Puin eilen loppuun kauralohkon, jonka jätin kesken 9 päivää sitten. Silloin puintikosteus oli 19.9 ja seassa kirkkaan vihreitä ja pehmeitä. Päätin lopettaa, kun tuntui suivaisalta jatkaa. Töyryt olivat silloinkin täysin valmiita. Nyt, eilen puintikosteus 16. Ei yhtäkään vihreää jyvää, pehmeistä en tiedä, mutta ei myöskään mustia jyviä, joitakin harmaan sävyisiä oli. Käytännössä todella hyvää tavaraa.
Nyt sama arpominen Helmivehnän kanssa. Päätin, että ottakoon 50 milliä ja mitä vaan niskaansa. Liian sekulia, että viitsisi lähtee yrittämään. Töyryt kyllä niin valmiita, että menetetään, mutta alat pieniä ja kokonaisuuden kannalta tuskin väliä. Pitäisi siementavaraa siitäkin koittaa, tiedä sitten. Tyhjän saa pyytämättäkin ja rehua riittää. Muhikoon siellä ja katsotaan kuinka käy.
Koskaan ei ole vielä harmittanut, että on jättänyt jonkun lohkon puimatta, kun vilja ei ole ollut kunnollista. Kyllä pääsääntöisesti valmiista tavarasta tulee sitten sellaista, että kuivurissa sen pyörittelee asialliseen kuntoon. Nämä puoliraakat on ikäviä katsella säiliössä, kuormassa ja kuivauskin vie öljyä ja katkaisulämpötilan haku vie paljon aikaa. Sittenkään ei viitsi pitkään varastoida kuivurilla, kun ei tiedä, lyökö kosteutta takaisin.
Katotaas taas kuinka käy, voi kosahtaakkin