Jostain syystä ihmiset unohtaa sen vanhan totuuden että vuodet ei ole veljeksiä. Ihmiset rakastaa ennustettavuutta ja säännönmukaisuutta ja nyt kun on paljon peltoja kynnetty ja kevytmuokattu, se osoittaa että viljelijät odottavat ensi kesän olevan tämän kesän toisinto, että muka taas sataisi alkukesänä paljon. Tämähän on täysin epärationaalista ajattelua. Ennemmin kannattaa tukeutua tilastoihin ja niiden mukaan todennököisempää on taas kuiva alkukesä kuin märkä alkukesä. Tietysti voi käydä niinkin kuin kävi alkukesänä 2021, eli ensin on kuivaa, sit kylvöjen päälle sataa viikossa 100 mm , jolloin oraat tukehtui veteen ja sen jälkeen on kuukauden taas hellettä.
Vuodet ovat sillä tavalla veljeksiä, että esimerkiksi 50-60 - vuoden jaksoja seuraamalla kesäisin näkyy 4-5 vuoden kuivuuskausia ja taas vaihteeksi useamman vuoden kosteita kausia, esimerkiksi 1980-luvulla. Puhumattakaan useasta lumitalvesta peräkkäin, niin kuin 2010- 2012, tai pakkastalvista 1985- 1987. Kesäkuiden sademääriä seuraamalla näkyy selvä jaksollisuus: 2012-2017 kosteat kesäkuut , 2018 - 2023 kuivat kesäkuut. Jokainen vuosi on satunnainen tapahtuma, mutta maapallolla on selvästi pitempiä kuin vuoden mittaisia sääjaksoja, jotka voivat vaikuttaa perussateisuuteen - johon edelleen tulee mukaan satunnainen vaihtelu.
Tuosta kyntämisestä, kyntökoneen päältä sen syyn näkee, miksi ei tällä paikalla kevään sänki välttämättä ole paras vaihtoehto, kyntökerros on pinnasta hedelmättömän kova, kuin tien pohjaa. Kuin kyntäisi alkavaa routaa. Pohjalta tulee kuiva maaperä, vaikka pinnalla on plitkuvia vesilätäköitä, vain vähäisiä tihkusateita ollut viime viikkoina. Kela-apumies tauolla ihmettelikin, että kuivaan vaonpohjaan valui viilun välistä vesi, pinnalle pyörähtänyt viilun päällys kuitenkin oli ihan kuivaa, eikä edes tarttunut pyörään.
2018 jälkeen ajatus oli, että kuivat kesät voivat tulla jäädäkseen, ja asialle täytyy tehdä jotakin. Silloin keskisadot olivat siinä 3,3 - 4 tonnia, 7 tonnin panostuksella, ja tuntui, että jotakin pitää tehdä. Suomen kokonaissato oli silloin vain 2,6 - 2,7 miljoonaa tonnia, ja suorakylvöä, kevytmuokkausta ja kevätsänkiä oli jo silloin käytössä, kyntäjät kuulemma olivat luusereita. Että ei se viljelyteknologia silloinkaan satoa pelastanut. 2017 oli syysrapsia, syysruista ja palkohernettä. En osannut pitää sitä vuotta katastrofina, varsinkin kun naapureilla oli suuria ongelmia saada kevätvehnät ja muutkin kevätviljat mahtumaan minnekään, kun sitä tuli aina vaan kärrykaupalla lisää, pienestäkin siipaleesta pellon keskellä. Paikkakunnan kevätkyntömaat ottivat runsaat sateet sisäänsä. 2019 hiukan kosteammasta vuodesta en päässyt täysin osalliseksi. Koska enimmäkseen syysvehnä ja ruis. Mutta muutamasta pitkään kevätmuokatusta ohrapalstasta (uusia vuokramaita) näin jo oireen, miksi ei satoa irronnut, miksi, miksi, kun taas sain oman ennätyssatoni huolella kynnetystä peltolohkosta.
Ja ei niin vakavasti kuivat vuodet alkoivat vaivata kuivuusoireilla, kun kevätviljat ohjautuivat kevätsängille: parin viikon kuiva jakso tappoi viljat, sitä aloin ihmetellä. Kunnes luin jostakin ulkomaalaisesta julkaisusta kylvöanturasta, aikaisemmin olin lukenut ruotsalaisesta ilmiöstä, jota nimitettiin kiekkomuokkain-anturaksi. 15 sentin välein kylvösyvyyden pohjaa hiertävät kiekot saattavat vuosi vuodelta tehdäkin tiukan kerroksen sopiviin savimaihin. Kyntöanturaa kritisoitiin aikanaan kovasti, ja väitettiin traktorin pyörän hiertämäksi: No, kivikovat rättirenkaat luistavana ja kaksisiipinen aura. Totta kai. Nyt on 4-5 siipeä ja vyörenkaan jälki vain joka viidennessä vaossa, esimerkiksi. Ja kuivan murustuva maaperä, aura irrottaa vaon pohjasta maata liuskeina, ei hierrä kiiltäväksi ollenkaan. Onneksi varauduin vuosi sitten syysvehnän kylvöön, jäi tekemättä, mutta kevääksi oli sattumakynnös. Ja kuin kotiin olisi palannut pitkän tauon jälkeen: oraat itivät ja tummuivat, kasvu oli kovaa, eikä heinäkuun helle valkaissutkaan viljaa. Sanoin jo joskus aikaisemmin, että itku meinasi päästä, kun samasta rinteestä vuosikausien 10 hl muuttui 100 hl:ksi.
Toki suorakylvö on maailmanlaajuisesti ollut ratkaisu ruohoarolla viljelyyn, multa ei lähde pölymyrskyjen mukaan ja eroosio ei pääse tarttumaan ravinteisiin. Mutta samaa peltoa vaikkapa 50 vuotta seuraamalla voi kyllä tehdä johtopäätöksiä onnistumisesta, kevätsänkimuokkausta käytettiin 1960-luvulla, karjatilalla kun tahtoivat kyntöhommat olla takasijalla, ja tuossa kanalan seinustalla on puolikkaita auran leikkureita nippu, kun pakkaset yllättivät. Kyllä, silloin routa yllätti jo näihin aikoihin marraskuulla, eikä vasta helmikuulla niin kuin nykyään. Että pakosta jäi sänkiä kevätmuokattavaksi. 1930-luvulta viljellyt isäukko tuomitsi kevätkynnön, oli vielä lähempää rannikolta kotoisin ja kuivia kesiä kokenut, mutta muita sänkimuokkauksia kokeiltiin syksyn kyntöjen peruunnuttua, ja joskus menestykselläkin. Kultivaattori, lapiorullaäes ja lautasäes olivat käytettävissä 1970-luvulla. Meillä oli kehno kiekkovannaskylvökone 1970-luvun alkupuoliskolle, kunhan pyöränjälkien kuohkeuttimet otti ylös, kulki kylvökone pahnassakin ihan hyvin. Sitten kun siirryttiin 1970-luvun puolivälissä kylvölannoitukseen, ei pahnaputu ollut ihanteellinen kylvöpohja sille Juko-haravalle. Silloin sai vielä polttaa pahnat ja sänget, ja poltetulle sänkimaalle tulikin hyvä kasvusto, tuhka toimi lannoitteena.
-SS-
