Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe "Pellot väärässä paikassa...."  (Luettu 8211 kertaa)

emo-heikki

  • Vieras
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."

Yksi hyvä tukihölmöilyn esimerkki on ollut Kittilän mullunavetta.

Jos en väärin muista, oli tuolloin maa- ja metsätalousministerinä Jari Koskinen (kok) ja siihen aikaan oli järjestelmä, jossa saadakseen laajaperäistämislisän, piti sonnitilallisen laiduntaa yhtä eläinryhmää. Niinpä etelän mulluntuottajat kierrättivät samaa eläinparttiaa vuorollaan jokaisella tilalla ja kierroksen päätteeksi mullut kuskattiin kittilään, pidettiin siellä lakisääteiset 60 päivää, jonka jälkeen mullut ajettiin teuraiksi saaden Kittilän alueelle kuuluvat C4-alueen pohjoiset tuet.

Joo, mutta se pohjoinen tuki tulee vain tolta 60 pv, jonka se sonni on siellä kittilässä, teuraspalkkio taisi olla se oikea syy ...
Nyt koko paska on vuokrattuna kaivosyhtiöille, eikä siellä ole kantturan kantturaa enää sisällä ...

Väärin. Laajaperäistämispalkkion eräänä ehtona oli laiduntaminen ja se tapahtui teurashiehoilla, sillä kuka hullu sonneja laiduntaisi. Teurashieho saa pohjoisen tuen eläinkohtaisena tukena, jonka suuruutta en muista. Teuraspainominimi oli 160 kiloa ja tuki C1-alueella oli noin 250€/eläin, Kittilässä ehkä tuplat. Tämän lisäksi ao. tilat saivat jokainen laajaperäistämispalkkion jokaiselle omistamalleen sonnille.

Ei saa teurashieho kansallista pohjoista eläintukea, mutta se saa muistaakseni erittäin hyvä teuraspalkkion.
Itseasiassa se on ihan sama pidätkö hiehoja vai sonneja, eläinpaikkaa kohti tulos on sama.

Jos rehellisiä ollaan, on teurashiehon saama teurastuspalkkio juuri pohjoista tukea. Lueppas uudelleen saamasi pohjoisen tuen tukipäätös. Tuki maksetaan ennakkona huhtikuun lopussa (80 % arvioidusta eläinmäärästä)  ja loppu sitten, kunhan totuus selviää.

Juu, juu jos noin tulkitaan, sitähän se silloin on ...
En vaan koskaan ole ajattellut asiaa noin.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Se on muuten kummalista kun täällä huudetaan naama punaisena niistä ÄLYTTÖMÄN suurista TUNDRA tuista, niin kainuusta ylöspäin pelto taitaam aksaa jotain 2000€/hehtaari enintään ja tuolla etelässä ab-alueella MISSÄ ei kuulema makseta MITÄÄN tukia pelto maksaa luokkaa yli 10000€/hehtaari! Eikös sen pitäisi olla toisin päin jos pohjoisessa maksetaan enemmän tukea? :o

Ei ole ostajia, kun kukaan ei halua jatkaa.

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Se on muuten kummalista kun täällä huudetaan naama punaisena niistä ÄLYTTÖMÄN suurista TUNDRA tuista, niin kainuusta ylöspäin pelto taitaam aksaa jotain 2000€/hehtaari enintään ja tuolla etelässä ab-alueella MISSÄ ei kuulema makseta MITÄÄN tukia pelto maksaa luokkaa yli 10000€/hehtaari! Eikös sen pitäisi olla toisin päin jos pohjoisessa maksetaan enemmän tukea? :o

Ei ole ostajia, kun kukaan ei halua jatkaa.

Juu mut kun luulis että ne teppo duunarit ostelis niitä pohjoisen peltoja kun niihin saa paremman tuen.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

emo-heikki

  • Vieras
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Se on muuten kummalista kun täällä huudetaan naama punaisena niistä ÄLYTTÖMÄN suurista TUNDRA tuista, niin kainuusta ylöspäin pelto taitaam aksaa jotain 2000€/hehtaari enintään ja tuolla etelässä ab-alueella MISSÄ ei kuulema makseta MITÄÄN tukia pelto maksaa luokkaa yli 10000€/hehtaari! Eikös sen pitäisi olla toisin päin jos pohjoisessa maksetaan enemmän tukea? :o

Ei ole ostajia, kun kukaan ei halua jatkaa.

Juu mut kun luulis että ne teppo duunarit ostelis niitä pohjoisen peltoja kun niihin saa paremman tuen.

Oikeastaan eniten niistä tundratuista huutelee pieni vähemmistö etelässä, joka ei ole koskaaan töitä tehnytkään, duunareita ne ei kyllä ole ....

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Joukko Etelän viljelijöitä olisi investoinut sinne Tornion navettahankkeeseen.

Mutta eipä onnistunut.    Ruususen unta nukkuva MTK sai tukikaton aikaiseksi, ja torppasi hankkeen.
Pohjoinen tuki on tarkoitettu paikalliselle väestölle...    siinäpä selitys !

Mitä sieltä peltoja kannattaa haalia, jos ei saa rakentaakaan.    >:(
Tuskahiki on köyhän sauna...

Mielestäni se oli oikein, lihantuotannossa on tommonen tukikatto ja se itseasiassa tulee hyvin nopeasti vastaan, miksi helvetissä maitopuolella pitäisi olla eri säännöt kuin muilla on.

Husokki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2537
  • Mikä sielä pistää vastaan, köyhyyskö?
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Tukikatot on kepun koivu, tähti, punainentupa ja perunamaa ajattelua, mikä ei perustu yhtään mihinkään.
Käteinen ratkasee

emo-heikki

  • Vieras
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Tukikatot on kepun koivu, tähti, punainentupa ja perunamaa ajattelua, mikä ei perustu yhtään mihinkään.

Kaikilla tuilla pitäisi aina olla katto.
Myös kreikalle maksettavilla pankkituilla.

Täpinäreiska

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1231
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Tukikatot on kepun koivu, tähti, punainentupa ja perunamaa ajattelua, mikä ei perustu yhtään mihinkään.

Kaikilla tuilla pitäisi aina olla katto.
Myös kreikalle maksettavilla pankkituilla.

 Joo, ja lattia! Vaikka 10000€ omavastuu/tila. ;)
Täp-management. Sponsored by yhteiskunta.

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Okei.   Myös litratuilla saa olla minun puolestani tukikatto.

Se saa olla sitten kaikille tasapuolisuuden merkeissä   SE 2,8 senttiä per litra.

SOPII MULLE PIRUN HYVIN.     
Tuskahiki on köyhän sauna...

mies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1174
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Suomen osalta homma hoituu, kun lopetetaan järjetön tunturiviljelyn tukeminen, esim. tunturimaidolle maksetaan jopa 31 senttiä lisähintaa Suomen valtion budjetista.
Montako litraa tuota 31 sentin lisähintaa, oikeammin pohjoista tuotantotukea saa ?

Tundralla maksetaan kaikenkaikkiaan pirusti erilaisia maatalouttamme vääristäviä tukia.

31 c maitolitralle on ääriesimerkki.

Onko sulla esittää lukuja litroista jotka saa tuota tukea. Miljoona, kaksi vai kolme miljoonaa litraa. Saathan sinä esittää noita tukitasoja vaikka kuinka, jos ei ole vertailun vuoksi esittää luku kuinka monta litraa sitä saa ?

Vajaa 3,5 milj litraa/24 tuottajaa saa 30,7 sentin tukea. Koko Suomi 2222 milj litraa/11084 tuottajaa. Kumma juttu kun tuollakin alueella on tuottajien lukumäärä puolittunut viimeisen 10 vuoden aikana. Mutta ehkä ne 24 vääristää koko suomen tukipotin jaon...

http://www.maataloustilastot.fi/alueittainen-maidontuotanto

nAGGI-nYLYGGI

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1114
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
Joukko Etelän viljelijöitä olisi investoinut sinne Tornion navettahankkeeseen.

Mutta eipä onnistunut.    Ruususen unta nukkuva MTK sai tukikaton aikaiseksi, ja torppasi hankkeen.
Pohjoinen tuki on tarkoitettu paikalliselle väestölle...    siinäpä selitys !

Mitä sieltä peltoja kannattaa haalia, jos ei saa rakentaakaan.    >:(

Vierekkäin OY aatteella muutama halli ja jokainen eri nimellä? Voiko näin kiertää tuon "katon"?
Jos ei NH tuosta jontkosta mene yli, niin minä lupaan...

Sepedeus

  • Vieras
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
15   Lapin    047   ENONTEKIÖ   6   735 071
15   Lapin    148   INARI   7   1 322 986
15   Lapin    241   KEMINMAA   11   2 247 215
15   Lapin    261   KITTILÄ   12   1 937 265
15   Lapin    273   KOLARI   20   3 268 709
15   Lapin    320   KEMIJÄRVI   16   2 528 253
15   Lapin    498   MUONIO   5   810 380
15   Lapin    583   PELKOSENNIEMI   5   664 296
15   Lapin    614   POSIO   66   9 840 678
15   Lapin    683   RANUA   46   7 731 464
15   Lapin    698   ROVANIEMI   47   8 384 089
15   Lapin    732   SALLA   24   3 152 558
15   Lapin    742   SAVUKOSKI   6   837 451
15   Lapin    751   SIMO   22   5 367 489
15   Lapin    758   SODANKYLÄN KUNTA   36   6 082 017
15   Lapin    845   TERVOLA   35   7 949 580
15   Lapin    851   TORNIO   58   16 059 434
15   Lapin    854   PELLO   14   3 058 814
15   Lapin    890   UTSJOKI   5   481 481
15   Lapin    976   YLITORNIO   45   8 890 797

  On se surkuhupaisaa suorastaan naurettavaa, että varsinaissuomessa tuotetaan vähemmän maitua kuin lapissa.
Aivan sama ,kuin poronhoitoon lykättäisiin varsinaissuomeen niin paljon euroja, että poronhoito siirtyisi sinne.
Jokatapauksessa euroistahan on kysymys, eikä mistään ahkeruudesta. Kaikki on mahdollista, kun on tarpeeksi euroja.  :D

Viimeksi muokattu: 19.12.11 - klo:08:35 kirjoittanut Sepedeus

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71766
Vs: "Pellot väärässä paikassa...."
ja tuo taulukko kertoo.... mitä?   kehtaatko vähän selventää noi numerot?                    on se vaan tuo kateus mainio asia!   ei paljon koske kun naapuri saa satasen enemmän kuin mä mutta kyllä siitä tontun vois maksaa että sais ajettua sen satasen reikkaan jollekin tosi joutavalle!

        kyllä maala on köpsää porukkaa!   jokainen puhaltaa eri hiileen!    ja herrat nauraa!

  No se oli tuota edellisestä linkistä kopioitu. Kunnan nimen jälkeen on maitotilojen lukumäärä ja sen jälkeen tuotetut litrat.
  Siis Rovaniemi   47 tilaa  8 384 089 litraa ;D

   Eihän kysymys ole kateudesta. Maidon tuotannosta vaan on tehty kansalaisoikeus.  ;D