Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Liete ja viljan kylvö samalla kertaa  (Luettu 17414 kertaa)

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Tosta urakoinnista vielä, että kyllähän urakointi joissain tilanteessa ajaa asiansa, mutta silti epäilen homman toimivuutta. Mekin suostutaan harkitsemaan urakoitsijaa heti kun saadaan sellanen sopimus, että urakoitsija tulee silloin kun mä soitan, että nyt on se hetki kun meidän lietteet ajetaan. Sitä on ihan turha 4 kk ennen varailla kun et voi tietää onko pellot sillo toukokuun tokalla viikolla siinä kunnossa, että sinne tarvitsee lietettä ajaa.

Tottahan se on, että sikalassa saattaa tulla tappiota sillä aikaa, mutta sinne on ainakin vielä toistaiseksi löytynyt työntekijöitä toukojen ajaksi. Eikä tuo nykynen 15 vuotta vanha lietevaunu näytä antautumisen merkkejä, onneksi tuli silloin ostettua kunnollinen, kun ne oli vielä järkevissä hinnoissa. Nyt jos joutuisi vaunun hommaamaan niin sitten tarvitsisi miettiä tosi tarkkaan. Omasta mielestä homma on sujunut tolla nykyselläkin vaunulla kivuttomasti ettei sen puoleen ole tarvetta. Ainoastaan siis alkuperäisenä ajatuksena oli, että voisi yhdistää kylvön ja lietteen levityksen. Lähempä toteutumista kuitenkin varmaan on, että tuohon lietevaunuun tulee joko hankittua jonkinlainen multain tai sitten rakennetaan se itse.

Ajatusta täytyy lähteä kehittämään nyt sitten siihen suuntaan, että liete tulisi saada eri vakoon kuin siemenet. Vai toimisiko tuollainen claydonin suorakylvökoneissa käytetty ratkaisu, jossa eka piikki tekee kapean ja syvemmän uran johon normaalisti lannoite sijoitetaan. Tähän nyt siis ohjattaisiin liete. Takimmainen piikki kulkee samaa uraa kylväen siemenet lähemmäs pintaa lannoiteuran molemmin puolin. Tässä tapuksessa voisi luulla,että jos eka piikki kulkee vaikka 10 cm syvyydessä niin lietettä ei tollasen 30 kuutiota hehtaarille määrällä enää tulisi pintaan asti. Vetovoiman tarve tullaisessa vain on aika valtava. Ja toisekseen savimaalajisen pellon rouhiminen keväällä tuolla tavalla on aika arveluttavaa.

Mutta jos siis siemenet ja liete menisi eri vakoon niin onko ideoita onko järjestyksellä väliä eli siis kummat vantaa olisi eka? Lietteen sijoitus voisi kai onnistua s-piikki tyypisellä ratkaisulla ja siemenille sitten kaksoikiekko?

Se joka menee syvemmälle laitetaan ensimmäisillä vantailla. Mutta tuo syvemälle laitettava liete nostaa siemenet pintaan kuitenkin jos rivivälit eivät ole ihan balansissa.

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5859
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Kyllähän tuossa voisi olla ideaa että liete on sijoitettuna lähelle siemenriviä.
Viime kesän alku oli täällä meillä tosi kuiva ja ilmeisesti sen seurauksena naapurin vehnämaassa näkyi koko kesän keväällä ennen kylvöä hieman kylvösuuntaan nähden poikittain multaimella levitetty lanta kasvustossa todella paljon tummempina raitoina.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse multaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

+250

  • Vieras
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse m ???ultaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
No miksei sitä siementä voi sekoittaa jo lietemontus?
Kevyt äestys vain lietteen levityksen jälkeen.Jäis koko kylvö pois viljelystä

Kyl sen voisi. Itäähän vilja vaikka se menisi lehmän läpi kokonaisena. Kun vaan saisi tasan

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964

No kyllä menee sitten sattuman kaupalla :(   Lietemäärää voi haluta vaihdella eri lohkoilla ja joka pöntöllisessä tuskin on läheskään samaa siemenmäärää.   Tarkoitukseen rakennetulla laitteistolla olisi aivan samalla lisättävissä joka säiliölliseen siemenet kun säiliön täyttää.
  Voisi laittaa kärryyn esimerkiksi kaksi pumppua, toinen sekoittaisi koko ajan ja toisen voisi viritellä käännettäväksi sekoitusasennolle erillisellä venttiilillä. Ei olisi vaikea toteuttaa :o

Eri kätevä systeemi lietemontussa sekoitus jos haluaa kylvää vaikka useampaa kuin yhtä kasvilajia eri pelloille..  ::)

aurajokilaivuri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2449
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse multaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.

Tuolla systeemillä homma sujuu kyllä paljon nopeammin siten että ensin ajetaan siemenet huiskalla pintaan ja sitten seuraavaksi vaunulla liete perään.

+250

  • Vieras
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse m ???ultaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
No miksei sitä siementä voi sekoittaa jo lietemontus?
Kevyt äestys vain lietteen levityksen jälkeen.Jäis koko kylvö pois viljelystä
Eri kätevä systeemi lietemontussa sekoitus jos haluaa kylvää vaikka useampaa kuin yhtä kasvilajia eri pelloille..  ::)
No kato tietysti ensin levitetään ilman siementä niihin mihin halutaan jotain muuta kasvia.Sitten loppu montulliseen kipataan kaurakuorma :P
Tai toisaalta eihän se montullinen mullakaan riitä kuin 90ha,pitää loput ajella ilman lietettä :-[

aurajokilaivuri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2449
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Lietemäärää voi haluta vaihdella eri lohkoilla ja joka pöntöllisessä tuskin on läheskään samaa siemenmäärää.   Tarkoitukseen rakennetulla laitteistolla olisi aivan samalla lisättävissä joka säiliölliseen siemenet kun säiliön täyttää.

Joku puhallin tai ruuvi lykkäämään siemenet lietteen sekaan ennen jakajaa tai suoraan jakajaan. GPS:tä tai traktorista nopeustieto niin saa syötettyä vakiomäärän/ha nopeudesta ja lietteen määrästä riippumatta.

Ja sitten vaan suunittelemaan vannasta jolla saa lietteet ja siemenet sopivaan syvyyteen maahan..

Tuumaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 922
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse m ???ultaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
No miksei sitä siementä voi sekoittaa jo lietemontus?
Kevyt äestys vain lietteen levityksen jälkeen.Jäis koko kylvö pois viljelystä
Poikkee katteleen lamella kylvetty ja äestys päälle.
Maestrolla et saa yhtään sen tasaisempaa orasta. ;)

Maestrolla tulleet "huittis"malliset raidat on sertisiemenessä olleista oljenpätkistä johtuvia ;D
Sähän olet huomannu että pellon reunat harvoin menee lakoon.Kannattaa jättää kasvustoatukevia raitoja 8) ;D ;D

kaaleppi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 762
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse m ???ultaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
No miksei sitä siementä voi sekoittaa jo lietemontus?
Kevyt äestys vain lietteen levityksen jälkeen.Jäis koko kylvö pois viljelystä
Poikkee katteleen lamella kylvetty ja äestys päälle.
Maestrolla et saa yhtään sen tasaisempaa orasta. ;)

Äestäminen paikannee tämän kylvömetodin epätarkkuutta. Siemen melko varmasti lajittuu vaunussa, jossa ei ole sekotusta tai se on avuttoman huono. Silloinhan sitä leviää yhtäälle enemmän ja toisaalle vähemmän.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Liete ja viljan kylvö samalla kertaa
Eikös vepi tehnyt lietevaunua johon sai lisävarusteena s-piikki äkeen taakse m ???ultaimeksi. Traktorin keulalle junkarin tai muun vastaava pneumaattinen apulannanlevitin johon viljan siemenet kyytiin.

Ainoa haittapuoli tuossa yhdistelmässä on se että homma saattaa mennä hitaaksi kun pitää ottaa siemeniä ja lietettä käytännössä samalla kertaa kyytiin.
No miksei sitä siementä voi sekoittaa jo lietemontus?
Kevyt äestys vain lietteen levityksen jälkeen.Jäis koko kylvö pois viljelystä

Kyl sen voisi. Itäähän vilja vaikka se menisi lehmän läpi kokonaisena. Kun vaan saisi tasan
No kyllä menee sitten sattuman kaupalla :(   Lietemäärää voi haluta vaihdella eri lohkoilla ja joka pöntöllisessä tuskin on läheskään samaa siemenmäärää.   Tarkoitukseen rakennetulla laitteistolla olisi aivan samalla lisättävissä joka säiliölliseen siemenet kun säiliön täyttää.
  Voisi laittaa kärryyn esimerkiksi kaksi pumppua, toinen sekoittaisi koko ajan ja toisen voisi viritellä käännettäväksi sekoitusasennolle erillisellä venttiilillä. Ei olisi vaikea toteuttaa :o

Mutta toimiva menetelmä jos ideana on kadottaa sonta ja saada pellosta tuet  ;D

Teoriassa: Jos sekottaisi siemenet laihaksi "puuroksi" erilliseen säiliöön ja johtaisi tämän "siemennesteen" omalla putkella lietevantaille, niin saisi tasan  ;D

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7085

Etunostolaitteeseen Elho tms. vastaava pneuma, työleveys kärryn multainta vastaavaksi. Olisi helppo ajettavakin, maapyörällä syötön säätö. Vastaisi lähinnä etukone/takakone niittomurskainta... Mutta miksi säätää, kun voi ajaa erillisellä ajollakin. Päivässä pöläyttää isolle alalle siemenet kun kahteen mieheen touhuaa, ei tartte järjestellä lietteen ajon oheen oheistoimintaa ::)

Tuolla tavoin on tullut kylvettyäkin, ja toimii. 
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)