainen näkemys on. Ja toinen oli kyl suoraan sanottuna huolissaan et villit jyvät voivat olla iso ongelma syksyllä.. kaurasta siis.

Meille voi tuoda ongelmajäte viljaa, porttimaksu 100€/tn. Otan kaiken vastaan😉😉

Olin juuri aikeissa ehdottaa tuota. Jospa uskaltaisi Feedwayta ja Wishiä kiinnittää 2,5 t/ha, hyvänä vuotena hyvinkin tulee satoa 5 t/ha, jos ei lannoitteissa kovin säästele. Jos nyt saisikin ohraa kylvöön, ja satovuosi olisi hyvä, niin siinä olisi jokaiselta 20 ha:n alalta rekkakuorma ylijäämää tarjolla melko omakustannushintaan, riippuen siitä, kuinka hyvän sopimushinnan saa kiinni. Ajattelin, että jos 147 €/ha asettaisi tavoitehinnaksi, niin silloin jos sen 2,5 tonnia saisi kiinnitetyksi 190 €/t, tarvitsisi saada  ylimäärästä  (2,5 tonnista) 104 €/t. Sadon aletessa keskihinta on helpompi saavuttaa:  3,5 tonnin sadosta jäisi vain 1000 kg ylimäärää, joten tavoitekeskihintaan pääsisi 40 € tonnihinnalla ! Tämä  147 €/t olisi siis sellainen keskihinta, joka oli ennen hintakuplaa, johon voisi olla ihan tyytyväinen, jos sen saa rahana tilille. Silloin ei saanut.

Tässä tuon kiinnityssopimuksen ylittävän määrän hinnan voisi asettaa takuuhinnaksi, ettei sitä ylitettäisi, mutta ostajalle tulisi samalla määräriski, ettei saisi ennakoitua määrää, vaan mahdollisesti vähemmän, mutta ylijäämähinnan tonnihinnan aleneminen jättäisi ostajalle perusteen ottaa vähän vähemmänkin vastaan (rahtikulujen kompensaatioksi voisi tuota ajatella)  . Myyjälle taas määräriski poistuisi, koska tietää kiinnityksen ylittävälle määrälle varman menekin olevan olemassa. Tässä voisi tietenkin tehdä yhteistyötä, ja vaikka viljelytarkastuksen, että myyjä ei haksahtaisi ohimyyntiin. Avoimilla korteilla tuossa pitää toimia. Samalla osapuolet voisivat keskustella kasvukauden aikana mahdollisista lisätoimenpiteistä, joilla voisi sen ennakoidun määrän saada täyteen, ostaja näin pystyisi ainakin neuvottelutasolla vaikuttamaan saatavaansa. 

Vaihtoehtonahan tässä on mahdollisuus, että kiinnittämättöman viljan hinta on koko alalta sen 147 € tai jopa vähemmän, esimerkiksi 120 €/t . Siinä ei voita kuin viljaliike, yksityinen ostaja häviää  silti hinnassa ja viljelijä häviää varmasti. Tämä ajattelemani ratkaisu olisi tavallaan takuuhintajärjestely myyjälle, kiinnityshinta koko sadolle 147 €/tonni, määrästä riippumatta, mutta suojaisi paremmin heikolta sadolta. .

Toki jonkinnäköinen maksuposti pitää asiassa olla, voisi ehkä olla mahdollista käyttää Viljatavastiaa sen mahdollisen ylijäämän maksujenvälittäjänä ja takaajana. Sinne se kiinnityksestä yli jäänyt osuus ehkä tulisi muutenkin laitettua markkinoita odottelemaan.

Tällainen järjestely, jos se muuttuisi todellisuudeksi, muuttaisi suunnitelmia ,siten että voisi tuota ohraa laittaakin. Tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä, että ohra tulisi viljelysuunnitelmaan, koska ohrien satotaso  tuntuu vaihtelevan kuivuudesta / märkyydestä johtuen eniten.

-SS-
Tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta ajatukselta. Tietysti jonkinlaista pinta-alaa tuo jo vaatii. Niinkuin itse sanoit niin 20ha:lta kertyisi hyvissä oloissa se rekkakuorma.

Mutta kyllähän tuo ihan miettimisen arvoinen ajatus on. Ostaja voi tietysti suojautua määrältä hajauttamalla sopimuksia ympäri maata. Jos jossain epäonnistuu niin harvoin kaikkialla. Toki rahtikulut on se ongelma.

Mutta kylhän se niinkin on et aika harva myyjä taitaisi tuohon ajatusmaalliin tarttua. Se 250e kaura on vain niin houkutteleva ja sitä villiäkauraa ei pidetä riskinä.

Ja kylhän se on myös niin et ohran viljely on etelässä vähentynyt ainakin tässä meidän kulmilla. Kaura on sen korvannut jo aiemmin. Saviseudulla se ohra on vain pirun riskialtis kasvi niin harvoin on ne optimiolosuhteet..

Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20998
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: viljan hinta
Niin, viime kesältä, tuo 2500 kg/ha olisi ohralla ollut mahdollista kiinnittää, mutta ei 3300 kg/ha. Siitä on Feedwayta kiittäminen, aikaiset monitahoiset eivät selvinneet.  Onneksi oli lisäksi ylivuotista materiaalia, ettei mennyt ihan pipariksi se ohran kiinnitys.

Siksi uskon, että Feedwayn ja Wishin yhdistelmä pääsisi melko varmasti 2,5 tonnin hehtaarisatoon, vaikka 2010 hellekesä uusiutuisi. Ja jos tulee viileä kesä 4-5 t:n sato on aivan mahdollinen.

Onhan näissä viljamarkkinoissa opettelua, viljantuottajan kannalta ylivoimaisesti suurin riski onkin edullinen kasvukausi, vaikka muuta voisi luulla.

Tarkoitat edullisella sellaista normaalia hyvää kasvukautta? Eli kasvukautta jolloin tulee kohtuu hyvä sato? Kuten esim. Viime ja edellinen olivat?

Jos näin niin olen samaa mieltä. Jokaisen epäedullisen kasvukauden jälkeen hinnat ovat aina pompanneet. Viimeisin 21 kuivavuosi yhdistettynä ukrainansotaan. Sitä edellinen 17 märkä syksy ja 18 kuiva vuosi. Sitten 12 märkä syksy. Oliko vielä joku 2008 kuiva vuosi jne.

Joskus katselin et keskimäärin noin 5v välein tulee pompsi. Viiden vuoden viljat kun pystyy varastoimaan niin saa aina myydä hyvällä hintaa.. ;D