Laskeskelin ajankuluksi tämän vuoden kirjanpidot. Aika heikko vuosi kyllä vaikka ainakaan silmällä meidän viljat eivät olleet ollenkaan huonot mitä muihin vertaa. Eikä tämän vuoden vilja tai lannoite diilit olleet mitenkään huonoja jos yleiseen hintatasoon vertaa. Varmaan tuloksellisesti heikoin vuosi. Tukien romahdus ja heikko viljan hinta verrattuna kuluihin on syy. Voi olla että jos tuottajahinnat ei nouse ja kulut on samaa luokkaa kannattaa alkaa vaan lumeiden viljelijäksi.
Tässä veroilmoitusta lasken kasaan ja hieman turhan myöhään heräsin siihen tosiasiaan, että 2022 menestys säteilee viiveellä tälle vuodelle hieman turhan paljon hyvää. Kaikki poistot laitettava tappiin. Nyt huomaa, että kun ikää on tullut, niin nuukuus iskenyt ja konekauppaa ei ole tullut käytyä enää niin aktiivisesti. Poistopohja voisi olla isompikin. Asialle täytyy tehdä jotain vastaisuuden varalle. Toisekseen, taitaa olla ensimmäinen kerta koko viljelyuralla, kun tasausvaraus on otettava käyttöön täysimääräisesti. Kolmanneksi, toista kertaa uran aikana joutui pyytämään kiiruusti ennakkolaskua, että saa lisää menoja. Onneksi on tuota siemenviljelyä ja siitä tulee tilityksiä vasta ensi vuoden puolella. Se tasapainottaa myös, muuten olisi vielä syvemmissä ongelmissa.