Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Valeuutisointi.  (Luettu 1668 kertaa)

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Valeuutisointi.
Kun on valtamediaa ja valemediaa ja molemmat syyttävät toisiaan valemedioinnista, tarkoittaa se sitä että kaikki mediat ovat valemedioita.



Ylen tiedeuutisissa on uutinen etähalista ja kyynärtervehdyksestä.

https://yle.fi/uutiset/3-11829882

Että sellaista tiedettä siellä.


Samaan aikaan ilmatieteenlaitos uutisoi siitä, kuinka ruoanvalmistus puupolttoaineilla tuottaa pienhiukkasia, jotka lopulta edistävät auringon energian heijastumista takaisin avaruuteen. Tutkimus muiden joukossa.

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/uutinen/3HzVmkfYCfDJu7F482pwuT

Uutinen, joka sisältää pienhiukkasten ja ennen kaikkea puun poltossa syntyvien pienhiukkasten hidastavan ilmaston lämpenemistä, on vihreälle medialle pahin painajainen. Joku voisi kyllä uutisoida tällaistakin tietoa ihan vaan tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden kannalta.

Vaikka tutkimusten alkuun laittamisissa olisikin ideologisia piirteitä, on hienoa että edes joku uskaltaa tutkia tuollaistakin. Aivan päinvastaista olettamusta, jota valtamedia ei pidä minään.

Itse asiassa vihreät ja yle pitävät tuollaista tutkimusta täysin heterona.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

Naughtius Maximus

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 874
Vs: Valeuutisointi.
Turpaanvetokin on varmaan vähentynyt, koska porukat  eivät ylety lyömään toisiaan kahden metrin koronaturvavälin vuoksi.

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Valeuutisointi.
No, pointti oli vain siinä, että yle ei julkaise tutkimuksia, jos ne ovat haitallisia. Neuvostoliiton tiedottamisen tasolla ollaan menty jo kauan.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Valeuutisointi.
Onkohan lehmänläjien kuivaamisesta ja polttoaineeksi käyttämisestä olemassa dataa ilmastonäkökulmasta ?

Neuvostoliitto ja nykyään Venäjä on lääketieteessä osin länsimaiden edellä.

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Valeuutisointi.
https://areena.yle.fi/1-50621814

Persujen keskenäiset vääntelytkin menivät edelle, kun viimeisenä muistettiin kertoa yhdestä tsunamista kymmenen vuoden takaa. Sielläkin sitten savenvalajaa harmitti kun sillain vesi ryöppysi. Lopuksi vielä just ennen säätä muistettiin kertoa että ydinvoimalaan tuli häiriö ja se aiheutti radioaktiivisia päästöjä. Ihmisiäkin evakuoitiin yli 160 000. Mutta sitten säähän.

Ai niin. Kolmen reaktorin polttoaine suli ja vieläkään ei tiedetä tarkalleen polttoaineklönttien sijaintia suojapöntössä. Että kuinka syvälle ovat painuneet. Jälkisiivo on vuosisatojen homma, mutta sitten säähän.

Ilman hihhulointikauhuja Fukushimassa on joka tapauksessa iso homma edessä ja kaikenlaisia huhuja liikkuu siellä täällä. Tällaisia juttuja ei vaan parane nykyaikana levittää, kun ydinvoima saattaa saada haitallista mainosta ja hesa joutuu turvautumaan kivihiileen tai vielä pahemmassa tapauksessa kotimaiseen biomassaan.

Mm. Saksa päätti luopua ydinvoimasta silloin vuoden 2011 tapahtumien vuoksi. Ehkä sen savenvalajan murheellisen tarinan vuoksi.


Aika selvästi pystyy tulkitsemaan ylen ihmisten ajatuksia.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2269
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Valeuutisointi.
Suomessa hallituksen ympäristöministeri Mikkonen jankuttaa joka käänteessä että polttamalla tapahtuvasta lämmöntuotannosta pitäisi luopua, mutta ydinvoimakaan ei käy. Mikkosen mielestä ratkaisu on erilaiset lämpöpumput. Onhan tämä aivan järjetöntä, kun kuvitellaan että maailma tuhoutuu, jos jotain poltetaan.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Valeuutisointi.
eiks olis suhteellisen helppo käytä laittamassa muutama tulivuori käyntiin islannissa,   sais lentiliikenne taas huoklia ja maailma sais kunnon hiukkastupsauksen ja eipä aurinko lämmittäis niiiiiin paljon,    ai niin,   ja sorkkiksen panelit ei toimis niiiin tehokkaasti.   ei rälläkät palais nopsaan.

peräkammarin poika

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1055
Vs: Valeuutisointi.
Se nyt vaan on sillä lailla että liialla sateenkaari-, monikulttuurisuus-, ja ilmastonmuutoshypettämisellä, ilman minkäänlaista kritiikin sijaa noihin asioihin valtamedia saa ihmiset lukemaan vaihtoehtomediaa/valemediaa ja uskomaan sieltä syötettävää paskaa salaliittoteorioista, rokotevastaisuudesta, Venäjästä ihannemaana mm. perinteisine avioliittoarvoineen yms.

Eli rautalangasta vääntäen valtamedian kannattaisi vähän katsoa peiliin ja hiukan löysätä pride-mamu-EU-ylistystä ettei me niitä vieroksuvat ihmiset alkaisi seuraamaan ja uskomaan kaikenmaailman paskamediota jotka kyseenalaistavat mm. järkevän terveydenhuollon ja Suomen maanpuolustustuksen tarpeellisuuden.

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8681
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Valeuutisointi.
eiks olis suhteellisen helppo käytä laittamassa muutama tulivuori käyntiin islannissa,   sais lentiliikenne taas huoklia ja maailma sais kunnon hiukkastupsauksen ja eipä aurinko lämmittäis niiiiiin paljon,    ai niin,   ja sorkkiksen panelit ei toimis niiiin tehokkaasti.   ei rälläkät palais nopsaan.

Etna nyt hieman oireilee.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007822383.html
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8340
Vs: Valeuutisointi.
Mua kiinnostaisi uutisointi kuinka ydinvoimalat ovat valmistautuneet auringonpurkaukiin. Sellainen on tulossa kuten pandemia, ei vaan tiedetä koska.
Mystinen kesälaatumies

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Valeuutisointi.
Se nyt vaan on sillä lailla että liialla sateenkaari-, monikulttuurisuus-, ja ilmastonmuutoshypettämisellä, ilman minkäänlaista kritiikin sijaa noihin asioihin valtamedia saa ihmiset lukemaan vaihtoehtomediaa/valemediaa ja uskomaan sieltä syötettävää paskaa salaliittoteorioista, rokotevastaisuudesta, Venäjästä ihannemaana mm. perinteisine avioliittoarvoineen yms.

Eli rautalangasta vääntäen valtamedian kannattaisi vähän katsoa peiliin ja hiukan löysätä pride-mamu-EU-ylistystä ettei me niitä vieroksuvat ihmiset alkaisi seuraamaan ja uskomaan kaikenmaailman paskamediota jotka kyseenalaistavat mm. järkevän terveydenhuollon ja Suomen maanpuolustustuksen tarpeellisuuden.

Tuo rokotevastaisuus -olkiukko on aika laimeaa, älä nyt viitsi. Itse näen rokotusmyönteisenä ja rokotettuna ja rippikoulun käyneenä asian niin, että jos koronarokoteyhtiöt väitetysti tarkoittavat vain ihmiskunnan parasta, eivätkä halua - vaikka hyvin pystyisivät -  piilotella haittoja taloudellisen voiton tarkoituksessa (kuten todistetusti historiassa ovat piilotelleet haittoja kasvinsuojeluaineiden, joidenkin lääkkeiden, kuten opiaattien, ja sikapiikin osalta) , niin miten on selitettävissä se, että oma toimintansa osoittaa, että vain voitontavoittelu vaikuttaa näytettyihin toimiin, esimerkiksi korruptio näkyy tehoavan yhtiöihin oikein hyvin, toimitusjonossa voi etuilla rahatukun kanssa, toimituslupauksia ei tarvitse pitää, jos joku muu maksaa enempi, tuotteen takuu ja lääkekorvaus on kieltäydytty allekirjoittamasta, ja vaadittu ostajan ottavan riskit täysimääräisenä itselleen, nämä nyt etummaisina. 

Jos riskejä ei oikeasti ole, ja yhtiöt ovat eettisimmistä eettisimpiä ja varmoja hyväntekijän roolistaan ja osaamisestaan, miksi pitää tuollainen lauseke vaatia sopimukseen ?

Parhaita ovatkin selitykset, niitä on aina mukava kuunnella, koska nuo selitykset ovat aina samat: no mutta eihän me saataisi voittoa , jos pitäisi ja pitäisi. Niin pitäisi juu.
Niin, muuten, Astra-Zenecalla on muuten sama veroneuvoja ja sama yhteisöverojen välttelyohjelma kuin yhtiöillä KKR, Ontario Teachers' ja AMF.

Olenkin täällä puolustanut, että juu Carunalla on riittävän hyvä palvelu, mitä väliä sillä on, mihin ne voitot menee.

Pfizer on oikea tax-dodger USA:ssa , ja saanut vuonna 2009 2,3 miljardin dollarin sakon jäätyään kiinni väärinkäytöksistä, kuten lääkkeiden tuomiseen markkinoille ilman asianmukaisia testejä, ehkäpä väärennetyillä testituloksilla.

Selvästikään lääkeyhtiöillä ei ole taloudellisen edun tavoittelu mielessä, eikä riskiä ole, että yleisön terveys voisi missään olosuhteissa jäädä toissijaiseksi liikevoiton tuottamisen sijasta.

-SS-

Viimeksi muokattu: 14.03.21 - klo:16:41 kirjoittanut -SS-