Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon  (Luettu 35153 kertaa)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Maitotiloissa oli sukupolven mittainen kehitysero pohjoisen hyväksi jo 80-luvulla, joten ainakaan lähtöasetelman ero 1.1.1995 ei johdu EU:sta. Ne, jotka edelleen haluavat kehittää maidontuotantoaan Etelä-Suomessa, kehittävät sitä. Suurimpia hidasteita ovat hankkeista valittavat naapurit ja sijainniltaan otollisten peltojen saatavuus ja hinta.

Tässä on osa tottakn. Mutta oletko miettinyt, miten sika- ja broilertilat menestyvät ja voivat kohtuu hyvin niillä etelän alueilla, mistä lypsylehmät hävinneet? Eikös siellä ole ne samat valittavat naapurit ja kallis pelto?

Mutta tuo 80-luku on totta. Johtuen pitkäjänteisestä tukipolitiikasta pohjoisen hyväksi. Etelässähän oli ennen enemmänkin karjoja, monella kartanollakin oli (palkkatyövoimalla hoidettu) aika isokin (sen ajan mittapuun mukaan) navetta. Mutta kun tehtiin tukipolitiikkaa (60-70-80 -luvuilla), joka johti siihen , että pohjoisessa 20 lehmää elätti perheen, mutta etelässä 40 lehmää ei tuonut palkkaa edes sille yhdelle (palkatulle) työntekijälle, niin huonostihan siinä kävi.

Jos tukipolitiikkaa ei olisi tehty niin kuin tehtiin, niin myös lypsykarja olisi sijoittunut meillä vastaavasti kuin Ruotsissa, suurimmat maitotilat ovat etelässä ja etelässä on myös suhteessa enemmän maitotiloja. Mutta meillä tuella ohjattiin tuotanto mihin ohjattiin.

Että kyllä se Eemeli ihan aiheesta rähisee, oikeassahan hän on. Kokonaan toinen juttu, että kaatunutta maitoa on turha itkeä? Vai? Joku kysyi, olisiko Eemeli maidontuottaja jos? Voisi hyvin ollakin tai olisi ehkä ollut, jos etelässä kannattavuus olisi ollut vastaava kuin pohjoisessa. Olisi pystynyt olemaan puolitoimitusjohtaja isommalla (silloisella) karjakoolla.
Mitä se 60-70-80-lukujen tukipolitiikka muka oli, joka siirsi maidontuotantoa keskisempään Suomeen? Ei ollut mitään maidon lisähintoja eikä ha-tukia.

Syy maidontuotannon vähenemiseen etelässä oli leipäviljan korkea hinta. Leipäviljan tuotannolla pärjäsi komeasti, kun vehnästä sai 2,40 mk/kg ja rukiista 3,10 mk/kg. Kun kerran leipäviljaa tuottamalla sai hyvän tulotason, niin hulluahan se olisi ollut lehmien kanssa pelata. Hullu navettatöitä teki, viisas pärjäsi leipäviljan viljelyllä.

Eipä silloin Eemelit ja Muujussit vaatineet leipäviljan hintaa alemmaksi, jotta heidän olisi ollut pakko ottaa lehmiä lypsettäväkseen tulotasonsa turvaamiseksi.
Niin ja vertausta Ruotsiin on tutha tehdä. Eihän siellä Gävlen yläpuolella ole juuri peltoakaan ja sekin vähä on 80-prosenttisesti laitumia ja viher-rehualaa. Joten eläimiä sielläkin täytyy olla kuluttamassa se rehu, mutta määrällisesti tietenkin vähemmän kuin etelässä, missä on viljelysmaakin.

Eihän suomessakaan pohjoisen pellot välttämättä ole viljelyskelpoisia muutakuin rehualana . Keski-Suomi ja Savo on melkoisen takkuista 1 ha plänttejä joissa kiviä suurimmaksi osaksi . Kannattaako sinne panostaa sitten tuotantoa ?
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Maitotiloissa oli sukupolven mittainen kehitysero pohjoisen hyväksi jo 80-luvulla, joten ainakaan lähtöasetelman ero 1.1.1995 ei johdu EU:sta. Ne, jotka edelleen haluavat kehittää maidontuotantoaan Etelä-Suomessa, kehittävät sitä. Suurimpia hidasteita ovat hankkeista valittavat naapurit ja sijainniltaan otollisten peltojen saatavuus ja hinta. Saksankielisellä alueella näitä maakysymyksiä on ratkaistu perustamalla yhteisyritys. Niitäkin on monenlaisia, mm. yhteinen kesänavetointi. Talveksi suurkarja hajaantuu kotitalleihinsa. Yhteistyömuodot ja sopimukset ovat erittäin hienosyisiä. Tästä nyt ei enempää.

Lisätään vielä huono tuottajahinta ja kiintiöt .
Millon tuottajahinta on ollut huono? Käsittääkseni koko eu ajan suomessa on tuottajahinta ollut eu:n kärkipäätä...
Milloin sialihan hinta ollut huono . Parhaimmat tarjoukset  vuokramaista tekee sianlihantuottajat
Alamäki alkoi 2007, 2008.. Sen jälkeen on sitä parempaa aikaa odoteltu. Pelkästään hinta ei ole laskenut vaan myös kulut ovat nousseet. Viljan hinta ei niinkään tai ainahan siellä piikkejä on ollut mutta muiden rehujen hinnat ovat nousseet. Voisitko nyt vastata kysymykseen jonka esitin?

Mitä vuokramarkkinoihin tulee niin taitaa olla paikallinen ongelma... Kannattaisi katsella maailmaa muultakin kuin vain oman tuvan ikkunasta... ::)

Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8681
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Ruotsin peltopinta-alasta vain n. 10 prosenttia on Uppsalan yläpuolisissa lääneissä. Eli Helsinkiä pohjoisempana.

Siis n. 90 prosenttia Ruotsin peltopinta-alasta on etelämpänä kuin Helsinki.

Ymmärsikö Sorkkis?
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Ruotsin peltopinta-alasta vain n. 10 prosenttia on Uppsalan yläpuolisissa lääneissä. Eli Helsinkiä pohjoisempana.

Siis n. 90 prosenttia Ruotsin peltopinta-alasta on etelämpänä kuin Helsinki.

Ymmärsikö Sorkkis?
Kyllä ymmärsin ja tiesinkin tämän aiemmin .

Tehokkain ruuantuotantoalue on suomessa etelästä C-2 aluelle . Eikö olisi järkevämpää sijoittaa ruuantuotanto näille alueille ?
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1527

Kyllä se on A alue ja osa pohjanmaata. Ja siellä ei tarvitse kiviä kerätä käsin, eikä koneella.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Sorkka vois käydä Kymenlaaksossa elämysmatkalla (hienoja kiviä).

Milko

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 41
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
https://www.valio.fi/yritys/media/uutiset/valio-ostaa-heinon-tukku-oyn-ruokailu-kodin-ulkopuolella-on-pitkan-ajan-megatrendi/
Sitten kun joku vielä kertoo, miten tämä istuu Valion alkuperäiseen liikeideaan maidon jalostuksesta? Taitaa olla vaan niin, että maidon käyttö ja sitä myötä jalostus ja sitä myötä Valion liikevaihto supistuu ja ollaan kehittämässä korvaavaa liiketoimintaa? Tuossa on todennäköisesti vain se ongelma, että kyseinen liiketoiminta-ala on kohtuu kovasti kilpailtu. Mitä se tarkoittaa? Sitä, että Valio yrityksenä ja organisaationa pysyy todennäköisesti entisen suuruisena. Työllistää johtoportaan. Mutta ei sieltä sellaisia voittoja tahkota, että organisaation ulkopuolelle eli maidontuottajille mitään riittäisi.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Sorkka vois käydä Kymenlaaksossa elämysmatkalla (hienoja kiviä).

En viitti .  8)
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626

Juu ja huonon johtamisen seuraukset maksajatkin on jo valmiina ja tappioiden maksajat on valmiina myös.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9602
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
^
Kuinkas suu sitten pannaan , jos osto onkin kannattava. Saadaan menemään oma jalosteista maitoa vähän enemmän markkinoille ja muutenkin busines kukoistaa. Maitolitran tuottaja hintaan liimataan kymmennyksiä tai senttejä lisää kaupasta johtuen.  Melko sama , jos rahoituslaitokset pitäisivät portsarin roolia ja sanoisivat maanviljelijöille, että te että voi / saa sijoittaa pörssiin. Joudutte tulemaan toimeen sillä mitä teette nyt ansaitaksenne.
Aika näyttää, saattaa olla hyvä reviirin laajennus Valion puolelta. Kannatetaan !

Maitomarkkinoiden ongelmaa ei tuo ostos poista . Tavaraa on edelleen liikaa .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Onks se nyt niin vaikea ymmärtää et sitä maitoa on liikaa ja tuottajat ei ymmärrä vähentää tuotanto ni se on tehtävä vaikeamman kautta.

Mutta eiköhän toi ole ns. Läpihuuto juttu siirtää seuraavalle sukupolvelle..

Vanhat parsinavetat laitetaan pois . Tuottajat ketkä eivät vastuullisuussopimusta tehneet ei maitoa enää meijeriin toimita .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64950
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
näkyy menevän jokunen pihattokin samaan syssyyn.     hyiä halleja muuhun käyttöön pikkurempan jälkeen...     

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Näin valio hankkiutuu tuottajistaan eroon
Saapahan nähdä  kauanko menee,kun kiintiö tulee myös syksyllä tuotetulle maidolle samanlailla kuin keväällä. Veikkaisin ettei kauan. Monessa mielessä susi tämä maitokiintiöhomma,ainoa todellinen hyötyjä on meijeri itse eikä näitäkään rahoja tuottajille näköjään jaeta. Se siitä osuuskunta-aatteesta.