Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe -17%  (Luettu 9635 kertaa)

Sepedeus

  • Vieras
Vs: -17%
http://www.eskokiviranta.net/hallitusohjelman-verolinjaukset-maatilayrittajan-nakokulmasta.htm
Täällähän oli mielenkiintoista tekstiä

"Vuosina 2012 ja 2013 leikataan voimassa olevan 141-ratkaisun mukaan kansallista kotieläin- ja kasvihuonetuotannon tulotukea sekä puutarhatuotteiden varastointitukea yhteensä noin 21 milj. euroa, josta sika- ja siipikarjasektorin osuus on 16,75 milj. euroa. Myöskään C-alue ei noina vuosina voine kokonaan välttyä leikkauksilta.

Vuosien 2010 ja 2011 C-alueen leikkauksiksi sika- ja siipikarjasektorilla päätettiin noin puolet 141-tukialueen leikkaustasosta. Vastaava puolikasleikkaus C-alueella olisi vuosina 2012-2013 7,5 milj. euroa, täysi leikkaus 15 milj. euroa. Pohjoinen tuki on luonteeltaan pysyvää, eikä sen leikkaaminen ole juridisesti sidoksissa 141-tukeen eikä siis läpihuutojuttu. Yhteiset markkinat ovat kuitenkin realiteetti. Asiasta käydään kansallisen tuen neuvottelut valtion ja tuottajajärjestöjen välillä.

Perunan kansallinen hehtaarituki on voimassa enää tämän vuoden. Sen budjettivaikutus on noin 7 milj. euroa vuodessa.

On helppo yhteenlasku todeta, että kahden seuraavan vuoden jo päätetyistä 141-tuen leikkauksista (21 milj. euroa), sika- ja siipikarjasektorin pohjoisen tuen leikkauksista (15 milj. euroa) ja ruokaperunan kansallisen tuen poistumisesta (7 milj. euroa) kertyy jo vuoden 2013 loppuun mennessä laskennallisena enimmäisleikkauksena 43 milj. euroa. Näin ollen ministeri Jari Koskisella on mahdollisuus tehdä viisas päätös, jonka mukaan erityisiä uusia leikkauksia ei hallitusohjelman mukaan ole edes tarvetta tehdä. Hallitusohjelman 40 milj. euron leikkaustaso mahdollistaa myös C-tukialueen tietyn erikoiskohtelun suhteessa AB-tukialueeseen. Eri kysymys on, miten hallitus menestyy EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa ja vuoden 2013 jälkeistä aikaa koskevissa 141-neuvotteluissa.
"

142-tuki ei ole pysyvä, vaan siirtymäkauden tuki sekin.

 Mikään ei ole pysyvää. Ei edes Valio ;D  Seuraava myllerrys niin Valio on osa Arlaa ;D

emo-heikki

No onhan tossakin nielemistä ????

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Vs: -17%
Kovin vähän näyttää nuorisoa kiinnostavan maataloushommat, muilla aloilla tulot nousevat ja työt ovat keveitä....eikä yrittäjätiskiä.  

Tässä lähellä vanhaisäntä odotti pojastaan jatkajaa, mutta  poika on tyytyväinen elämäänsä hammasratastehtaalla...eikä halua käyttää vapaapäiviään maatilalla rähjäämiseen.

Ja eräältä nuorelta palkkatyössä  käyvältä sukutilatäppäri-isännältä lähti emäntä kävelemään, kun huomasi että ukko viettää  kaikki lomat ja viikonloppu- ja muut vapaat  tilan töissä.

Tuossa ei kyllä meikäläisen tilanteeseen ole kuin yksi ero:

Meikäläinenkin vietää kaikki ajat tilan töissä, sillä erotuksella ettei ole lomia eikä vapaita!  8)

Niin, ja emäntä on vasta rivien välistä uhkaillut lähtevänsä kävelemään....   ::)
Slippin 'n sliding

JoHaRa

  • Vieras
Vs: -17%
Taas pikkutilat pärjäävät. Kylvö- ja puintiaikaankin on joka päivä tunteja aikaa kuherrella rouvan kanssa  ;D :-* ;D

Eikä tuo 17% vähennys yrittäjätuloon tunnu missään. 17% tonnista ei ole kuin 170€  ??? Tuollaisen palkkakertymän saa hankittua tekemällä pitkähkön päivän traktorityötä toisen koneella  ::)

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: -17%
Taas pikkutilat pärjäävät. Kylvö- ja puintiaikaankin on joka päivä tunteja aikaa kuherrella rouvan kanssa  ;D :-* ;D

Eikä tuo 17% vähennys yrittäjätuloon tunnu missään. 17% tonnista ei ole kuin 170€  ??? Tuollaisen palkkakertymän saa hankittua tekemällä pitkähkön päivän traktorityötä toisen koneella  ::)
Ei se iso maatila ole onni ja autuus.        Muistan elävästi, kun eräskin isäntä kertoi laajentavansa sikalaa niin
kauan, ettei itse tarvii enää tehdä töitä...           :o :o

Ennustus toteutui, mutta toteutus ei...      :-[ :-[
Johara varmaan arvaa...    ;)
Tuskahiki on köyhän sauna...

sirkussonni

No, ei ainakaan enää itse tarvii tehdä, ainakaan sen tilan töitä....

JoHaRa

  • Vieras
Vs: -17%
Taas pikkutilat pärjäävät. Kylvö- ja puintiaikaankin on joka päivä tunteja aikaa kuherrella rouvan kanssa  ;D :-* ;D

Eikä tuo 17% vähennys yrittäjätuloon tunnu missään. 17% tonnista ei ole kuin 170€  ??? Tuollaisen palkkakertymän saa hankittua tekemällä pitkähkön päivän traktorityötä toisen koneella  ::)
Ei se iso maatila ole onni ja autuus.        Muistan elävästi, kun eräskin isäntä kertoi laajentavansa sikalaa niin
kauan, ettei itse tarvii enää tehdä töitä...           :o :o

Ennustus toteutui, mutta toteutus ei...      :-[ :-[
Johara varmaan arvaa...    ;)
:D Kyllä arvaan  :D

Kuulemma tavoite on nyt vihdoinkin saavutettu  :'(

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2766
Vs: -17%
>rivien välistä uhkaillut lähtevänsä kävelemään....

Hommaa sille nyt joku auto,ettei joudu kävellen menemään.

Courtney1

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7726
  • I'm not bad, I'm just drawn that way.
Vs: -17%
Taas pikkutilat pärjäävät. Kylvö- ja puintiaikaankin on joka päivä tunteja aikaa kuherrella rouvan kanssa  ;D :-* ;D

Just viikonloppuna puhuin puhelimessa kaverini kanssa, joka on naimisissa oikeen, aidon öky/sukutilatäppärin kanssa, yllättäen pohojammmaalla. Kertoili, että viimeksi ollu mitään panemisen tynkää kesäkuussa... Nuoria ihmisia, mut ei vaan jaksa, ei kerkee... Kyl mää olisin jo keksinyt jonkulaisen ratkaisun  ;D
Curtni1 on typerä, suorastaan vastenmielinen idiootti, kun ei erota työtätehnyttä työtävieroksuvasta.

pötsjölööm

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4297
  • Hämmästyksen sormi, ihmetyksen suussa

No varmasti. Seuraavana päivänä olisit jo keksimässä.  ;D

Ihminen on hirveen kekseliäs, kun sitä kiinnostaa joku asia  ;D

Nasilla sikäli helpompaa , että vaatii vähemmän taitoa noiden keksintöjen toteuttaminen. Tein minä pill*n pajupuusta, toki vain pajupuusta. Siinä pitää olla melkosen näppärä käsistään.  ;D

JoHaRa

  • Vieras
Vs: -17%
Taas pikkutilat pärjäävät. Kylvö- ja puintiaikaankin on joka päivä tunteja aikaa kuherrella rouvan kanssa  ;D :-* ;D

Just viikonloppuna puhuin puhelimessa kaverini kanssa, joka on naimisissa oikeen, aidon öky/sukutilatäppärin kanssa, yllättäen pohojammmaalla. Kertoili, että viimeksi ollu mitään panemisen tynkää kesäkuussa... Nuoria ihmisia, mut ei vaan jaksa, ei kerkee... Kyl mää olisin jo keksinyt jonkulaisen ratkaisun  ;D

"panemisen tynkää"  :D

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Vs: -17%
>rivien välistä uhkaillut lähtevänsä kävelemään....

Hommaa sille nyt joku auto,ettei joudu kävellen menemään.

Varmaan kaapiauto laittaa sitten, ei tuo vaatekaapin sisältö muuten mihinkään mahdu...   ::)
Slippin 'n sliding

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
Vs: -17%,kohta -100%
Näyttää valitettavasti siltä että Koskinen muuttaa aiemmat torjuntavoitot torjuntatappioiksi.
Saa nähdä koska alkaa rintamakarkuruus

Torjuntavoitto= tulot laskevat

torjuntatappio= tulot nousevat

--Siis kun M-I lähtee poterosta samaan suuntaan kuin vihollinen hyökkää sitä kutsutaan torjuntappioksi,eli voitoksi ;D