Kyllähän suurrin osa Valiolaisista hyväksyy tuan,eehä se muuten toteus. Jos on muun puulaakin tuattaja niin sillon eekun suuta vaen pienemmälle.

Minä olen valion tuottaja 3. polvessa. En ole itse ollut päättäjänä, mutta lähipiiriä on ollut sekä päättäjänä että esittelijänä. Joten tiedän miten asiat menee. Ennen vaan päättäjille ei edes yritetty ehdottaa mitä tahansa, kun esittelijä kuitenkin eli samassa yhteisössä tuottajien kanssa. Kokemusta on sen verran, joten tiedän, mitä kuukausikiintiö merkitsee tilatasolla. Samoin on elämän aikana eri tehtävissä kertynyt näkemystä myös sen vaikutuksesta koko maan tasolla.
Vaihteeksi asiaa carhun älyttömän mongerruksen sijasta. Mutta carhuhan väittää, että lähes kaikki valiolaiset riemumielin muutoksen hyväksyvät, eikö näin olekaan?
Mutta tuota. Juurisyy on luja uskoa erään nimeltä mainitsemattoman puulaakin kaikkivoipaisuuteen. Uskotaan lapsenomaisesti, että se voi kumota markkinavoimat ja kaiken pahan.
Toinen juurisyy on maitokiintiöiden vapautus. Kun oli kiintiöt ja eräs nimeltä mainitsematon puulaaki niin käytännössä maidontuotanto oli kuin herran kukkarossa lähes kilpailulta suojassa. Toisin kuin markkinatalouteen jo varhain joutunut sikapuoli.
Mutta sitten rysähti. Kiintiöt poistuivat ja siellä, missä maitoa voi tuottaa paljon taloudellisemmin kuin pitkien ertäisyyksien Suomessa alettiin oikeasti tuottaa sitä maitoa. Ja eräs kaikkivoipainen yritys osoittautuikin ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Ei pystynyt talouden tosiasioille mitään vaan kilpailu tuli ja iski.
Ja nyt ollaan tässä. Kiintiöissä.