Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus  (Luettu 11217 kertaa)

Vastaranta

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 902
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus

Delavalilla on ihan pätevät, joskin kalliit huoltomiehet, mutta muu organisaatio (logistiikka, myynti, laskutus) on kuin jostain 80-luvun valtionhallinnosta. Jos firma kouluttaisi myyntimiehistä järkevämmän puolen huoltoon (loput ulos) ja  kaikki huoltomiehet hoitaisivat esim päivän viikosta pelkkää myyntiä ja lopun aikaa vähän myyntiä huoltojen ohessa, niin sekä myynti että huolto paranisivat. Sitten voisivat kilpailuttaa logistiikkansa ja antaa sen yhden pätevän firman hoidettavaksi. Ja sitten kun vielä hoitaisivat laskutuksen ja muun paperin pyörittämisen niin että tavoitteena on säästää kaikkien aikaa ja hermoja ja rahaa sen sijaan että tavoitteena on pitää toimiston tytöt työllistettynä (kun laskuissakaan ei ole viivakoodia sen takia!!), niin voisi firman tulos parantua aika plajonkin.

Meillä on toimitus- ja laskutusosoite eri. Kohta 7 vuotta on harjoiteltu, mutta DeLa ei asiaa tunnu oppivan..

Huoltomiesten tekemästä myyntityöstä voi kyllä koitua hankaluuksiakin. Myynnistä jos saa provikan ja huoltotyöstä vain tuntipalkan, ei pienet huoltohommat (ei kalliita varaosia) oikein tunnu nappaavan. Pesuaineastia kyllä toimitetaan hetkessä pihaan.
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot

Suki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 787
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Hankkikaa ny ne e-laskut, ruoja sentään  :o
Selittäjät selittää,
koirat haukkuu perään,
mutta karavaani kulkee taas.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Hankkikaa ny ne e-laskut, ruoja sentään  :o
Lisäävät aika paljon työtä sekä mulle että kirjanpitäjälle.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

jf

  • Vieras
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Outoja fiiliksiä on,ei meillä ole laskutuksen kanssa ollut ongelmia Agrimarketin kanssa eikä minkään muunkaan firman,ei niistä eräpäivistä kannata näppylöitä ottaa kunhan maksaa.Kesäaikaan on ollut tapana laskupino avata parin viikon välein,jos siinä sitten sattuu olemaan että eräpäivä on mennyt entäs sitten maksaa pois ja jos laskuttaja haluaa korkoa saatavalleen lähettäköön siitä sitten laskun.e lasku tietysti alkaa olla nykyaikaa ja toimii,kunhan netti pelaa ja tulee sitten laitettua maksuun,ei se paperilaskua kummosempi ole että unohtuu sekin.Asioilla on tapana selvitä.mutta onhan tuokin yksi syy kiukutella Agrimarkettia kohtaan.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus

Delavalilla on ihan pätevät, joskin kalliit huoltomiehet, mutta muu organisaatio (logistiikka, myynti, laskutus) on kuin jostain 80-luvun valtionhallinnosta. Jos firma kouluttaisi myyntimiehistä järkevämmän puolen huoltoon (loput ulos) ja  kaikki huoltomiehet hoitaisivat esim päivän viikosta pelkkää myyntiä ja lopun aikaa vähän myyntiä huoltojen ohessa, niin sekä myynti että huolto paranisivat. Sitten voisivat kilpailuttaa logistiikkansa ja antaa sen yhden pätevän firman hoidettavaksi. Ja sitten kun vielä hoitaisivat laskutuksen ja muun paperin pyörittämisen niin että tavoitteena on säästää kaikkien aikaa ja hermoja ja rahaa sen sijaan että tavoitteena on pitää toimiston tytöt työllistettynä (kun laskuissakaan ei ole viivakoodia sen takia!!), niin voisi firman tulos parantua aika plajonkin.

Meillä on toimitus- ja laskutusosoite eri. Kohta 7 vuotta on harjoiteltu, mutta DeLa ei asiaa tunnu oppivan..

Huoltomiesten tekemästä myyntityöstä voi kyllä koitua hankaluuksiakin. Myynnistä jos saa provikan ja huoltotyöstä vain tuntipalkan, ei pienet huoltohommat (ei kalliita varaosia) oikein tunnu nappaavan. Pesuaineastia kyllä toimitetaan hetkessä pihaan.

Tuollainen "ostetaan kolmella ja myydään kymmenellä"-kauppa onkin just sitä mukavinta  ;D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Rami

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 637
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
En osaa sanoa, onko kiukuttelua, vai mitä. Olen toiminut aikalailla kertomallasi tyylillä ja se on riittänyt aina aikaisemmin. Yleensä maksan kaikki heti sinä päivänä, kun laitan maksuun. Yleensä etukäteen, mutta voivat olla heidän nykylaskutustyylin mukaan herkästi muutaman päivän myös myöhässä. En ole havainnut omassa toiminnassa muutosta, mutta Agrista päin mielestäni toiminta kummasti "ripeytynyt" tällä toiminnan saralla.

klapikasa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3128
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Ei ole kokemusta agimarketista, maksan käteisellä ne parit purkit moiddusta mitä vuodessa ostan. Yrma lähettää aika äkiä korkolasku+ kästtely + huomautus jos mene edes pari päivää yli viimesestä päivästä. Ncc kiviaineet ei ehdi edes kotiin montusta niin on jo kirje laatikossa ja eräpäivä miltei samantien.

Toistepäin. Kesko, ostin tuhtivaunun  lasku tuli 3kk siitä kun kaupat tehtiin. Paikallinen maatalouskauppa voi käydä hakee monta kertaa ja miltei puoli vuotta ennen kuin tulee lasku. Välillä ihmetelen miten ne muistaa kiireaikoina, käy hakemassa jotain pientä ja sanoo kirjoita ylös -joo, ja kävelee pois konttorista.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65287
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
tuo laskutushan on sellanen akilleen kantapää että isot virmat maksaa silloin kun jaksaa ja kukaan siitä ota pulttia, itekin saan noin kuukauden päästä laskusta rahat villi pohjolalta ja tät it!         joillain on tosiaan kiire ja posti tuo jo vanhentuneen laskun mutta ei siitä sen enempää ole kuluja koitunut, liekö sitten liian pienet ympyrät täällä päin.

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7092
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Mun täytyy kehua Agrin laskutusta, kevääksi tuli apulannan levitin ja lasku tuli vuodenvaihteessa, eräpäivä näillä hetkillä eikä ollut so*****na pitkää maksuaikaa mutta kelpashan tuo :) Tosin toimitus tökki, keväällä oli lainakone kun oma ei ehtinyt ajallaan.

Muuten Agrin laskutus tutun tehokasta, on kyllä lähes poikkeuksetta muillakin firmoilla.

...Näistä tulikin mieleen, että pitääkin tehdä laskuja... :)
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Jätkä

  • Vieras
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Joo suht joutuin kyllä tulee laskut kyseisestä puljusta parhaillaan posti toi laskun ennen kuin tavarat oli pihassa, ja yleensän eräpäivä on just muutaman päivän sisällä.

Tietääkseni heillä on Itellan kanssa mikälie laskunkirjoitus sopimus. Itella tulostaa ne laskut siellä sinua lähimmässä Postikeskuksessa ja lasku on samana tai seuraavana päivänä sinulla. Polttoaine kuluja kuulemma säästyy.

T170

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 604
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Sitä kun on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa, ja oltua mm. Agrimarketissa töissä... Asiakkaat valittivat jo vuonna miekka ja kilpi, etteivät he ehdi edes kotiin kun lasku on jo pöydällä odottamassa.  ;D
uliza Tambovskaja, 12
Gebäude C, Office 53
192007 Sankt - Petersburg
Russia

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Sitä kun on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa, ja oltua mm. Agrimarketissa töissä... Asiakkaat valittivat jo vuonna miekka ja kilpi, etteivät he ehdi edes kotiin kun lasku on jo pöydällä odottamassa.  ;D

 ;D ;D ;D

Toista se oli hankkijan aikaan, lasku lähetettiin kuukausien viiveellä  ;D ;D ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

T170

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 604
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus
Sitä kun on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa, ja oltua mm. Agrimarketissa töissä... Asiakkaat valittivat jo vuonna miekka ja kilpi, etteivät he ehdi edes kotiin kun lasku on jo pöydällä odottamassa.  ;D

 ;D ;D ;D

Toista se oli hankkijan aikaan, lasku lähetettiin kuukausien viiveellä  ;D ;D ;D

No se olikin kuulemma ihan toista, monessakin mielessä   ;)
uliza Tambovskaja, 12
Gebäude C, Office 53
192007 Sankt - Petersburg
Russia

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus

Delavalilla on ihan pätevät, joskin kalliit huoltomiehet, mutta muu organisaatio (logistiikka, myynti, laskutus) on kuin jostain 80-luvun valtionhallinnosta. Jos firma kouluttaisi myyntimiehistä järkevämmän puolen huoltoon (loput ulos) ja  kaikki huoltomiehet hoitaisivat esim päivän viikosta pelkkää myyntiä ja lopun aikaa vähän myyntiä huoltojen ohessa, niin sekä myynti että huolto paranisivat. Sitten voisivat kilpailuttaa logistiikkansa ja antaa sen yhden pätevän firman hoidettavaksi. Ja sitten kun vielä hoitaisivat laskutuksen ja muun paperin pyörittämisen niin että tavoitteena on säästää kaikkien aikaa ja hermoja ja rahaa sen sijaan että tavoitteena on pitää toimiston tytöt työllistettynä (kun laskuissakaan ei ole viivakoodia sen takia!!), niin voisi firman tulos parantua aika plajonkin.

Tästä täytyy nyt olla vahvasti eri mieltä.

Huoltomiesten ainut toimenpide on pitää lypsy ym järjestelmät huollettuna ja toimintakuntoisena ja koko heidän tarvikevarasto ja kalusto ym pitää tähdätä siihen että tämä on mahdollista hoitaa mahdollisimman pienin ylimääräisin kilometrein eli sen auton pitää oikeasti olla täynnä korjaukseen ja huoltoon tarvittavia osia. Lisäksi pieniä pakkauksia öljyjä, pesuaineita jne jos on loppu että saa hätävaraksi mutta sen auton ei pidä olla mikään kioski. Nesteiden ja muiden tarvikkeiden oston voisi sitten hoitaa vaikka nettikaupassa tai jonkun konttoristin kanssa ja meilläpäin kotiintoimitukset toimii parhaiten itellan kanssa ja pikana matkahuolto on aika verraton mutta silloin joutuu käymään kylillä.

Laskutuksesta sen vertaa että joku so***** sääntö että maksuaika olisi tyyliin 21 päivää ja laskutusväli olisi korkeintaan 6 kuukautta säästäisi paljolta harmilta.

Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

antti-x

  • Vieras
Vs: Agrimarketin agressiivinen ja toimiva laskutus

Huoltomiesten ainut toimenpide on pitää lypsy ym järjestelmät huollettuna ja toimintakuntoisena ja koko heidän tarvikevarasto ja kalusto ym pitää tähdätä siihen että tämä on mahdollista hoitaa mahdollisimman pienin ylimääräisin kilometrein eli sen auton pitää oikeasti olla täynnä korjaukseen ja huoltoon tarvittavia osia. Lisäksi pieniä pakkauksia öljyjä, pesuaineita jne jos on loppu että saa hätävaraksi mutta sen auton ei pidä olla mikään kioski.

Laskutuksesta sen vertaa että joku so***** sääntö että maksuaika olisi tyyliin 21 päivää ja laskutusväli olisi korkeintaan 6 kuukautta säästäisi paljolta harmilta.

En tarkoittanutkaan että olisi kioski, mutta ei täällä lavalin myyntimiehilläkään ole mitään koskaan mukana. Ei siis yhtään mitään. Enemmän pointtina se että esim. aktiivisuusmittaus tai robon nesteannostelija tai sitten 600l pesuainetta tilataan siltä huoltomieheltä, livenä tai vaikka sähköpostitse samalla kun tilataan se huolto. Tai vaikka karuselli vanhan aseman tilalle kunhan tämä huoltomies/myyjä ehtii olla vähän pidemmälle yhteydessä. Tuskin vähempää niistäkään tietää kuin nykyiset "omamyyjät"...