Sitten on tämä jumalavaikutus, jolloin tietyt ihmiset, ajatukset tai tutkimukset keräävät kansaa taakseen. Ihan vaan koska niitä on mukavaa kompata. Jumalakäsite on sellainen, jossa komppaajalla ei ole mitään hajua koko asiasta, muutoin kuin jumalaihmisen tai esim. tutkimuksen kautta.
Kyllä alkuperäisen tutkimuksen hakeminen ja sieltä asioiden tarkistaminen on yksilölle tärkeä taito nykymedian manipulointivimmassa. Tuntuu siltä, että esimerkiksi vihreää diktatuuria ajavat puolueet ovat eniten halunneet kieltää koronasta kommunikoinnin ja toisen suuntaisista havainnoista puhumisen. Myös tutkimukset, jotka toteavat ilmastonmuutoksen tapahtuvan ja johtuvan jostakin ihmisen toiminnasta, riittävät todisteeksi, kunhan niitä on tehtailtu enemmistö. Yksittäisille poikkeaville havainnoille viitataan kintaalla, ne mitätöidään denialismina.
Koronaviruksen osalta ei enemmistö lainkaan, eikä edes sadan vuoden kokemus mekaanisten torjuntatoimien käytännöistä ja niiden havaituista tehoista merkinnyt mitään, vaan virologia tavallaan alkoi kokonaan nollasta vuoden 2020 kevättalvella. Mikään aikaisempi vertaisarvioitu tieto ei ollut enää totta. Yksittäinen vahvistava poiminta rajoitustoimien oletetusta tehosta oli määräävä narratiivi, vanhoihin hyvänlaatuisiin ja kontrolloituihin tutkimuksiin viittaavat olivat salaliittoteoreetikkoja ja koronadenialisteja.
Tavallaan nämä kaksi ryhmää, vihertotalitäärisyyden kannatus ja pandemian rajoitushimo mekaanisilla rajoituksilla, ne osuvatkin oikein hyvin yhteen:
Lockdown-Size Emission Cuts Are Needed Every Two Years to Combat Climate Crisis -SS-