Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Metsäkärryn tukijalat + oma hydrauliikka  (Luettu 83743 kertaa)

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Metsäkärryn tukijalat + oma hydrauliikka
Ei huolta huomisesta ! Juuristo vauriot näkeekin vasta seuraavan hakkuun tuloksessa.
Sulan kelin aikaan vaan metsään niin hyvä tulee. ;D
Mikä siinä on että nykyajan isännät ei heti moottorisahaa käteensä ota,ennemmin roikutaan netissä kuin metsässä.
Pelottaako se ettei kunto kestä vai mikä siinä on.
Onko tosiaan isäntien fyysinen kunto jo niin heikko että niistä ei metsään työtä ole tekemään.Toisaalta siinä voi olla perää kun kattelee miten hyvin on kesselimahat muodostuneet jo 25 vuotiaille saatikka nelikymppisille.

Kova on jätkä jos jo raivailee taimikonhoidot ja ennakkoraivaukset ja hakkaa tarvittavat harvennukset jo sadalle hehtaarille. Lisäksi tietenkin istuttelee ja hoitaa mahdollisia ruohottumisia. Toki kaikki eläin ja peltopuolen päälle. Toiset on vaan kovempia jätkiä tekemään mutta itte käytän koneita ja urakoitsijoita aina kun mahdollista.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

klapikalle

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 61
Vs: Metsäkärryn tukijalat + oma hydrauliikka
Ikinä ei tukijalka ole päässyt renkaaseen ottamaan ainakaan
Evin ratkaisussa ,aisa on liian lyhyt jos näin käy tai tukijalat on rakennettu liian eteen.
Aisa pitää olla pokattu ,muuten on edessä ongelmia.
Kun traktori on kärryssä kiinni pitää kärryn rungon olla etupäästä vähintään samassa tasossa kuin takapää.
Vuodesta 82 ollut joka kuormaimessa pumppuvarustus ja juuri tuo voa pumppu enkä kulumaa ole huomannut.
Pumppua ei saa laittaa jäykästi esim.työntövarren korvakkeeseen  hakaukseen vaan Valtrassa pumppu on vapaasti akselin päässä ja pyörimisen esteenä pumpussa on pultattu rauta joka nojaa voa akselin suojuksen yhteen pitempään kiinnityspulttiin joka on oikealla ylhäällä takaa katsottuna.Pultti on varustettu holkilla johon pumpun rauta nojaa.Kierroksiahan tuo pumppu ei paljoa tarvitse max 1200
moottorissa,pumppu 47 L/min.

Laittaisitko kuvan ratkaisustasi?   

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Vs: Metsäkärryn tukijalat + oma hydrauliikka
http://aijaa.com/AsrkLK

Kuvassa näkyy pieni ketjujatkolenkki se joskus asennettaessa pumppua voa akselille pyrkii sinne väliin sen estämiseksi on pieni langanpätkä sitomassa sitä ,pultti mihin yksikkö nojaa näkyy selvästi.Ketjujatkolenkki on sitä varten että pumppu saadaan roikkumaan ketjuun kun kärry on irti traktorista .

http://aijaa.com/BpFs1A
Tässä kuvassa pumppu näkyy kauempaa ja kontio kumisaapas on vetovarren kidan suojana sen takia kun imuputki pyrkii siihen sotkeutumaan,keltaiset suojat on näköjään käännön letkuista valahtaneet tuohon alas. Vetovarret on noi aina ajon aikana ikinä en ole niitä pitänyt alhaalla,
tuossa ne ovat turvassa,pikkusen on tämän puolen vetovarsi alenpana jotta ei imuputki koko ajan
sitä härnäisi.Imuputkea pitää kuminauha sopivasti ryhdissään antaen samalla joustoa.
http://aijaa.com/TknFl5
Tässä kuvassa poronsarvipöytä on pikkuikkunasta asennettu paikoilleen. Ketju ja pyörylä on sitä varten että pöydän saa riippumaan teleskooppi putken koukkuun parkkiin laitettaessa.
Traktori N -sarjalainen.Käännön letkut piti jatkaa olivat hieman liian lyhyet heti uutena.Huomaa siipipultti jolla pöytä leveässä latassa.Kaikki tehtaan raudat purin pois venttiilipöydän ympäriltä ja tein omat rakenteet.
http://aijaa.com/nmReCn
Tässä kuvassa pöytä kuljettajan näkökulmasta ,ketju näkyy myös ja siipipulttimutterit joilla pöytä on kiinni lattaraudassa josta kiinnitys edelleen työntövarren ylimmäiseen reikään tapilla ja siinä välissä pultilla työntövarren riiputus rautaan se antaa tukea raudalle jotta ei sivuttain seilaa.
Rauta irtoaa helposti ja nopeasti tappi pois ja 19 mm mutteri auki pultti pois reiästä yksi aivain riittää kun pultin kantaa lukittuu toisella puolella latanpalan avulla vasta avainta ei tarvita.
Pikkuikkunaan on tehty siipipultit joilla sen irrotus käy hetkessä ,valorasia piti muuttaa hieman 3 cm ylemmäksi muoviholkit väliin ja pitemmät pultit,myös varotuskolmioteline piti muuttaa kuljettajan oven eteen sivuun runkoon.Ikkunaan pistin vaahtomuovitiivisteen itseliimautuvan
se tekee ikkunasta tiiviin.Talvisuoja on paikoillaan sen vaimo värkkäs superlonista ja joustavasta kankaasta.

Viimeksi muokattu: 23.10.16 - klo:13:03 kirjoittanut SAS

Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52038
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet

Onko tossa N-sarjalaisessa etukuormaaja?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Nou