Esimerkiksi tämän kaavion perusteella voidaan sopia, että jos tuotantokustannusten suhde tuotetun hyödykkeen määrään on yli 150% , on kyseisen maakunnan maatalous turhaa ja sen voi lopettaa.
-SS-
Suunnitelmataloutta tarjotaan siis ratkaisuksi. Mun mielestä 10-15 vuotta staattista tilannetta kertoo, ettei ko. yrittäjällä ole haluja kehittää toimintaa. Normiyrityshän ei noin pysty toimimaan, aina on tehtävä jotain muutoksia.
No kehittäminen siis tarkoittaa, että veronmaksajan taskusta kauhotaan rahaa yhä suuremmalla volyymilla ja suuremmilla koneilla. Veronmaksajalle ei nykyisellään tule suuresta volyymista mitään etua, pikemminkin päin vastoin. No, viimein sentään tuli tukikatto. Toisaalta, jos tietyn tilakoon alle jäävä viljely tulisi laajemmalti hallinnon päätöksellä maataloustukien ulkopuolelle, sehän se vasta ruuan kuluttajan/veronmaksajan kannalta olisi optimaalisin vaihtoehto ! Ja viljaliike maksaa pientuottajalle pienempää hintaa, lisäksi investointituet ovat pientuottajan saavuttamattomissa. Keräilykuluihin kansantalousmielessä on turha vedota, rahdinhan maksaa jokainen vähäpätöinenkin harrastaja itse.
Muuten ei asiaa voi tulkita vuodesta toiseen, siis että parhaidenkin tilojen kirjanpitoainistoista ilmenee, ettei suurtuotannossakaan välitön tuotantohyödykkeiden myyntitulo riitä korvaamaan tuotantopanosten kulutusta.
Tuota korskeata bizzznesajattelua siis vierastan, pitäisi pitää suu pienemmällä, silti. Jos ajattelee sitä vuosittaista MMM tilitystä kuitenkin sinnekin tehoyksikköön.
-SS-