Annetaas kunnan vuokra-asuntojen olla ja palataan aiheeseen.
Niinkuin tepperi kirjoitti niin voimaa, painoa ja hydrauliikan tuottoa on oltava. Jos mäkisempää maastoa niin noita kahta ensin mainittua vähintään 10t ja 250hp. Kaveri on useamman vuoden urakoinut levitystä ja ite ollut siinä touhussa kuskina. Muutamaakin eri merkkistä traktoria ollut vaunun edessä ja tullut todettua että portaattomat vehkeet ei meidän kummankaan mielestä ole niin hyviä kuin powershift laatikot. Tällä hetkellä ajossa JDn 7R kaksoiskytkinlaatikolla ja on hyvä! Multaimen valinta kannattaa miettiä niin että samalla haravalla onnistuu levitys niin nurmiin kuin mulloksiin, ellei sitten ole massikeisari ja on varaa ostaa keväälle ja kesälle omat härpäkkeet.

Tuo ja101sen mainitsema 10 000 mottia ei riitä mihinkään jos urakoida meinaa. Maltillisempaankin kalustoon uppoaa yli 100k€. Mitä enemmän saat levitettävää alaa/kuutioita kesälle, sen parempi. Kevät on hektisempää aikaa tiloilla ja tuppaa olemaan että kaikki haluaa melkolailla samaan aikaan jyvät piiloon ja sitä myöden siis lietteet leväälleen. Kesällä rehunteossa on porrastusta eri tilojen välillä ja täten siis myös enemmän aikaa levittää kun kaikki ei halua samalle päivälle kakkipurkkia pihaan.