Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Valio korottaa maidon hintaa 30 prosentilla helmikuun alusta lähtien.  (Luettu 30756 kertaa)

Köyhä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 515

    uutiset
    Kotimaa

Kotimaa 10.1.2013 klo 13:00 | päivitetty 10.1.2013 klo 12:57
Valio: Kilpailuvirasto ei antanut muita vaihtoehtoja
Valion toimitusjohtaja uskoo, että maitoa myydään korkeammilla hinnoilla paljon vähemmän kuin nykyisin. Hän pelkää, että hinnoittelulla menetetään osuuksia tuontimaidolle.

Valion toimitusjohtajan Pekka Laaksosen mukaan Kilpailuvirasto ei käytännössä antanut yhtiölle muuta vaihtoehtoa kuin maidon hinnan nostamisen.

- Kilpailuvirasto toteaa, että Valiolla olisi ollut vaihtoehto laskea tuottajahintaa, mutta se on osuustoiminnallisessa ympäristössä mahdoton tehtävä. Silloin meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa hintoja.

Laaksosen mukaan se, ettei Kilpailuvirasto ole vaatinut Valiota nostamaan maitohintoja 30 prosenttia, ”pitää paikkansa ja on saivartelua”.

- He ovat laskeneet määrän senteiksi ja se vaihtelee jonkin verran. Esimerkiksi rasvattomalla maidolla se on peräti 35 prosenttia.
"Viranomaismääräystä totellaan"

Laaksosen mukaan hinnan nostaminen perustuu Kilpailuviraston määräykseen, jonka mukaan Valio tekee tappiota nykyisillä hinnoilla. Yhtiö on asiasta eri mieltä.

- Nyt lisäämme sen hintoihin eli siirrymme lailliseen tilaan. Kyseessä on viranomaismääräys, jota totellaan.

Valio aikoo valittaa Kilpailuviraston määräyksestä, koska se pitää sitä vääränä.

- Valitus tähtää siihen, että saisimme jälleen kilpailla. Kyse on hintasäännöstelystä.
"Kauppa etsii halvempia vaihtoehtoja"

Laaksonen uskoo, että korkeimmilla hinnoilla myydään paljon vähemmän maitoa kuin nykyisin.

- Joudumme nostamaan hintaa 30 prosenttia, nykyisillä hinnoilla olemme menettäneet kolmasosan liiketoiminnastamme. Meidät pakotetaan sellaiseen hinnoitteluun, jolla pelkäämme, että menetämme osuutemme tuontimaidolle.

- Jos suomalaisen maidon hinta säännöstellään keinotekoisesti näin korkealle, niin totta kai kauppa alkaa etsiä halvempia vaihtoehtoja.

Laaksonen uskoo maidon kuluttajahinnan nousevan, "ellei tuontimaitoa ala tulla halvoilla hinnoilla enemmän". Maitosodan sijaan hän puhuu kartellista.

- Tässähän syntyy kartelli, kun meidät on määrätty ylihinnoittelemaan ja muut saavat ottaa meiltä haluamansa osuudet. Ei se mitään sotaa ole, se on hinnan säännöstelyä.
Helppo se on eilinen sää ennustaa, mutta ennustappa huominen

antti-x

  • Vieras
http://yle.fi/uutiset/kilpailuvirasto_kiistaa_vaatineensa_valiota_nostamaan_maidon_hintaa/6444765

Tietääkö ne itsekkään mitä ne haluavat

Kilpailuvirasto kiistää vaatineensa Valiota nostamaan maidon hintaa
Kilpailu- ja kuluttajavirasto kiistää, että se olisi vaatinut Valiota nostamaan maidon hintaa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylijohtaja Timo Mattila. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylijohtaja Timo Mattila. Kuva: Yle

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylijohtaja Timo Mattila kiistää, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi vaatinut Valiota nostamaan maitohintoja 30 prosenttia. Virasto on Mattilan mukaan antanut Valiolle ohjeistuksen siitä, miten yhtiön pitäisi muuttaa kustannusten ja tukkuhinnan välinen epäsuhta.

Radio Suomen Ajantasassa haastatellun Mattilan mukaan Valio itse valitsee, miten se korjaa epäsuhdan ja sanoo 30 prosentin vaikuttavan aika korkealta.

Ylijohtaja Mattila sanoo Valion harjoittaneen niin sanottua saalistushinnoittelua, jossa hinnat lasketaan väliaikaisesti kustannusten alle, jotta kilpailijat pystytään poistamaan markkinoilta. Uhraukset saadaan myöhemmin takaisin nostamalla hinnat huomattavasti kilpailtua tasoa korkeammalle.

Kuten tästä voidaan päätellä, ja olen jostain kuullut jo aiemminkin, kilpailuvirasto ei ole tainnut kertoa edes sakkoesityksessään että minkä verran Valion pitäisi siitä maidosta pyytää. Ja koska Valio ja Kivi ovat eri mieltä siitä, miten kustannukset lasketaan, valion on aika vaikea varmaan kristallipallosta katsoa mitä kivi oikein eurotasolla haluaa. Nyt hinta on varmaan nostettu niin että kattaa kaikki sekä muttuvat että kiinteät kustannukset vaikka rasvat kipattaisiin Itämereen. :)

Lypsybotti

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 896
Kivin johtajalle esitetty kysymys:
Lainaus
Jos kotimainen maito kallistuu eikä mene enää kaupaksi, kotimaiset maidontuottajat kärsivät. Mitä siitä ajattelette?

- En ymmärrä tätä logiikkaa, koska minun käsittääkseni Suomessa käytetystä maidosta ainakin 95 prosenttia tuotetaan Suomessa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011016539354_uu.shtml

Tietääkö ne kivissä yleensäkään kuinka kauppa hinnoittelee tuotteensa?
Tuodaan vähän extraa, markkinat onkin täynnä ja hintaa pitää tiputtaa...
Ei ymmärrä logiikkaa...

timotej

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 977
Kyllä tässä varmaan siirrytään Arlan ja kotimaisten toimijoiden osalta selkeästi korkeampaan tukkuhintatasoon toistaiseksi. Ei tanskalaisetkaan jaksa tukea suomalaisia kuluttajia ja kauppoja iänkaikkisesti. Arla ja muut toimijat seuraavat Valion esimerkkiä hinnoittelussa. Se pelkästään terveyttää alaa. Kauppa tietysti yrittää viritellä Viron korttia uudelleen, mutta tuskinpa se ainakaan välittömästi onnistuu, kun ei ole onnistunut ennenkään.

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5501
In your dreams...  ;D

Hyvä jos nykyinen tilityshinta saadaan pitää pitkässä juoksussa.
Oot sää kyllä melkonen pelle.
Itket täällä päivästä toiseen kuinka kustannukset karkaavat eikä tuottajahinta pysy perässä. Nyt iloitset siitä kun se sun ihannoimas suuri punainen sai jäädytettyä hinnat pitkäksi aikaa ja vielä paremmalla tuurilla laskettua sitä.

sjk

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1784

Kiskolahan vasta mettii kaupalle myytävän maidonhintaa.Ei taida inkkuleiriin tulla Valion suuruista hinnannousua.Siinähän jää pian omakin maito myymätä,kun lahden takaa saa niin paljon halvemmalla.Inkkuleirin ideologialla nyt heidän pitäisi siirtyä valiolaisiksi,mikäli se kuluttajahinnan nousu on kerran kaikki kaikessa.

ravenlord

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1648
Ratkaisu: valion fuusio arlaan. Ongelma katoaa.
Asiaan kuin asiaan, asiaton vastaus :)

Lypsybotti

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 896
2011 verotilastojen kertomaa:
Elinkeinon harjoittajat vs. maatilatalouden harjoittajat maksoivat käytännössä yhtä paljon veroja per nuppi 2011.
Molempien ryhmien osuus kokonaisveropotista oli 5% kummankin.
Sitten jotkut vielä väittävät, ettei maanviljelijät maksa veroja...

Tilastoharhaa...

Lienet löytänyt sen verotilaston jossa maatalouden harjoittajat maksavat veroja noin 1,5 miljardia? Kun maataloustulo on vain noin 0,7 miljardia ja se suurinpiirtein vastaa verotettavaa tuloa niin siitä on aika paha maksaa veroja 1,5 miljardia?

Mites tuo on mahdollista? Kun ei matematiikka oikein täsmää? Kun verottaja tilastoi niin tilastointi tapahtuu perhekunnittain. Jos perhekunnasta joku palauttaa 2-verolomakkeen niin perhekunta tilastoidaan maatalouden harjoittajiksi. Pääsääntöisesti. Tarkoittaa sitä että kaikki tulot mm vaimon palkkatulot ja sitä rataa tilastoidaan maatalouden harjoittajien tuloiksi je veroiksi. Ja kun muutenkin tiedetään että maatalouden harjoittajien tuloista keskimäärin noin 30% tulee maataloudesta ja loppu muualta niin alkaa selvitä miten on mahdollista?

Mutta että maataloudesta maksetaan tosi vähän veroja.
Nii, maatilatalous. Eri asia kuin maatalous...
Kohdasta välittömät verot:
Maatilatalouden harjoittajia 176599, verot per maksaja 8526€.
Elinkeinonharjoittajia 161623, verot per maksaja 8891€.
Palkansaajia 2504167, verot per maksaja 7324€.

http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/maksetutverot/maksetuttuloverot/

Miksi maataloudesta pitäisi maksaa enemmän veroja, jos siitä ei jää enempää tuloja?
Maksaako firmat enemmän tuloistaan veroja, mitä verottaja vaatii? Epäilen. ;D
Mä oon kuullu vähä juttua, että firmat kierrättää tulojaan jotsakii jänskästi kaiken muun lisäksi... :-X

Muujussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1685
Nii, maatilatalous. Eri asia kuin maatalous...
Kohdasta välittömät verot:
Maatilatalouden harjoittajia 176599, verot per maksaja 8526€.
Elinkeinonharjoittajia 161623, verot per maksaja 8891€.
Palkansaajia 2504167, verot per maksaja 7324€.

http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/maksetutverot/maksetuttuloverot/

Vale, emävale, tilasto... Tästä juuri huomataan miten vaarallista on ottaa tilastoista irrallisia yksittäisiä lukuja ja heitellä niitä tajuamatta niiden sisältöä...

Hei haloo? "Maatilatalouden harjoittajia 176599". Siis 176.599. Maatiloja on enää 60.000. Ja 176.599 / 60.000 = 2.94 eli likimain kolme osallista jokaisessa maatilassa. Jo pelkästään lähes tästä on pääteltävissä että tuosta 8.526 euron verosta suurin osa on peräisin muualta kuin maataloudesta. Vai voitko väittää että jokaisella 60.000 maatilalla olisi kolme täyspäiväistä osallista jotka saavat siitä elantonsa. Suurin osa tuosta on palkkatuloista maksettuja veroja, sitten on metsätuloja, kaivuriurakointia, maatilamatkailua ym sivuelinkeinoa.

Mutta ei tästä sen enempää. Maataloudesta maksetaan veroja varsin vähän. Sen voi päätellä siitä että maataloustulo (likimain verotettava tulo) on luokkaa 700 miljoonaa ja tiloja on 60.000 eli 11.700 per tila ja siitä sitten verot niin ei siitä paljon kerry? Monella tilalla 70-80-90% tuloista tulee palkkatuloista mutta niin vain kaikki tilan tulot tilastoidaan maatalouden harjoittajien tuloiksi, ei palkansaajien tuloiksi. Oikein vai väärin?

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
In your dreams...  ;D

Hyvä jos nykyinen tilityshinta saadaan pitää pitkässä juoksussa.
Oot sää kyllä melkonen pelle.
Itket täällä päivästä toiseen kuinka kustannukset karkaavat eikä tuottajahinta pysy perässä. Nyt iloitset siitä kun se sun ihannoimas suuri punainen sai jäädytettyä hinnat pitkäksi aikaa ja vielä paremmalla tuurilla laskettua sitä.
Kiskolahan vasta mettii kaupalle myytävän maidonhintaa.Ei taida inkkuleiriin tulla Valion suuruista hinnannousua.Siinähän jää pian omakin maito myymätä,kun lahden takaa saa niin paljon halvemmalla.Inkkuleirin ideologialla nyt heidän pitäisi siirtyä valiolaisiksi,mikäli se kuluttajahinnan nousu on kerran kaikki kaikessa.
  Taitaa vaan synapsit kulkeneet persnahan kautta ettei vaan tehdä enää tarjousta oman tarjouksen alle kuten vuonna 2009 talvella...
Ai punainen sai jäädytettyä hinnat...  ;D   Tätäkö siellä tupailloissa hoetaan mantrana?

 skj tietää jo tarkalleen mitä keisari nostaa hintaa ?    Taitaa olla puurot ja vellit sen verran
sekaisin ettei tuottajahinnoille paljon riitä ajatusta tässä vaiheessa.
Punainen lanka on rationalismi...   Näin ainakin maastullista sai lukea ennen joulua.    :P
Tuskahiki on köyhän sauna...

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
In your dreams...  ;D

Hyvä jos nykyinen tilityshinta saadaan pitää pitkässä juoksussa.
Oot sää kyllä melkonen pelle.
Itket täällä päivästä toiseen kuinka kustannukset karkaavat eikä tuottajahinta pysy perässä. Nyt iloitset siitä kun se sun ihannoimas suuri punainen sai jäädytettyä hinnat pitkäksi aikaa ja vielä paremmalla tuurilla laskettua sitä.
    Kommenteista päätellen sulla ei ole paljonkaan hajua tulevasta seuraavasta 5
vuodesta maitosektorilla.
Eikä paljon kannata sillä päätä vaivatakaan, koska pohjoinen tuki pelastaa sut tulevalta...

Mitä meillä täällä etelässä on vaakakupissa, niin se on eri juttu.    Näyttää siltä, että 141 .tuki
menetetään seuraavaksi.     Kotieläin - ja kasvinviljelytilan tuet lähenee toisiaan. Sama siellä
pohjoisessa, mutta täällä se tuntuu prosentuaalisesti enemmän suhteutettuna tulokseen.

Tätä tarkoitin, ettei nykyistä hintaa pysty pitämään pitkässä juoksussa.   Aikajakso vuosia.  :-[
Tuskahiki on köyhän sauna...

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
In your dreams...  ;D

Hyvä jos nykyinen tilityshinta saadaan pitää pitkässä juoksussa.
Oot sää kyllä melkonen pelle.
Itket täällä päivästä toiseen kuinka kustannukset karkaavat eikä tuottajahinta pysy perässä. Nyt iloitset siitä kun se sun ihannoimas suuri punainen sai jäädytettyä hinnat pitkäksi aikaa ja vielä paremmalla tuurilla laskettua sitä.
    Kommenteista päätellen sulla ei ole paljonkaan hajua tulevasta seuraavasta 5
vuodesta maitosektorilla.
Eikä paljon kannata sillä päätä vaivatakaan, koska pohjoinen tuki pelastaa sut tulevalta...

Mitä meillä täällä etelässä on vaakakupissa, niin se on eri juttu.    Näyttää siltä, että 141 .tuki
menetetään seuraavaksi.     Kotieläin - ja kasvinviljelytilan tuet lähenee toisiaan. Sama siellä
pohjoisessa, mutta täällä se tuntuu prosentuaalisesti enemmän suhteutettuna tulokseen.

Tätä tarkoitin, ettei nykyistä hintaa pysty pitämään pitkässä juoksussa.   Aikajakso vuosia.  :-[
sitten kun kiintiöt poistuu,niin,,,,,,,,,,
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

krest yanin

  • Vieras

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Tämän Kivin päätöksen mukaanhan  jos Valio nostaa tuottajahintaa, on myös kauppaan myytävän maidon hintaa nostettava.
Mystinen kesälaatumies

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52000
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Tämän Kivin päätöksen mukaanhan  jos Valio nostaa tuottajahintaa, on myös kauppaan myytävän maidon hintaa nostettava.

Jälkitili????
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159