Kyllä mulle tuli kaksi eri laskua. Toinen edellisvuodesta noussut MTK:n jäsen maksu ja toisella laskulla edellisvuoden suuruinen metsänhoitomaksu.
Sinä olet vissiin sitten jonkin sortin omilla avoillaan ajattelevan tai kerettiläisen yhdistyksen (jokainen valitsee mieluisamman vaihtoehdon

) jos kaksi laskua tuli. Vai onko maataloudella ja metsällä eri y-tunnus? Minä ymmärsin niin että samat y-tunnukset lykätään samalla laskulle riippumatta siitä missä päin pellot, metsät tai muut pisnekset sijaitsevat.
no maksetaan sitä kirkollisveroakin
Tuo on kyllä loistava vertaus

Alkaa kyllä tapauskovaisuuskin olla jo koetuksella. Minulle tullutta laskua voisi kuvailla lähinnä surkuhupaisaksi. Pelkkä summa eikä laskulla mitään perusteita siitä mistä se on kertynyt tai mikä osa on maataloutta, metsää tai jotain muuta yritystoimintaa josta MTK haluaa osuutensa. Eikä myöskään saatekirjeessä ollut tietoa riittävästi. Lisäksi saatten sisältö eroaa saatteessa nimentyn yhdistyksen nettisivuilla olevista maksuperusteita.
Onkohan jollekin selvää mikä se edunvalvontamaksu oikein on. Onhan ennenkin osa maksuista päätynyt Simonkadulle. Olen kuvitellut että edunvalvontaorganisaationa esiintyvä putiikki ajaa jäsentensä etua ilman että siitä pitäisi jäsenmaksun lisäksi vielä maksaa erikseen lisää. Joten taidan olla sinisilmäinen tyhmyri

Vai onko nyt kyse vaikkapa moottorikelkkailijoiden, metsästäjien, ratsastajien, MTK:n omasta tai sen henkilöstön tms. sellaisen tahon edusta joka haluaa vain hyötyä maa- ja metsätalouden harjoittajista sekä heidän kiinteistöistään maksamatta senttiäkään korvausta.