Kanadalaisia ay- sonneja on käytetty ensimmäisen kerran joskus 1980- luvulla jolloin muutama sikäläinen oli isäsonnikäytössä. Uudelleen niitä alkoi tulla Suomeen reilu kymmenen vuotta sitten, jollin maahan tulivat ensimmäiset Semexin holsteinannokset.
Olin itse tilaamassa noita ensimmäisiä holsteinannoksia, joten kokemusta on sen rodun osalta niin pitkään kuin se ylipäätään on Suomessa mahdollista. Ko. firman annoksia on ollut käytössä vaihtelevia määriä. Nykyään hyvin vähän, välillä käyttö oli aika lailla laajempaakin.
Ajatus siitä että jonkin firman holsteinsonni olisi ansiosta muita parempi tai varmempi valinta on omien kokemusten huteralla pohjalla.
Arvostelut kannattaa opetella lukemaan ja ymmärtämään joka tapauksessa huolella, olettaen että haluaa itse asettaa suuntaviivat tavoitteille ja vähän katsoa sen perään miten niihin pyritään.
Katselin itse jokunen aika sitten "firmaa vaihtaneen" ay- robottikarjan typpipöntön sisältöä ja kyselin jalostustavoitteita. Rakenne oli tärkeä, toinen hyvin tiukka kriteeri oli hyvin alhaisen lypsynopeuden nostaminen. Tilalle oli tehty jalostussuunnitelma ja samalla myyty sonnivalikoima jossa ei periaatteessa ollut yhtään lypsettävyyttä selkeästi nostavaa sonnia. Omistajalla ei ollut itse tuota huomannut ollenkaan, enkä sitten itsekään viitsinyt karjanomistajan hyvää mieltä pahoittamaan kun oli sen verran innostunut "uudesta suunnasta".
Jupexxin kanssa olen kyllä vähän samaa mieltä ja vähän hu*****neena sivusta seuraillut, että osa, ei toki kaikki, uuden firman asiakkaaksi siirtyneet karjanomistajat hehkuttavat aika surutta melko aikaisessa vaiheessa.
Kanadalaisia sonneja on ollut tarjolla monena vuosikymmenenä. 80-luvun sonni oli Commander mikä oli maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä sonni ay-jalostuksessa. 90-luvun alussa silloinen SKJO toi Suomeen Rebel nimistä sonnia mikä on myöskin voimakas rakennesonni oli mm. Pardnerin emänisä. Rebel oli hiukan meillä myös sonninisäkäytössä. Lisäksi oli píeniä annoksia sonnista Liberator ym. mutta kun huomattiin ettei niistä järin maito tullut, joten SKJO menetti niihin kiinnostuksen. Seuraava siementuonti missä tuli Amerikasta Tridenttia ja Heligoa sekä myöhemmin Semex Swedenin kautta Kanadasta Jerryä, Pardneria muutti koko homman suunnan. Amerikan tuonneista on jo 13-14 vuotta aikaa ja Kanadan tuonneista vähintään se 10 vuotta. Osa ay-rodun jalostajista olivat lopen kyllästyneitä huonoon rakenteeseen ja nuo em. sonnit raivasivat tietä. Nuo neljä sonnia ovat edelleen erittäin hyviä sonneja että tosiaan parhaasta päästä, joten valinnat menivät nappiin.
Sen jälkeen osa valinnoista ovat olleet huonoja Suomeen, kuten jenkit: Wandringeye, Ripken ja Trident´s Lot eivät pelittäneet Suomessa lähes ollenkaan, myös Kanadalainen Pat Laro oli melko pohjanoteeraus ja joukko muita eli jos aloitussonnit olisivat olleet näiden tasoisia niin saattaa olla että kanukkien esiinmarssi olisi jäänyt puolitiehen.
Tiloilla innostus on ollut kankkeihin kovaa, alkuun jopa jalostusneuvojat olivat niistä innoissaan sillä IB-jalostusarvot olivat korkeita ja tuotosindeksitkin korkeita. Sitten pommi putosi, jalostusarvot ja indeksit putosi. Silti Faba satsasi niihin; niitä otettiin jalostusohjelmaan mukaan ostamalla niiden poikia ja myöhemmin puhtaita alkiosonnejakin. Vaikka niitä ei olekaan enää VG;n jalostusohjelmassa niin silti niiden tuleminen oli tarpeellista; rakennejalostus sai vauhtia ja rakennetta alettiin enemmän jalostamaan myös suomalaisen äykyn puolella. Prosessti on ollut hidas ja hajontaa on reippaasti, mutta välillä saa todella hyvärakenteisia lehmiä täysin ilman kanadanvertakin.
En ole siis 100% kanukkiallerginen mutta suhtaudun niihin nykyään kriittisemmin. Lisäksi suosin suomalaista, tykkään suomiäykyn sisukkaasta persoonallisesta luonteesta ja niiden positiivisesta asenteesta. Melkein aina kanukkisukuisilla on sellainen negatiivinen asenne ja persoonaton luonne. Lehmät ovat meille myös kumppaneita eikä mitään tuotantokoneita, siksi persoonallisuus on minulle tärkeää. Siksi suomalainen äykky eikä mikään holstein tai kanukki.
