Oha tää naurettavaa touhua, isännät varoo pellolle menoa, kun ennustettu sateita, ja tänään tullut 2 mm, pellot alkaa olla kuivia, mut ei voi kylvää, kun kuulemma tulee vettä ja sateen alla ei kuulemma saa kylvää, huomenna tulee taas se 2 mm tai sitten ei. Tän päiväistä "sadetta" tuskin edes huomasi. Mutta taas kun vartutaan ihanneolosuhteita, voi ne jäädä tulematta ja sit taas kylvetään kesäkuussa.
Kaiva lapiolla maata, älä murehdi toisten päätöksiä, jos alle 4 cm syvyydessä on vaivautuvaa savea, joka jää helposti palloksi, kannattaa vielä odotella. Itse asiassa parempi kylvöaika oli huhtikuussa noin viikon ajan pääsisäisen jälkeen, kun päivällä oli 16 astetta ja ilma keväinen. Juurikasta taidettiin silloin saada kylvöön ihan hyvin. Nyt toukokuussa on paikoin ollut lujempia pakkasia kuin 20-26.4 välillä, 9.5. vielä -3.. -4 astetta. 4. päivänä toukokuuta oli lähes -6 astetta.
Viime vuosina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että toukokuussa on ollut epäsuotuisan kylmiä ja kosteita jaksoja. Maalis huhtikuulla on sitten ollut jo melkein kesä. Tänä keväänä kuitenkin maaliskuussa oli vielä oikea talvi, minimilämpötilat -12..-15 astetta, ja huhtikuukin lämpisi vasta pääsisäiseksi. Mutta kyllä kesä lämpimäksi muuttuu, pitkän ajan ennusteet kertovat hellekesästä. Voi tulla jopa 2010 kaltainen ?
Kovasti nyt joitakin ahdistaa, onko puimaton sato kiinitetty kasitonnarin mukaan ?
-SS-
2018 oli sellainen kevät, että olisi saanut aloittaa jo maaliskuussa. Maat kuivuivat käsiin kolmessa päivässä ja tilanne ei siitä enää korjaantunut koko kesänä. Vaikka olin kärkkäänä liikenteessä, silti en voittanut kovin paljon. Ei vaan ehtinyt.
Sen jälkeen onkin sitten tullut melkein takapakkia aikaisuudesta. Erittäin paha oli kaksi vuotta sitten, kun vehnät kellastuivat matkalla maan pintaan ja kylvöjen pohjamaa liettyi piloille. Kaiken huippu oli viime vuoden kesäkuun helmi-vehnä, joka oli talon paras kasvusto ja josta tuli eniten. Ei sitä nyt sen varaan voi laskea, että kesäkuu on kevätvehnän uusi, säännönmukainen kylvökuukausi, mutta ainakin näkee, että muitakin vaihtoehtoja on kuin se väkisin rypeminen liian aikaisin.
Kyllä edelleen on kultivoidun maan pohjakosteus aivan liian korkea, suoraan sanottuna turhan märkä. Sanoisin niin, että kesäkuun ensimmäiselle viikolla asti kylvetään, jos on järkeviä kelejä ja homma onnistuu. Sitten katsotaan tilanne ja se joka jää kylvämättä, sille etsitään joku kesantovaihtoehto.